SRV tutkii suomalaisten kotiin liittyviä haaveita

Report this content

Lehdistötiedote
 12.7.2012

SRV on käynnistänyt laajamittaisen tutkimuksen suomalaisten ajatuksista kotona tapahtuvista elämisen toiminnoista. Tarkoitus on selvittää, paitsi asunnon ominaisuuksia, myös elämiseen liittyviä, kotiympäristöön kohdistuvia toiminnallisia tarpeita ja odotuksia. Tutkimuksen tuloksia on tarkoitus hyödyntää asuntojen ja asumiskokonaisuuksiin liittyvien palvelujen kehittämisessä.

”Valtaosa suomalaisista asunnoista tyydyttää vain asumisen perustarpeet. Ihmisillä liittyy kuitenkin kodin toimintoihin yhä monitahoisempia tarpeita ja odotuksia, mikä johtuu pitkälti suomalaisen elämisen monimuotoistumisesta. Tulevaisuuden asuntojen tulee joustaa aiempaa helpommin asukkaiden tarpeiden mukaan. SRV on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista asuntorakentajista. Siksi meitä kiinnostaa viedä asumista uudelle tasolle, ei ainoastaan tulevissa tornitaloissamme vaan myös muussa asuntotuotannossamme”, SRV:n asuntomyynnistä vastaava johtaja Marja Kuosma sanoo.

Tavoitteena on koota tuhansien suomalaisten ajatuksia nyt Tampereen Asuntomessuilla. Syksyllä tutkimus jatkuu Habitare-messuilla Helsingissä.

”Haluamme hyödyntää messujen kymmeniin, jopa satoihin tuhansiin, nousevat kävijämäärät. Asuntomessuilla tutkimme enemmän tilantarpeeseen ja sijaintiin liittyviä asioita. Syksyllä jatkamme tutkimalla sitä, mitä ihmiset kotonaan tekevät. Uskomme saavamme kiinnostavaa tietoa suomalaisten odotuksista tulevaisuuden asumistaan kohtaan.”

Asuntomessuilla tutkimus toteutetaan tamperelaisen Innolink Oy:n tuottamalla graafisella tekniikalla, joka tekee vastaamiskokemuksesta pelillisemmän. Vastaaja saa SRV:n osastolla käteensä iPad-tietokoneen, johon ladattu ohjelma ohjaa vastaajaa tutkimuksessa eteenpäin.

”Asuminen ja siihen liittyvät tarpeet koskevat jokaista ihmistä. Uskomme, että monet haluavat osallistua tutkimukseen ja samalla peilata omia ajatuksiaan asumiseen liittyen. Samalla pystyy hahmottamaan myös omien odotusten ja resurssien välistä suhdetta”, Marja Kuosma toteaa.

SRV tekee jatkuvaa tutkimusta torniasumiseen liittyen. Samalla syntyy arvokasta tietoa asuntotuotteen kehittämiseen laajemminkin. SRV:n nettisivuilla on jatkuva peruskysely, joka tähtää asuntotuotannon kohdistamiseen paremmin asiakkaiden tarpeeseen.

Tutkimuksesta saadaan väliaikatietoja Asuntomessujen päätyttyä.

SRV Yhtiöt
Viestintä

Lisätietoja:

Marja Kuosma, myyntijohtaja, puh. 040 844 8630 (tavattavissa 12.-15.7.2012 Asuntomessuilla)
Joonas Juujärvi, tiedottaja, puh. 0400 743 636

SRV:n löydät messukohteesta numero 2 sekä erilliseltä osastolta UA3.

Tilaa