SRV uudistaa historiallisen Elannon talon Hakaniemessä

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     2.10.2019, KLO 10:00

SRV uudistaa historiallisen Elannon talon Hakaniemessä

SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Helsingin Hakaniemessä sijaitsevien historiallisten kiinteistöjen, Siltasaarenkatu 6:n ja 8-10:n sekä Paasivuorenkatu 4:n, peruskorjauksesta ja uudistamisesta. Siltasaari 10 -hankkeessa yhdistetään kolme kiinteistöä, yhteensä 36 075 bruttoneliömetriä, ainutlaatuiseksi kaupunkilaisia ja työntekijöitä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Osapuolten tavoitteena on allekirjoittaa projektinjohtourakkasopimus loppuvuodesta 2019, jonka myötä hanke siirtyy SRV:n tilauskantaan.

Hanke käynnistyy kolme kuukautta kestävällä kehitysvaiheella, joka tähtää rakentamisen käynnistämiseen vuodenvaihteessa 2019-2020. Raskaspurkutyöt Siltasaarenkatu 6:n osalta käynnistetään lokakuun aikana. Aikataulun mukainen valmistuminen on syksyllä 2021.

”Uudistamme Hakaniemen paraatipaikalla sijaitsevat kiinteistöt niiden alkuperää kunnioittaen. Hanke on meille hieno jatkumo vaativien saneerauskohteiden joukkoon. Parhaillaan viimeistelemme myös Antiloopille tehtyä Ruoholahdenkatu 21:stä sen uuteen loistoonsa. Aiemmin olemme tehneet peruskorjauksia useissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Brondan kulmassa, Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa, Helsingin kaupunginteatterissa sekä Presidentinlinnassa”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.

Alueen rakennukset uudistuvat nyt ensimmäistä kertaa sitten vuosikymmenien, ja uusi Siltasaari 10 -kokonaisuus tulee täyttämään kestävää kehitystä koskevat tavoitteet ympäristövaikutusten vähentämissä sekä terveellisempien työympäristöjen kehittämisessä. Rakennus valmistui vuonna 1913, ja Elannon tavaratalo avattiin vuonna 1920. Talo on suojeltu julkisivun ja kadun puoleisen vesikaton osalta, ja peruskorjaus toteutetaan rakennuksen alkuperää kunnioittaen pitäen. Vuonna 1979 valmistunut Siltasaarenkatu 6 puretaan kolmannesta kerroksesta ylöspäin, ja vuonna 1980 valmistunut Paasivuorenkatu 4-6 peruskorjataan.

”Siltasaari 10 -hanke käynnistää Hakaniemen mittavan uudistumisen. Me haluamme tarjota kaupunkilaisille kohtaamispaikkoja ja työntekijöille yksilöllisiä työympäristöjä, jotka hengittävät samaan tahtiin ympäröivän kantakaupungin kanssa”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa.

Kiinteistöön avautuu kahteen kerrokseen ravintola- ja kahvilapalveluita, jotka tulevat palvelemaan niin talon käyttäjiä kuin lähialueen asukkaita ja yrityksiä. Katutasossa sijaitseva päivittäistavarakauppa palaa nykyiselle paikalleen peruskorjauksen jälkeen. Toiseen kerrokseen tulee ravintolatilojen lisäksi liike- ja toimistotiloja, ja ylemmät kerrokset peruskorjataan moderneiksi ja monipuolisiksi toimistotiloiksi.

Lisätietoja:
Antti Raunemaa, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 564 4105, antti.raunemaa@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Tuomas Sahi, toimitusjohtaja, Antilooppi, puh. 0400 907 877, tuomas.sahi@antilooppi.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja

SRV lyhyesti
SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

Tilaa