SRV:n toteuttaman Taysin etupihan rakennustyöt puolivälissä – työmaalla juhlittiin harjannostajaisia

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ                          LEHDISTÖTIEDOTE                     15.6.2017, KLO 14.00

SRV:n toteuttaman Taysin etupihan rakennustyöt puolivälissä – työmaalla juhlittiin harjannostajaisia

SRV:n toteuttaman Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihahankkeen rakennustyöt ovat puolivälissä, ja työmaalla juhlittiin harjannostajaisia torstaina 15. kesäkuuta. Taysin etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta ja maanalainen pysäköintihalli, jotka otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2018–2020 aikana.

”SRV:llä on pitkä kokemus vaativien sairaalatilojen rakentamisesta sekä turvallisen sairaalatoiminnan mahdollistamisesta rakentamisen aikana ja Taysin etupihahanke on yksi hieno esimerkki ammattitaidostamme. Kyseessä on laaja hanke ja työmaan sijainti on ollut haastava. Työt ovat kuitenkin edenneet aikataulussa ja budjetissa sekä ennen kaikkea hyvässä yhteishengessä tilaajan kanssa”, kertoo SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala.

Taysin etupihan rakenteilla olevat uudet tilat tulevat palvelemaan lapsia, nuoria, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista ja sydänsairauksista kärsiviä potilaita sekä raskaana olevia ja synnyttäjiä. Lisäksi tiloihin tulee toimenpideradiologian ja verisuonikirurgian yksikkö ja sairaalan uusi pääaula. Etupihan uudisrakentaminen on osa Taysin uudistamisohjelmaa.

”Taysin etupihan rakentaminen on sairaalan historian mittavin investointihanke. Uusien toimintatapojen ja sitä tukevien tilojen myötä meillä on entistä paremmat mahdollisuudet tehostaa toimintaamme sekä tarjota hyvää hoitoa ja palvelua tulevaisuudessakin niin pirkanmaalaisille kuin koko Suomesta tuleville potilaille”, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen kertoo.

Taysin etupihahankkeen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 2015. Ensimmäisenä valmistuvan Sydänsairaalan vesikatto on ollut valmiina syksystä 2016 asti, ja sisäpuolella on nyt käynnissä sisävalmistustyöt sekä talotekniikka-asennukset. Myös rakennuksista suurimmassa, useita eri hoitoyksiköitä sisältävässä D-rakennuksessa on käynnissä sisävalmistustyöt, ja muissa rakennuksissa tehdään runko- tai vesikattotöitä. Hankkeella on myös hyvin laajat työllistävät vaikutukset. Kaikkiaan hanke työllistää 3 000 henkilötyövuoden verran rakentamisen ja kuljetusten ammattilaisia sekä alihankkijoita. Tähän mennessä työmaalle on perehdytetty jo noin 2 000 työntekijää, joista lähes puolet on pirkanmaalaisia. Työmaan vahvuus tällä hetkellä on reilu 300.

SRV:n vahva rooli sairaalarakentajana näkyy ympäri Suomen. Jyväskylässä on käynnissä kokonaan uuden sairaalan, Sairaala Novan rakentaminen, Helsingin Kalasatamaan toteutettava terveys- ja hyvinvointikeskus valmistuu tulevana syksynä ja Helsingin Meilahdessa on käynnissä Uuden lastensairaalan rakennustyöt ja Siltasairaalan toteutusta edeltävä kehitysvaihe. Kaikkien SRV:n sairaala- ja terveydenhuollon hankkeiden sopimusten yhteisarvo on tällä hetkellä jo noin 900 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
Juha Pekka Ojala, toimitusjohtaja, SRV, p. 040 733 4173, jp.ojala@srv.fi
Päivi Kauhanen, viestintäjohtaja, SRV, p. 050 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi

PSHP
Isto Nordback, kehitysjohtaja, Taysin uudistamisohjelman projektin johtaja, puhelin 050 591 1458
Juhani Jauhiainen, vs. kiinteistöjohtaja, puhelin 050 516 3262
Rauno Ihalainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja, puhelin 050 68048

www.srv.fi

www.srv.fi/tyomaa/tays
www.tays.fi/uudistamisohjelma

 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja

Tilaa