SRV rakentaa Suomen ensimmäisen Marriott-hotellin Tampereelle

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN     9.11.2017, KLO 10.45

SRV rakentaa Suomen ensimmäisen Marriott-hotellin Tampereelle

SRV ja Keva ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Suomen ensimmäisen Marriott-hotellin rakentamisesta Tampereelle. SRV:n kehittämä hotellihanke kohoaa Yliopistonkadun ja Kalevantien kulmaukseen Tampere-talon pääsisäänkäynnin viereen. Lopullista urakkahintaa ei julkisteta.

Tampereen kaupunginhallitus päätti 6.11. pidetyssä kokouksessa tontin myynnistä Kevalle perustettavan yhtiön lukuun. Tontin pinta-ala on 4 213 neliömetriä ja rakennusoikeutta on kaikkiaan 8 300 kerrosneliömetriä. Tontin asemakaava sai lainvoiman vuonna 2015.

”Tampereelle rakennettava Suomen ensimmäinen Marriot-hotelli on paikallisesti merkittävän kokoluokan hanke. On hienoa päästä jälleen rakentamaan hotellia paraatipaikalle Tampereen keskustaan. Idea hotellista Tampere-talon yhteyteen on ollut vireillä pidemmän aikaa, koska Tampereella on kasvava tarve laadukkaille majoitus- ja kongressipalveluille. Uudesta hotellista tulee 11-kerroksinen, 229 huonetta käsittävä kokonaisuus, joka istuu ympäristöön kaupunkikuvallisesti ja muodostaa luontevan kokonaisuuden Tampere-talon kanssa”, kertoo SRV:n Pirkanmaan aluejohtaja Henri Sulankivi.

Hotellihankkeen taustalla on Tampereen kaupungin vuonna 2013 järjestämä tontinluovutuskilpailu, jolla haluttiin löytää arkkitehtuurisesti tasokas ratkaisu hotellin sijoittamiseksi Tampere-talon yhteyteen. SRV, Marriott ja Arkkitehtitoimisto ALA voittivat kilpailun ehdotuksellaan vuonna 2014. Kilpailuvoitosta lähtien hanketta on kehitetty yhteistyössä kumppanien kanssa. Keva liittyi aiemmin tänä vuonna kokoonpanoon sijoittajana ja tulevana hotellin- sekä hotellin tontin omistajana.

Tavoitteena on aloittaa hotellin rakentaminen alkukesästä 2018. Kokonaisuudessaan hotellin arvioidaan valmistuvan syksyllä 2019. Uuden hotellin arkkitehtuurista vastaa Arkkitehtitoimisto ALA.

Lisätietoja:

Henri Sulankivi, Pirkanmaan aluejohtaja, p. 040 820 7228, henri.sulankivi@srv.fi
Pilvi Aalto, viestinnän suunnittelija, p. 040 632 5505, pilvi.aalto@srv.fi

www.srv.fi/ 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

Tilaa