SRV rakentaa Oulun keskustaan

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     7.6.2013

SRV rakentaa Ilmariselle viisikerroksisen rakennuksen aivan Oulun keskustan sydämeen osoitteeseen Kauppurienkatu 9. Vanha kiinteistö puretaan ja tilalle rakennetaan liike- ja toimistorakennus, johon tulee lääkärikeskus ja sairaala sekä liiketiloja. Rakennus on bruttoalaltaan 13 000 neliömetriä.

”Ilmarisen projekti on meille tärkeä osa toimintamme laajenemista Oulussa. Rakennamme parhaillamme seurakuntataloa keskustan alueelle. Länsi-Toppilan Satamarantaan SRV rakentaa seuraavan kymmenen vuoden aikana 1000 asuntoa. Sinne nousee muun muassa 16. kerroksinen Oulun korkein asuintorni, joka kohoaa 50 metrin korkeuteen”, SRV:n aluejohtaja Timo Jääskeläinen sanoo.

Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurilan mukaan Oulun liikerakennushanke on Ilmariselle hyvä ja matalariskinen sijoituskohde. ”Oulun seutu on kasvava talousalue, mutta kaupungin keskustaan ei ole pitkään aikaan rakennettu uutta. Näyttääkin siltä, että liiketilojen kysyntä on moninkertainen tarjontaan nähden. Myös kaivattua pysäköintitilaa saadaan lisää”, Laurila kertoo Oulun tilanteesta.

Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakosken mukaan SRV valikoitui rakentajaksi, koska sen tarjouksessa Ilmarisen ehdot täyttyivät parhaiten.  ”Hanke kilpailutettiin laajasti. SRV:n etuna on, että sillä on paljon kokemusta vastaavista kohteista sekä osaava henkilöstö”, Rajakoski kertoo.

Kauppurienkadun rakennustyöt aloitetaan vanhojen rakennusten purkutöillä kesäkuussa 2013 ja kohde valmistuu keväällä 2015.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Timo Jääskeläinen, aluejohtaja, SRV, 040 571 7561, timo.jaaskelainen@srv.fi
Ville Laurila, vuokrauspäällikkö, Ilmarinen, 040 501 0040, ville.laurila@ilmarinen.fi
Niina Rajakoski, rakennuttajapäällikkö, Ilmarinen, 050 574 7491, niina.rajakoski@ilmarinen.fi  

Tilaa