SRV on allekirjoittanut luottolimiittejä koskevan lainasopimuksen

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ      SIJOITTAJAUUTINEN           28.2.2020 KLO 16.15

SRV on allekirjoittanut luottolimiittejä koskevan lainasopimuksen

SRV tiedotti 6.2.2020 pörssitiedotteella osana tervehdyttämisohjelmaansa tehtävistä uusista toimenpiteistä, joihin kuului muun muassa SRV:n olemassa olevan 100 miljoonan euron luottolimiitin muuttaminen kahdeksi erilliseksi, 60 miljoonan euron ja 40 miljoonan euron, luottolimiitiksi.

SRV on tänään 28.2.2020 allekirjoittanut lainasopimuksen koskien 100 miljoonan euron luottolimiitin muuttamista kahdeksi erilliseksi, 60 miljoonan euron ja 40 miljoonan euron luottolimiitiksi.

SRV:n 60 miljoonan euron ja 40 miljoonan euron luottolimiitteihin sisältyy ehto, jonka mukaan SRV:n yhtiökokouksen on 30.4.2020 mennessä hyväksyttävä SRV:n hallituksen ehdotuksen mukainen suunnattua osakeantia koskeva osakeantivaltuutus sekä merkintäetuoikeusantia koskeva osakeantivaltuutus.

SRV:n 6.2.2020 tiedottamalla tavalla, SRV:n hallitus tulee esittämään 26.3.2020 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle riittävien osakeantivaltuutuksien myöntämistä edellä mainituista osakeanneista päättämiseksi. SRV on saanut osakkeenomistajilta, joiden omistamat osakkeet edustavat yli kahta kolmasosaa SRV:n liikkeeseenlasketuista ja ulkona olevista osakkeista, sitoumukset äänestää yhtiökokouksessa SRV:n hallituksen ehdotusten puolesta.

Mikäli SRV:n yhtiökokous ei hyväksy osakeantivaltuutuksia, SRV:llä tulee olla luottolimiitin kaikkien myöntäjäpankkien hyväksymä vaihtoehtoinen ratkaisu vastaavan taloudellisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Jos kumpikaan edellä mainituista vaihtoehdoista ei toteudu 30.4.2020 mennessä, on luottolimiitin velkojilla oikeus eräännyttää luottolimiitti. Lisäksi, jos SRV:n yhtiökokous ei hyväksy edellä mainittuja osakeantivaltuutuksia, SRV:llä ei ole enää oikeutta käyttää 40 miljoonan euron luottolimiittiään, elleivät luottolimiitin kaikki myöntäjäpankit anna tälle suostumustaan ja hyväksy edellä mainittua vaihtoehtoista ratkaisua osakeanteja vastaavan taloudellisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Lisätietoja:
Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fi
Ilkka Pitkänen, talous- ja rahoitusjohtaja, p. 040 667 0906, ilkka.pitkanen@srv.fi

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti
SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

 

Tilaa