SRV rakentaa Espoon kaupungille Opinmäen kampuksen Suurpeltoon

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     14.6.2013  KLO 8:30

SRV ja Espoon kaupunki ovat sopineet Opinmäen kampuksen rakentamisesta Espoon Suurpeltoon. Hankkeen urakkasopimus allekirjoitettiin aamulla 14.6.2013.

Opinmäkeen rakennetaan tilat kansainväliselle koululle ja suomenkieliselle peruskoululle, varhaiskasvatuksen tilat sekä Matinkylän suuralueen liikuntahalli. Lisäksi Opinmäkeen rakennetaan tiloja kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Kaikki Opinmäen tilat palvelevat myös kuntalaisia. SRV vastaa kampuksen rakentamisesta sekä toteutusvaiheen suunnittelun ohjauksesta. Opinmäki suunnitellaan kokonaisvaltaisen kestävän rakentamisen esimerkkikohteeksi.

SRV:n tuotantojohtaja Kalle Mauriala kuvailee koulun tuloa erittäin positiiviseksi asiaksi alueen asukkaille ja alueen kehittymiselle. ”Kyseessä on poikkeuksellisen merkittävä ja monimuotoinen hanke, joka toteutetaan modernilla ja avoimella yhteistoimintamallilla yhdessä Espoon kaupungin kanssa”, Mauriala kuvailee.

Suurpelto-projektin johtaja Pekka Vilkkula Espoon kaupungilta kuvailee Opinmäkeä avoimeksi ja yhteistyöhön perustuvaksi kohtauspaikaksi. ”Opinmäki-kampus Suurpellon ytimessä on tulevaisuuden kansainvälinen ja monikulttuurinen oppimisympäristö, joka tarjoaa oppimisen iloa ja virikkeellistä vapaa-aikaa kaikenikäisille. Opinmäellä on keskeinen merkitys Suurpellon yhteisön luomisessa”, Vikkula kertoo.

Opinmäen kampuksen rakennustyöt lähtevät käyntiin välittömästi ja kampuksen arvioidaan valmistuvan keväällä 2015. Koululaiset aloittavat uudessa koulussa syyslukukautensa 2015.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Kalle Mauriala, tuotantojohtaja, SRV, puh. 040 5140 620, kalle.mauriala@srv.fi
Pekka Vikkula, projektinjohtaja, Espoon kaupunki, 09 816 82709, pekka.vikkula@espoo.fi  

Tilaa