SRV:n tulosparannus kotimaasta ja Venäjän-hankkeista

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     31.10.2013

SRV:n liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa yhdeksän prosenttia 508 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli 19 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulos jäi 0,6 miljoonaan euroon. Kolmannen neljänneksen tulos parani viime vuoden kahden miljoonan euron tappiosta viiden miljoonan euron voittoon tänä vuonna.

”Parantunut kannattavuuskehitys on ollut rohkaisevaa ja se on seurausta päätetystä strategisesta fokusoitumisesta, erityisesti Venäjällä. Suurin tulosmuutos ajoittui jo toiselle vuosineljännekselle, mutta myös heinä-syyskuussa SRV:n kehitys on jatkunut edellisvuotta selvästi parempana”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

Kansainvälinen liiketoiminta, joka koostuu pääosin SRV:n Venäjän-toiminnoista, kasvoi yli 60 prosenttia 89 miljoonaan euroon, mikä on 18 prosenttia koko konsernin liiketoiminnasta. Viime vuoden vajaan kuuden miljoonan euron tappio kääntyi 12 miljoonan euron liikevoittoon.

”Olemme siirtäneet liiketoimintamme painopistettä kotimaan markkinoilta Venäjälle, missä olemme keskittyneet kauppakeskusrakentamiseen. Venäjällä elokuussa menestyksellisesti avattu Pearl Plaza -kauppakeskus ja samana päivänä rakennustöiden osalta aloitettu Okhta Mall -kauppakeskuksen työmaa ovat vauhdittaneet Venäjän liiketoimintaamme. Rakentamisen lisäksi roolimme kauppakeskushankkeiden kehittäjänä, operoijana ja sijoittajana ovat luoneet perustan pitkäjänteiselle kannattavalle liiketoiminnallemme Venäjällä.”

Kotimaan liikevaihto nousi kahdeksan prosenttia 419 miljoonaan euroon. Heinä-syyskuussa kannattavuus parani selvästi. SRV on vähentänyt kilpailu-urakoita ja kasvattanut omakehitteistä vuokra-asuntotuotantoa. SRV:llä on rakenteilla 1400 asuntoa, joista valtaosa rakennetaan vuokra-asunnoiksi pääkaupunkiseudulle.

”Heikentynyt luottamus talouteen ja kiristynyt asuntojen verotus ovat laskeneet asuntojen kuluttajakysyntää. Suuret asunnot liikkuvat aiempaa hitaammin, sen sijaan pienet asunnot käyvät edelleen hyvin kaupaksi ja niistä on markkinoilla jopa pulaa. Asuntojen kokonaismyyntimme kasvoi viime vuodesta merkittävästi. Uusia aloituksia on sen sijaan aiempaa vähemmän markkinatilanteesta johtuen”, Hienonen toteaa.

SRV:n tilauskanta kasvoi runsaan viidenneksen 912 miljoonaan euroon. Omavaraisuusaste vahvistui 29 prosentista 39 prosenttiin. Velkaantumisaste lähes puolittui 103 prosenttiin.

”Tilauskantamme ja rahoitusasemamme ovat vahvistuneet vuoden mittaan. Toimialan näkymät ovat kuitenkin vaikeutumassa. Lähdemme tulevaan talveen varautuneena kotimaan rakentamisen markkinoiden hiljenemiseen. Pitkän aikavälin hankkeemme kotimaassa ja Venäjällä tuovat jatkuvuutta, jolla saamme kestävyyttä suhdannevaihteluissa.”

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

www.srv.fi/sijoittajat

Tilaa