SRV:n uudistettu strategia tähtää miljardiliikevaihtoon viidessä vuodessa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ                         PÖRSSITIEDOTE                          16.2.2012  KLO 08:25

SRV hakee uudella strategiallaan toimialan kehitystä nopeampaa kasvua vuosina 2012–2016 tavoitteena saavuttaa yli miljardin euron vuosiliikevaihto. SRV:n innovatiivinen hankekehitys luo pohjan liikevaihdon kasvulle. Liikevaihdosta 20 prosenttia arvioidaan muodostuvan strategiajakson lopulla kansainvälisestä liiketoiminnasta, erityisesti Venäjältä.

Oman pääoman tuotto pyritään nostamaan kannattavuuden parantumisen ja pääoman kierron nopeutumisen kautta 15 prosenttiin. Omavaraisuusaste pidetään yli 30 prosentissa. SRV:n politiikkana on jakaa 30 prosenttia vuosituloksesta osinkoina.

Taloudellisten tavoitteiden taustaoletuksena on, että bruttokansantuotteen kasvu on 2,5–3,5 prosenttia, korkotaso säilyy maltillisena ja työttömyysaste Suomessa on alle kymmenen prosenttia. Työttömyysaste ja korkotaso vaikuttavat asuntojen menekkiin. Kansantalouden kehitys ja rahoituksen saatavuus vaikuttavat toimitilahankkeiden tilauskantaan.

SRV tavoittelee parantuvaa kannattavuutta keskittymällä aiempaa enemmän omakehitteisiin ja omaperusteisiin hankkeisiin. Niissä on korkeampi yhtiön liiketoimintaosaamisen tuottama jalostusaste ja siten myös parempi kannattavuus. Tilauskantaan haetaan riittävän suurta hankekokoa kasvukeskuksissa Suomessa sekä Venäjällä.

Suhdannevaihteluihin varaudutaan ohjaamalla aktiivisesti liiketoiminnan painopistettä liiketoimintasektoreiden ja markkina-alueiden välillä. SRV Mallissa yhdistyvät sekä toiminnan että hankepääomien joustava skaalautuminen, mikä mahdollistaa SRV:lle kilpailijoita nopeamman reagoinnin.

SRV:n strategiapäivitys sisältää useita laadullisia ja liiketoimintatapaan liittyviä tavoitteita. Kilpailukyky varmistetaan huolehtimalla läpinäkyvän SRV Mallin sekä asiakaslähtöisen ja innovatiivisen toimintatavan kehittämisestä. SRV:n hankekehitykseen ja projektijohtomalliin perustuvan mallin keskeinen kilpailukykytekijä on osaaminen, jota haetaan osuvien rekrytointien ja henkilöstön kehittämisen kautta. Yrittäjähenkisenä yhteisönä sekä laajana yhtiön omistajakuntana SRV:n henkilöstö johtaa monitahoista SRV Mallin mukaista yhteistyökumppaniverkostoa.

SRV:n yrityskuva perustuu ennakkoluulottomaan toimintatapaan, jolla se erottuu kilpailijoistaan. SRV:n missiona on parantaa elämänlaatua rakennetun ympäristön kestävillä ratkaisuilla. Visiona on olla vetovoimaisin kumppani rakennushankkeissa, joka asiakaslähtöisenä palveluyrityksenä luo lisäarvoa asiakkailleen. Nämä johtavat brändilupaukseen SRV – Elämäsi rakentaja.

Toiminta perustuu yhteisesti jaetuille arvoille: vastuullisuus, avoin yhteistyö, rohkeus kehittää ja innostus tekemiseen. Strategian lisäksi henkilöstön ja verkoston toimintaa ohjaavat SRV:n eettiset ohjeet.

Brändin selkeyttämisellä ja yrityskuvan vahvistamisella tuetaan strategian toteutumista sekä tavoitellaan liiketaloudellista lisäarvoa yrityksen brändi-, työnantaja-, kumppani- ja omistaja-arvon kasvun myötä.

SRV Yhtiöt Oyj
Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

 

Tilaa