SRV rakentaa Tampereelle tornihotellin Sokotel Oy:lle

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ        SIJOITTAJAUUTINEN     28.9.2012

SRV käynnistää uuden tornihotellin rakennustyöt Tampereen keskustassa marraskuun alussa. Rautatieaseman viereen, tullin alueelle kohoavan hotellin rakennuttaa Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia, ja sen liiketoiminnasta vastaa SOK:n tytäryhtiö, Sokotel Oy. Hankkeen arvo on noin 50 miljoonaa euroa. Osapuolten välinen sopimus allekirjoitettiin perjantaina 28.9.

”Vaativa ydinkeskustan rakennushanke sopii erinomaisesti SRV:n profiiliin. Meillä on vankka kokemus sekä hotelli- että korkeasta rakentamisesta. Olemme rakentaneet muun muassa Flamingo-viihdekeskuksen Vantaalle sekä Radisson Blu -hotellin Tallinnaan. Meillä on käynnistymässä myös pääkaupunkiseudulla mittavia korkean rakentamisen hankkeita”, SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo.

Pitkään suunnitteilla olleeseen tornihotelliin tulee yhteensä 27 kerrosta, joista 25 sijaitsee maanpäällä. Reilun 300 huoneen majoitustilojen lisäksi kokonaisuuteen rakennetaan monipuoliset ravintola- ja kokoustilat.

Rakennustöistä vastaa SRV:n Pirkanmaan alueyksikkö. Rakentamisella on merkittävä työllistävä vaikutus Tampereen alueella: rakentamisaikana suoraan tai välillisesti noin 700 henkilötyövuotta. Rakennustyöt kestävät noin kaksi vuotta, joten sen avajaisia juhlitaan loppuvuonna 2014.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Juha Pekka Ojala, 040 7334173, jp.ojala@srv.fi

Tilaa