SRV:n toteuttamat Jousenkaaren koulun uudet tilat valmistuivat Espoon Tapiolassa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      31.03.2022    KLO 10.00

SRV:n toteuttamat Jousenkaaren koulun uudet tilat valmistuivat Espoon Tapiolassa

Musiikkipainotteisen Jousenkaaren koulun oppilaat pääsevät nauttimaan syksystä 2022 alkaen nykypäivän toiveet täyttävistä musiikkitiloista, akustiikasta ja äänieristyksestä sekä turvallisista ja puhtaista koulutiloista. SRV:n toteuttama Jousenkaaren koulu Tapiolassa on valmistunut tavoitteiden mukaisesti ja luovutettu Espoon Tilapalveluille käyttöönottoa varten. Koulu tarjoaa monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat sekä avoimen oppimisympäristön noin 480 alakoululaiselle sekä ilta- ja viikonloppukäyttäjille. 

Jousenkaaren uusi koulurakennus valmistui vanhan koulun välittömään läheisyyteen. Kaksikerroksisen koulun laajuus on 5 960 bruttoneliömetriä. Yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana toteutettu hanke käynnistyi kehitysvaiheella marraskuussa 2019, ja varsinaiset rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2020. Ennen koulun alkua syksyllä tilat vielä kalustetaan ja pihat viimeistellään.

”Rakentamisen aikaisilla valinnoilla on suuri merkitys koulun käyttäjien hyvinvointiin sekä ympäristöön. Jousenkaaren koulun tiloissa painotimme sisäilmaltaan terveellisiä ja helposti huollettavia rakenteita ja materiaaleja. Lisäksi panostimme kiinteistön mahdollisimman pieneen energiakulutukseen ja hiilineutraalisuuteen erilaisilla ratkaisuilla kuten maalämmöllä ja katon aurinkopaneeleilla. Upea lopputulos on työmaan ja Espoon kaupungin hyvin toimineen yhteistyön ansiota”, kertoo SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Saku Kosonen.

”Jousenkaaren koulu on monella tapaa edistyksellinen hanke Tilapalveluille. Sovelsimme ensimmäistä kertaa perinteiseen urakkaan saman tyyppistä, kevyellä kehitysvaiheella parannettua hankintamallia kuin elinkaarikouluissamme. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota tilojen aiempaa parempaan tehokkuuteen tinkimättä toiminnallisuudesta”, sanoo Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä.

Koulu rakennettiin P1-puhtausluokan hankkeena, ja työmaan olosuhdehallintaan ja puhtauteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Myös kosteudenhallinta on toteutettu työmaalla erityisellä tarkkuudella: kaikki sisärakentaminen on tehty kuivissa oloissa nopeasti pystytetyn vesikaton ja sääsuojan alla, materiaalien kuivatukseen on käytetty aikaa, koko rakentamisen ajan on tehty säännöllisiä kosteusmittauksia ja -tarkastuksia ja työmaalla on koko hankkeen ajan ollut Espoon kaupungin kosteudenhallintakoordinaattori.

Lisätiedot:
Saku Kosonen, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 549 1221, saku.kosonen@srv.fi
Jessi Honkanen, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 040 652 7211, jessi.honkanen@srv.fi
Reijo Yrjölä, rakennuttamispäällikkö, Tilapalvelut-liikelaitos, Espoon kaupunki, reijo.yrjola@espoo.fi

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa sekä Suomessa että Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

Tilaa

Multimedia

Multimedia