SRV:N LÄHES MILJARDIN EURON KALASATAMAN KESKUS -RAKENNUSHANKE KÄYNNISTYY

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ            PÖRSSITIEDOTE             16.8.2011 klo 14.00

Helsingin kaupunki ja SRV allekirjoittivat Kalasataman keskuksen toteuttamista koskevat sopimukset tiistaina 16.8.2011 ja hankkeen rakennustyöt aloitetaan. Hankkeen vaikutuksen SRV:n liikevaihtoon kymmenen vuoden ajalla arvioidaan olevan kokonaisuudessaan lähes miljardi euroa painottuen vuosikymmenen jälkipuoliskolle. Ensimmäisen vaiheen infrarakentamisen projektinjohtourakan tilauskantaan tuleva arvo on noin 45 miljoonaa euroa.

”Tämä on yksi keskeisimmistä hankkeistamme tällä vuosikymmenellä Keilaniemen tornien ja Niittykummun aluerakentamisen ohella. SRV on jälleen luonut innovatiivisen ”landmark” -kehityshankkeen, nyt yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tämä on meille valtaisa rakennustekninen, taloudellinen ja kaupallinen ponnistus, minkä vuoksi kiinnitämme erityistä huomiota kaikkinaisten riskien tunnistamiseen ja hallintaan projektin aikana. Hyödynnämme suurissa projekteissa, kuten Kampin keskuksessa ja Musiikkitalossa, hankkimaamme kokemusta”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

Kalasataman keskus muodostuu kuudesta asuintornista sekä hotelli- ja toimistotornista. Torneissa on 20–33 kerrosta ja korkein niistä on 126 metriä. Torneihin on suunnitteilla 86 000 neliömetriä asuntoja noin 2 000 asukkaalle sekä 14 000 neliömetrin toimistotilat sekä 10 000 neliömetrin hotelli. Kalasataman keskuksen kohdalla Itäväylä ja metro katetaan laajalla viherkannella.

Tornien yhteyteen rakennetaan 55 000 neliömetrin kaupallinen keskus sekä noin 10 000 neliömetrin sosiaali- ja terveysaseman, jonka tilat kaupunki vuokraa käyttöönsä 20 vuodeksi. SRV rakentaa keskukseen kaupungin omistukseen myös merkittävästi julkisia tiloja sekä kunnallistekniikkaan kuuluvia rakenteita, kuten siltoja, katuja, metrolaiturin jatkamisen ja 300 liityntäpysäköintipaikkaa sekä koko Kalasataman aluetta palveleva maanalainen jäteasema. Rakennustyöt alkavat maanrakennus- ja louhintatöillä sekä väliaikaisten liikennejärjestelyjen edellyttämillä kadun- ja sillanrakennustöillä ensi tilassa.

Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveysasema, keskuksen julkiset tilat, kunnallistekniset rakenteet sekä ensimmäinen asuntotorni valmistuvat vuoteen 2015. Kaupallinen keskus on suunniteltu valmistuvaksi vuonna 2016. Loput tilat rakennetaan vaiheittain, markkinatilanne huomioiden, vuoteen 2021 mennessä.

SRV maksaa toteutuksen edetessä Helsingin kaupungille keskuksen toteuttamiseen luovutettavista tonteista ja pysyvistä käyttöoikeuksista yhteensä lähes 115 miljoonaa euroa. Kaupunki puolestaan maksaa yhtiölle lähes 45 miljoonaa euroa kaupungin omistukseen toteutettavista keskuksen julkisista osista.

Kaupungin osuuden lisäksi rakentamisenaikaisen rahoituksen on suunniteltu perustuvan asuntojen RS-rahoitukseen, pankkilainoitukseen sekä sijoittajahankintaan.

SRV Yhtiöt Oyj
Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

         Lisätietoja: Hannu Linnoinen, varatoimitusjohtaja, CFO, puh. 020 145 5990

Tilaa