SRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten taloudellista raportointia

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE     30.12.2014, KLO 15.00

SRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten taloudellista raportointia

SRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten esittämistapaa konsernitaseessa. Yhtiö esittää jatkossa pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset omana eränään pitkäaikaisissa varoissa. Aikaisemmin nämä on esitetty joko vaihto-omaisuutena tai pitkäaikaisina muina rahoitusvaroina riippuen sijoituksen luonteesta. Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä olivat 67,8 miljoonaa euroa 31.12.2013 ja 31,5 miljoonaa euroa 31.12.2012. Luokittelun muutoksella ei ole vaikutusta yhtiön tulokseen, taseen loppusummaan tai yhtiön tilinpäätöksessä esittämiin tunnuslukuihin. Luokittelumuutos aiheuttaa rahavirtalaskelmassa muutoksen vain liiketoiminnan nettorahavirran ja investointien nettorahavirran välillä.

Yhtiö on selvittänyt näiden sijoitusten esittämistapaa neljännen kvartaalin aikana johtuen muuttuneista IFRS-standardeista. Yhtiön näkemyksen mukaan esittämistavan muutos selventää sen taserakennetta siten, että sellaiset hankkeet, joissa sillä on huomattava vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa, esitetään IFRS-standardien mukaisesti osakkuusyrityksinä pitkäaikaisissa varoissa.

SRV Yhtiöt Oyj sijoittaa kansainvälisiin rakennushankkeisiin yhdessä muiden sijoittajien kanssa hyödyntäen osakkuus- tai yhteisyrityksiä. Rakenteiden tavoitteena on varmistaa pääomien riittävyys eri hankkeille sekä yksittäisten hankkeiden painoarvon pienentäminen riskinäkökulmasta SRV konsernin taseessa.

Tällä tiedotteella SRV Yhtiöt Oyj julkaisee oikaistut vertailuluvut vuodelta 2013. Tiedot ovat tilintarkastamattomia.

SRV YHTIÖT OYJ:N TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN VERTAILULUVUT VUODELTA 2013 

Konsernin tase (milj. euroa)   31.12.2013 31.12.2012  
VARAT        
         
Pitkäaikaiset varat        
Aineelliset hyödykkeet   12,6 13,7  
Liikearvot   1,7 1,7  
Muut aineettomat hyödykkeet   0,8 0,6  
Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä   67,8 31,5  
Muut rahoitusvarat   10,8 10,9  
Saamiset   5,1 1,4  
Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä   23,8 11,9  
Laskennalliset verosaamiset   7,5 8,1  
Pitkäaikaiset varat yhteensä   130,1 80,0  
         
Lyhytaikaiset varat        
Vaihto-omaisuus   365,0 399,7  
Myyntisaamiset ja muut saamiset   75,0 127,1  
Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä   1,1 31,6  
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset   1,8 4,0  
Rahavarat   90,0 33,1  
Lyhytaikaiset varat yhteensä   532,9 595,4  
VARAT YHTEENSÄ   663,0 675,4  
         
OMA PÄÄOMA JA VELAT        
         
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma        
Osakepääoma   3,1 3,1  
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto   92,2 92,2  
Muuntoerot   0,0 0,0  
Muut rahastot   0,0 0,0  
Kertyneet voittovarat   81,7 68,9  
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä   177,0 164,2  
Määräysvallattomien omistajien osuus   0,6 3,5  
Oman pääoman ehtoinen laina   44,6 44,6  
Oma pääoma yhteensä   222,2 212,3  
Pitkäaikaiset velat        
Laskennalliset verovelat   2,7 4,1  
Varaukset   4,0 6,3  
Korolliset velat   179,1 118,5  
Muut velat   1,4 0,0  
Pitkäaikaiset velat yhteensä   187,1 129,0  
Lyhytaikaiset velat        
Ostovelat ja muut velat   118,9 147,6  
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat   2,3 0,3  
Varaukset   5,7 3,7  
Korolliset velat   126,7 182,5  
Lyhytaikaiset velat yhteensä   253,6 334,1  
Velat yhteensä   440,8 463,1  
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ   663,0 675,4  
         
Konsernin tase (milj. euroa) 30.9.2014 30.6.2014 31.3.2014
VARAT      
       
Pitkäaikaiset varat      
Aineelliset hyödykkeet 11,9 12,1 12,0
Liikearvot 1,7 1,7 1,7
Muut aineettomat hyödykkeet 0,8 0,7 0,7
Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä 84,5 81,5 71,7
Muut rahoitusvarat 10,2 10,8 10,8
Saamiset 4,5 4,5 6,1
Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 28,1 23,0 23,8
Laskennalliset verosaamiset 7,5 7,6 7,3
Pitkäaikaiset varat yhteensä 149,1 142,1 134,2
Lyhytaikaiset varat      
Vaihto-omaisuus 323,4 385,0 367,9
Myyntisaamiset ja muut saamiset 146,6 90,4 88,8
Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 1,1 1,1 1,1
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 2,0 1,6 3,6
Rahavarat 21,4 16,8 23,6
Lyhytaikaiset varat yhteensä 494,6 494,8 485,1
VARAT YHTEENSÄ 643,7 636,9 619,3
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT      
       
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma      
Osakepääoma 3,1 3,1 3,1
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 92,3 92,3 92,2
Muuntoerot -0,7 -0,3 -0,8
Muut rahastot 0,0 0,0 0,0
Kertyneet voittovarat 88,5 82,5 78,8
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 183,1 177,5 173,3
Määräysvallattomien omistajien osuus 0,8 0,8 0,8
Oman pääoman ehtoinen laina 44,6 44,6 44,6
Oma pääoma yhteensä 228,5 222,9 218,8
Pitkäaikaiset velat      
Laskennalliset verovelat 1,5 2,7 2,7
Varaukset 5,5 5,8 6,6
Korolliset velat 140,0 148,4 151,6
Muut velat 0,0 0,0 1,5
Pitkäaikaiset velat yhteensä 147,0 156,9 162,5
Lyhytaikaiset velat      
Ostovelat ja muut velat 124,8 130,4 134,2
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 3,5 2,3 3,2
Varaukset 3,3 3,3 3,3
Korolliset velat 136,6 121,0 97,3
Lyhytaikaiset velat yhteensä 268,2 257,1 238,0
Velat yhteensä 415,2 414,0 400,5
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 643,7 636,9 619,3

 


 
Konsernin muuttunut rahavirta (milj. euroa)
30.9.2014 30.6.2014 31.3.2014 31.12.2013
Liiketoiminnan nettorahavirta -17,0 -17,5 -5,1 97,6
         
Investointien nettorahavirta -18,2 -15,0 -4,4 -44,7

 

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Lisätietoja:
Ilkka Pitkänen, CFO, puh. 040 667 0906, ilkka.pitkanen@srv.fi

www.srv.fi

 

 

Tilaa