SRV toteuttaa Sammontalon Lappeenrannassa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      22.11.2021     KLO 14.05

SRV toteuttaa Sammontalon Lappeenrannassa

SRV ja Lappeenrannan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Lappeenrannan Sammonlahteen rakennettavaan Sammontaloon on tarkoitus rakentaa tilat perusopetuksen vuosiluokille 1- 9, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle, oppilashuollolle ja liikuntapalveluille. Hankkeen kokonaisarvo on noin 35 miljoonaa euroa.

Hanke toteutetaan kaksivaiheisena, jakautuen kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaihe alkaa välittömästi ja toteutusvaiheen arvioidaan alkavan touko-kesäkuussa 2022, jolloin hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan. Monitoimitalo valmistuu vuoden 2024 aikana.  

Kaksikerroksiseen koulurakennukseen tulee tilat päiväkodin 126 lapselle, 63 esiopetuksen piirissä olevalle oppilaalle ja perusopetuksen 640 oppilaalle. Kirjasto, oppilashuolto sekä nuorisotilat täydentävät kokonaisuutta ja tuovat synergiaetuja koko alueen väestölle. Samalla rakennetaan myös noin 1 600 neliön liikuntahalli. Rakennuksen laajuus on noin 11 000 bruttoneliömetriä.

”Sammontalon hanke tukee hienosti SRV:n elinkaaristrategiaa, eikä vähiten siksi että tilaajan tavoitteena on toteuttaa pääosin puurakenteinen rakennus. Puurakentamisen saralla SRV:n edellisiä hankkeita ovat mm. Suomalais-venäläinen koulu sekä Helsingin Jätkäsaaren Wood City -puukortteliin valmistunut Suomen suurin puurakenteinen toimisto. Kotkan satamaan olemme myös parhaillaan rakentamassa vaativaa puurakennuskohdetta kaksivaiheisena projektinjohtourakkana. Tuomme innolla osaamisemme tähän hankkeeseen, ja lähdemme ilolla toteuttamaan Sammonlahteen uutta asukkaiden kylätaloa”, kertoo SRV:llä hankkeesta vastaava projektijohtaja Harri Martin.

Hankkeen tavoitteena on vähentää Sammontalon koko elinkaaren aikaisia hiilidioksidipäästöjä, jonka vuoksi tavoitteena on käyttää mahdollisimman paljon puuta rakennusmateriaalina. Lappeenrannan kaupunki valittiin yhdeksi Euroopan vihreimmistä kaupungeista lokakuussa 2020. Lappeenrannan kaupunki jatkaa toimenpiteitä ilmasto- ja energiakysymyksissä, kiertotalouden edistämisessä, luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa sekä puhtaiden vesistöjen puolesta.

”Lappeenrannan kaupungilla on paljon kunnianhimoisia tavoitteita Sammontalo-hankkeeseen liittyen. Yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka valittiin toteutusmuodoksi ensisijaisesti siksi, että meillä on mahdollisuus saada urakoitsijan kustannusosaaminen ja innovaatiot mukaan jo suunnitteluvaiheeseen”, kertoo Lappeenrannan Toimitilat Oy:n toimitilajohtaja Katri Tolvanen.

Lisätiedot:

Kimmo Hyry, yksikönjohtaja, SRV, SRV, puh. 0400 158 088, kimmo.hyry@srv.fi
Harri Martin, projektijohtaja, SRV,  puh. 0400 646 600, harri.martin@srv.fi
Johanna Ylitalo, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 510 8604, johanna.ylitalo@srv.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: SRV, AS LL TK Arkkitehdit Oy

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Pyrkimyksemme on luoda uusi elinkaariviisas todellisuus, jossa rakentamisen ratkaisut turvaavat yhtä aikaa hyvinvoinnin, taloudellisen arvon sekä tilojen käyttäjien, asukkaiden ja ympäristön edun – vuosiksi ja sukupolviksi eteenpäin. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 4 200 alihankkijan verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia