SRV YHTIÖT OYJ:N OSAKEANTI ALKAA 28.5.2007, YHTIÖ ON JÄTTÄNYT PÖRSSILLE HAKEMUKSEN OSAKKEIDENSA LISTAAMISESTA
SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.5.2007
SRV YHTIÖT OYJ:N OSAKEANTI ALKAA 28.5.2007, YHTIÖ ON JÄTTÄNYT PÖRSSILLE
HAKEMUKSEN OSAKKEIDENSA LISTAAMISESTA
SRV Yhtiöt Oyj:n (”SRV” tai ”Yhtiö”) hallitus on päättänyt 25.5.2007, että noin
11 500 000 SRV Yhtiöt Oyj:n osaketta tarjotaan merkittäväksi ja osakeannissa
(”Osakeanti”) 28.5.2007 alkaen suomalaisille ja kansainvälisille
institutionaalisille sijoittajille (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja
yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) sekä Yhtiön hallitukselle, johdolle ja
henkilöstölle Suomessa (”Henkilöstöanti”).
SRV on tänään jättänyt Helsingin Pörssille hakemuksen Yhtiön osakkeiden
listaamisesta prelistalle arviolta 12.6.2007 ja pörssilistalle arviolta
15.6.2007.
Instituutioanti alkaa 28.5.2007 ja päättyy arviolta 11.6.2007 kello 12.00.
Yleisö- ja Henkilöstöanti alkavat 29.5.2007 ja päättyvät arviolta 7.6.2007 kello
16.30.
Alustava merkintähinta on 8,00 - 9,75 euroa osakkeelta. SRV tekee lopullisen
päätöksen Osakeannin toteuttamisesta, merkittäväksi tarjottavien osakkeiden
määrästä, merkintähinnasta sekä muista ehdoista Instituutioannin päätyttyä,
arviolta 11.6.2007. Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Osakeannin
merkintäaikaa antamalla siitä pörssitiedote, josta ilmenee Osakeannin
merkintäajan uusi päättymisajankohta. Osakeannin merkintäaika kuitenkin päättyy
viimeistään 18.6.2007 kello 16.30.
SRV aikoo käyttää Osakeannista saamansa varat toimintansa kehittämiseen
pääasiassa (i) lisäämällä omaperusteisten ja omakehitteisten hankkeiden määrää
sekä asuntorakentamisessa että muussa rakentamisessa ja (ii) nopeuttamalla
kansainvälisten toimintojensa laajentamista erityisesti Venäjällä. Yhtiö voi
harkita myös varojen käyttämistä liiketoiminnan aloittamiseen uusilla
maantieteellisillä markkinoilla, tai uusien liiketoimintojen tai yhtiöiden
ostamiseen nykyisillä maantieteellisillä markkinoillaan. Lisäksi Yhtiö aikoo
maksaa sille Sulautumisen (määritelty jäljempänä) yhteydessä siirtyviä velkoja
noin 20,8 miljoonaa euroa.
SRV:n osakepääoma jakautuu 26 064 000 osakkeeseen. Osakeannissa tarjotaan
enintään 11 500 000 uutta osaketta. Instituutioanti käsittää alustavasti 10 500
000, Yleisöanti 700 000 osaketta ja Henkilöstöanti 300 000 osaketta. Allokaatio
saattaa muuttua riippuen, muun muassa, kysynnän eroista instituutioiden ja
yleisön välillä. Lisäksi Yhtiö on sitoutunut laskemaan liikkeelle suunnatusti
Instituutio- ja Yleisöannin lopulliseen merkintähintaan järjestäjien puolesta
toimivalle SEB Enskildalle enintään 1 500 000 lisäosaketta yksinomaan
mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi. Mikäli SEB Enskildalle
stabilisaatiotoimenpiteiden seurauksena jää Yhtiön osakkeita, Yhtiö hankkii ne
takaisin merkintähintaan.
SRV Henkilöstö Oy (”SRV Henkilöstö”) omistaa SRV:stä 48 prosenttia. SRV
Henkilöstö on Yhtiön hallituksen, johdon ja työntekijöiden omistama yhtiö. SRV:n
ja SRV Henkilöstö Oy:n hallitukset ovat 27.4.2007 allekirjoittaneet
sulautumissuunnitelman, jonka mukaan SRV Henkilöstö sulautuu SRV:hen
osakeyhtiölain mukaisella vastavirtaan toteutettavalla absorptiosulautumisella
(”Sulautuminen”). Sulautumissuunnitelman mukaan SRV Henkilöstön
osakkeenomistajille suoritetaan sulautumisvastike siten, että SRV Henkilöstön
osakkeenomistajat saavat yhtä SRV Henkilöstön osaketta vastaan enintään 18 SRV:n
liikkeelle laskemaa uutta osaketta (”Sulautumisosakkeet”). Sulautumisvastikkeena
annettavien Sulautumisosakkeiden lukumäärä riippuu Merkintähinnasta ja on
enintään 11 212 000 Sulautumisosaketta. SRV Henkilöstön omistamat 12 512 000
SRV:n osaketta mitätöidään Sulautumisen yhteydessä alentamatta osakepääomaa.
Sulautuminen on ehdollinen sille, että SRV listautuu Helsingin Pörssiin ennen
Sulautumisen täytäntöönpanoa. Sulautumisen arvioitu täytäntöönpanopäivä on
30.9.2007.
SEB Enskilda toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. OKO Corporate Finance toimii
Osakeannin järjestäjänä ja Yleisöannin pääjärjestäjänä.
Yleisö- ja Henkilöstöannin merkintäpaikkoina toimivat Osuuspankkien ja Helsingin
OP Pankki Oyj:n arvopaperikonttorit, OP 0100 0500 puhelinpalvelu (suomeksi)
OP-ryhmän verkko-palvelutunnuksilla sekä www.op.fi/merkinta.
Listalleottoesite on saatavana OMX Waysta 28.5.2007, internetistä osoitteista
www.srv.fi ja www.op.fi/merkinta sekä viimeistään 29.5.2006 alkaen
merkintäpaikoista.
SRV:llä on oma toimintamalli. SRV on Yhtiön arvion mukaan yksi johtavista
projektinjohtourakoitsijoista ja kiinteistöhankkeiden kehittäjistä Suomessa.
Yhtiö on lisäksi toiminut pitkään Venäjällä ja Baltian markkinoilla ja tulee
jatkossa yhä enemmän keskittymään erityisesti Venäjän markkinoihin. SRV:n
palveluihin kuuluvat hanke- ja kiinteistökehitys, investointisuunnittelu sekä
rakentamisen suunnittelu ja toteuttaminen. SRV:n liikevaihto oli 479,5 miljoonaa
euroa tilikaudella 2006 ja 121,4 miljoonaa euroa 31.3.2007 päättyneen kolmen
kuukauden jakson aikana. Noin 91 prosenttia SRV:n liikevaihdosta muodostui
Suomessa ja noin 9 prosenttia Venäjällä ja Baltian maissa tilikaudella 2006.
Yhtiön palveluksessa oli 31.3.2007 yhteensä 701 henkeä.
Yhtiön hallitukseen kuuluvat Ilpo Kokkila, Eero Heliövaara, Matti Mustaniemi ja
Markku Sarkamies. Jukka Hienonen ja Lasse Kurkilahti on valittu Yhtiön
hallituksen jäseniksi 23.4.2007 pidetyssä yhtiökokouksessa. Heidän toimikautensa
alkaa 15.6.2007 tai heti kun Yhtiön osakkeet otetaan julkisen kaupankäynnin
kohteeksi Helsingin Pörssissä. Toimitusjohtaja Eero Heliövaara on ilmoittanut
eroavansa Yhtiön hallituksesta niin että hänen eronsa tulee voimaan Jukka
Hienosen ja Lasse Kurkilahden jäsenyyden alkaessa.
Liite A sisältää Osakeannin yleiset ehdot, Yleisöannin erityiset ehdot,
Instituutioannin erityiset ehdot ja Henkilöstöannin erityiset ehdot, Liite B
lyhyen kuvauksen SRV:stä ja Liite C kuvauksen Yhtiön taloudellisesta asemasta ja
liiketoiminnan tuloksesta.
Osakeannista ja listautumisesta järjestetään suomenkielinen lehdistötilaisuus
tänään perjantaina 25.5. klo 11.00 SRV Yhtiöt Oyj:n pääkonttorissa, osoite
Niittytaival 13, Espoo.
SRV Yhtiöt Oyj
Eero Heliövaara
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
SRV Yhtiöt Oyj
Eero Heliövaara, Toimitusjohtaja, puh. 020 1455 202
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Lisäksi lisätietoja listautumisesta:
SEB Enskilda
Mika Laukia, puh. 09 616 28126
Tämä tiedote ei ole esite, eikä se siten ole arvopapereita koskeva tarjous.
Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätöksensä osakkeiden merkitsemiseksi vain
niitä koskevassa esitteessä esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä
missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen olisi
kiellettyä tai edellyttäisi Suomen lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden
lisäksi esitteen laatimista, rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä.
Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa tai missään
Euroopan Talousalueen maassa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa
ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeuslupaa Yhdysvaltojen
vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen)
mukaisesti. SRV Yhtiöt Oyj (“SRV”) ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena
ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä
sen tarkoituksena ole tarjota arvo-papereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Tätä tiedotetta ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan,
Kanadaan tai Japaniin. Tämä asiakirja on jaettu ja suunnattu ainoastaan (i)
henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) Ison-Britannian
vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets
Act), vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19 (5) artiklan (Financial Promotion)
mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) korkean varallisuusaseman
yhtiöille (high net worth entity) ja muille Määräyksen 49 (2)(a) - (d) artiklan
mukaisille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki
tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat tahot”). Kaikki tarjottavat
arvopaperit tai tällaisten arvopapereiden merkintään, ostamiseen tai muulla
tavoin hankkimiseen liittyvät pyynnöt, tarjoukset tai sopimukset on tarkoitettu
ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole
Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen
sisältöön.
Tämä tiedote on mainos Direktiivin 2003/71/EY implementointitoimenpiteiden
mukaisesti (Direktiivi mukaan lukien kaikki siihen liittyvät
implementointitoimenpiteet kyseisessä jäsenvaltiossa, ”Esitedirektiivi”).
Esitedirektiivin mukaisesti laadittu esite on sen julkaisemisen jälkeen
saatavilla merkintäpaikoista Suomessa.
Mikäli tämän tiedotteen perusteella katsottaisiin tarjottavan arvopapereita
missään Euroopan Talousalueen jäsenvaltiossa, joka on implementoinut
Esitedirektiivin, tarjous osoitetaan ainoastaan tällaisessa maassa oleville
Esitedirektiivin mukaisille kokeneille sijoittajille.
Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta
koskevat lausumat sisältävät seikkoja, jotka eivät ole historiallisia
tosiseikkoja, lausuntoja koskien muun muassa SRV:n tulosta, taloudellista
asemaa, maksukykyä, mahdollisuuksia, kasvua, strategioita ja sen toimialaa
koskevia SRV:n aikomuksia, uskomuksia tai tämän hetkisiä odotuksia. Luonteeltaan
tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska
ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka joko tapahtuvat taikka
eivät tapahdu tulevaisuudessa ja ilmaisevat siksi vain niiden antamishetken
olosuhteita. SRV varoittaa Teitä siitä, että tulevaisuutta koskevat lausumat
eivät ole takeita suorituskyvystä tulevaisuudessa ja että sen todellinen tulos,
taloudellinen asema ja maksukyky ja sen toimialan kehitys voi merkittävästi
erota siitä, mitä on mainittu tai ehdotettu tämän esityksen sisältämissä
tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Lisäksi vaikka SRV:n tulos, taloudellinen
asema ja maksukyky ja sen toimialan kehitys vastaavat tämän tiedotteen
sisältämiä tulevaisuutta koskevia lausumia, ne tulokset tai kehitys ei ole
osoitus tulevaisuuden tuloksista tai kehityksestä. SRV ei sitoudu tarkastamaan
tai vahvistamaan odotuksia tai arvioita tai julkisesti tiedottamaan
tulevaisuutta koskeviin lausumiin tehtävistä korjauksista, jotka heijastavat
tämän tiedotteen julkaisemisen jälkeisiä tapahtumia tai olosuhteita.
Stabilisaatio / Ison-Britannian rahoitustarkastus (FSA)
Liite A: Osakeannin yleiset ehdot, Yleisöannin erityiset ehdot, Instituutioannin
erityiset ehdot ja Henkilöstöannin erityiset ehdot
OSAKEANNIN YLEISET EHDOT
Yleiskuvaus
Osakeannissa tarjotaan alustavasti enintään 11 500 000 osaketta suomalaisille ja
kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille, yksityishenkilöille ja
yhteisöille Suomessa ja SRV-konsernin johdolle ja henkilöstölle Suomessa.
Osakeannissa tarjottavien osakkeiden yhteismäärä voi poiketa tässä esitetystä.
Osakeannissa tarjottavat osakkeet vastaavat noin 44,1 prosenttia Yhtiön kaikista
osakkeista ja niiden tuottamista äänistä ennen Osakeantia ja 30,6 prosenttia
Osakeannin jälkeen edellyttäen, että kaikki Osakeannissa tarjottavat osakkeet
merkitään ja että lisäosake-erää ei käytetä.
Lisäksi Yhtiö on sitoutunut laskemaan liikkeelle suunnatusti merkintähintaan SEB
Enskildalle 1 500 000 osaketta yksinomaan mahdollisten ylikysyntä-tilanteiden
kattamiseksi. Yhtiö on sitoutunut ostamaan takaisin korkeintaan vastaavan määrän
kyseisiä osakkeita SEB Enskildalta, ja SEB Enskilda on puolestaan sitoutunut
myymään näin ostettavat osakkeet samaan merkintähintaan. Yhtiö tulee mitätöimään
näin hankkimansa Yhtiön osakkeet. Osakeannissa tarjottavat osakkeet vastaavat
noin 49,9 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä
ennen Osakeantia ja noin 33,3 prosenttia Osakeannin jälkeen edellyttäen, että
kaikki Osakeannissa tarjottavat osakkeet merkitään ja että lisäosake-erä
käytetään kokonaisuudessaan.
Osakeanti ja valtuutus suunnatun hankinnan toteuttamiseksi
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 23.4.2007 SRV:n hallituksen antamaan uusia
osakkeita yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus on voimassa 30.4.2010 saakka
ja sen nojalla liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden kokonaismäärä on
enintään 11 500 000 osaketta. Saamansa valtuutuksen nojalla hallitus voi
suunnata osakkeita myös SRV-konsernin suomalaisten yritysten henkilöstölle.
Valtuutus sisältää oikeuden antaa osakkeita suunnatusti eli osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen. Merkintäoikeudesta poikkeamisen painavia
taloudellisia syitä ovat Yhtiön listautuminen Helsingin Pörssin pörssilistalle,
Yhtiön kannalta tärkeään järjestelyyn osallistuminen tai henkilöstön
kannustaminen ja sitouttaminen. Hallitus käyttää saamaansa valtuutuksen
Osakeannissa.
Hyväksytystä osakkeen merkinnästä Yhtiölle suoritettu maksu merkitään
kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Tämän johdosta
osakkeiden merkintä Osakeannissa ei korota Yhtiön osakepääomaa.
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 23.4.2007 SRV:n hallituksen päättämään
enintään 1 500 000 uuden osakkeen antamisesta suunnatusti SEB Enskildalle tai
tämän osoittamalle taholle mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi
Osakeannissa. SEB Enskildalle tai tämän osoittamalle taholle annettavien
osakkeiden merkintähinta on sama kuin Osakeannin merkintähinta. SRV:n
hallituksella on myös valtuutus hankkia edellä mainitut enintään 1 500 000
osaketta suunnatusti SEB Enskildalta tai tämän osoittamalta taholta. SEB
Enskildalta tai tämän osoittamalta taholta hankittavien osakkeiden hankintahinta
on sama kuin merkintähinta. Suunnattu anti ja suunnattu hankinta ovat olennainen
edellytys Osakeannin järjestämiselle, joten kyseessä on Yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Valtuutus omien osakkeiden suunnattuun antamiseen ja
suunnattuun hankintaan on voimassa 23.4.2008 saakka.
Osakeannin ehtojen sisältö
Osakeannin ehdot koostuvat tässä esitettyjen Osakeannin yleisten ehtojen lisäksi
listalleottoesitteen kohdissa ”Instituutioannin erityiset ehdot”, ”Yleisöannin
erityiset ehdot” ja ”Henkilöstöannin erityiset ehdot” esitetyistä ehdoista.
Järjestäjät
Instituutioannin pääjärjestäjänä toimii SEB Enskilda. Yleisöannin
pääjärjestäjänä toimii OKO Corporate Finance Oy.
Merkintäaika
Instituutioannin merkintäaika alkaa 28.5.2007 kello 9.00 ja päättyy arviolta
11.6.2007 kello 12.00. Yleisö- ja Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 29.5.2007
kello 9.30 ja päättyy arviolta 7.6.2007 kello 16.30. Yhtiön hallituksella on
oikeus Osakeannin keskeyttämiseen mahdollisessa ylikysyntätilanteessa.
Osakeantia ei voida keskeyttää kesken pankkipäivän eli kello 9.30 - 16.30
välisenä aikana. Instituutioanti voidaan keskeyttää aikaisintaan 5.6.2007 kello
16.30. Yleisö- ja Henkilöstöanti voidaan keskeyttää aikaisintaan 5.6.2007 kello
16.30. Yhtiön hallitus voi keskeyttää Instituutio-, Yleisö- tai Henkilöstöannin
toisistaan riippumatta.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Osakeannin merkintäaikaa. Mahdollinen
merkintäajan pidennys julkistetaan pörssitiedotteella, josta ilmenee Osakeannin
merkintäajan uusi päättymisajankohta. Osakeannin merkintäaika kuitenkin päättyy
viimeistään 18.6.2007 kello 16.30. Yhtiön hallitus voi pidentää tai olla
pidentämättä Instituutioannin, Yleisöannin tai Henkilöstöannin merkintäaikoja
toisistaan riippumatta. Instituutioannin merkintäajan pidentämistä koskeva
pörssitiedote on annettava viimeistään Instituutioannin merkintäajan yllä
esitettynä arvioituna päättymispäivänä ja Yleisö- ja Henkilöstöannin
merkintä-ajan pidentämistä koskeva pörssitiedote on annettava viimeistään
Yleisö- ja Henkilöstöannin merkintäajan yllä esitettynä arvioituna
päättymispäivänä.
Yli- ja alikysyntätilanteet
Yhtiön hallitus päättää menettelystä yli- ja alikysyntätilanteissa.
Merkintäsitoumukset tai merkintätarjoukset voidaan hyväksyä kokonaan tai
osittain tai ne voidaan myös hylätä. Yhtiö pyrkii hyväksymään Yleisöannissa
tehdyt merkintäsitoumukset kokonaan 200 osakkeeseen saakka.
Ylikysyntätilanteessa mahdollisimman monelle Yleisöannissa merkintäsitoumuksen
tehneelle sijoittajalle pyritään allokoimaan tämä vähimmäismäärä.
Henkilöstöannissa jokaisella sijoittajalla on oikeus saada vähintään 300
osaketta tai merkitsemänsä tätä pienemmän määrän. Osakeannissa tarjottavien
osakkeiden kokonaismäärä, 11 500 000 kappaletta, jakautuu alustavasti siten,
että Instituutioannissa tarjotaan 10 500 000 osaketta, Yleisöannissa 700 000
osaketta ja Henkilöstöannissa 300 000 osaketta. Osakkeita voidaan siirtää
Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin välillä riippuen muun muassa osakkeiden
kysynnän jakautumisesta Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin välillä.
Yleisöannissa tarjottavien osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 700 000
osaketta tai, jos merkintäsitoumuksia tehdään tätä vähemmän, merkintäsitoumusten
kokonaismäärä.
Osakeantia koskevat päätökset
Yhtiön hallitus päättää arviolta 11.6.2007 merkintähinnan, Henkilöstöannin
lopullisen osakekohtaisen merkintähinnan ja Osakeannissa tarjottavien osakkeiden
määrän, Osakeannissa annettujen merkintäsitoumusten ja merkintä-tarjousten
hyväksymisestä kokonaan tai osittain institutionaalisten sijoittajien osakkeiden
markkinointivaiheen aikana antamien merkintätarjousten perusteella. Yhtiö
tiedottaa Osakeannin tuloksesta pörssitiedotteella arviolta 11.6.2007.
Osakasoikeudet
Osakeannissa tarjottavat osakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut SRV:n
osakkeet ja ne oikeuttavat kaikkiin tulevaisuudessa jaettaviin osinkoihin sen
jälkeen, kun osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Jokainen osake
oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa.
Osakeannin ehdollisuus
Osakeanti on ehdollinen Yhtiön ja Järjestäjien välisen Järjestämissopimuksen
allekirjoittamiselle.
Luovutusrajoitukset (lock-up)
Yhtiö ja Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat ovat sitoutuneet siihen, että ne
eivät tietyin poikkeuksin ilman SEB Enskildan antamaa etukäteistä kirjallista
suostumusta (jota ei saa kohtuuttomasti evätä) 1.1.2008 asti tietyin poikkeuksin
laske liikkeeseen, tarjoa, myy, myy lyhyeksi, panttaa tai muutoin luovuta
suoraan tai välillisesti Yhtiön osakkeita tai ostamiseen oikeuttavia optioita
tai warrantteja tai muita Yhtiön osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia
arvopapereita, jotka ne omistavat tai hankkivat tai joiden luovuttamiseen heillä
on valtuudet.
Yhtiön hallitukseen ja henkilöstöön kuuluvat osakkeenomistajat ovat vastaavalla
tavalla Henkilöstöannissa merkitsemiensä osakkeiden osalta sitoutuneet siihen,
että he eivät tietyin poikkeuksin ilman SEB Enskildan antamaa etukäteistä
kirjallista suostumusta (jota ei saa kohtuuttomasti evätä) 1.1.2008 asti tietyin
poikkeuksin myy, myy lyhyeksi, panttaa tai muutoin luovuta suoraan tai
välillisesti Yhtiön osakkeita tai ostamiseen oikeuttavia optioita tai
warrantteja tai muita Yhtiön osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia
arvopapereita, jotka he omistavat tai hankkivat Osakeannissa tai joiden
luovuttamiseen heillä on valtuudet.
SRV Henkilöstön osakkeenomistajat tulevat Sulautumisen kautta saamaan
Sulautumisen täytäntöönpanon yhteydessä arviolta 30.9.2007
sulautumis-vastikkeena Sulautumisosakkeita. Sulautumisosakkeet ovat myös
luovutus-rajoituksen kohteena listalleottoesitteessä tarkemmin kuvatun
mukaisesti. Kukin sulautumisvastikkeen saaja saa luovuttaa saamistaan
Sulautumisosakkeista 20 prosenttia 1.1.2008 alkaen laskettuna saamiensa
Sulautumisosakkeiden alkuperäisestä lukumäärästä. Tarkemmat tietoja
luovutusrajoituksista on esitetty listalleottoesitteessä.
Kuvatut luovutusrajoitukset eivät estä Yhtiötä laskemasta liikkeeseen
Sulautumisosakkeita, eivätkä rajoitukset koske sitoumuksen antamisen hetkellä
voimassa olevia panttioikeuksia tai niihin perustuvia osakeluovutuksia.
Osakkeiden listaaminen
Ennen Osakeantia Yhtiön osakkeet eivät ole olleet julkisen kaupankäynnin
kohteena. Yhtiö aikoo jättää listalleottohakemuksen Helsingin Pörssille koskien
Yhtiön osakkeiden listaamista Helsingin Pörssin pörssilistalle. Kaupankäynnin
Yhtiön osakkeilla odotetaan alkavan Helsingin Pörssin prelistalla arviolta
12.6.2007 ja Helsingin Pörssin pörssilistalla arviolta 15.6.2007. Osakkeiden
kaupankäyntitunnus on SRV1V ja ISIN-koodi FI0009015309.
Menettely alustavaa hintaväliä muutettaessa ja merkintäsitoumuksen tai
merkintätarjouksen peruuttaminen
Tehty merkintäsitoumus on sitova ja sitä ei voi muuttaa tai peruuttaa muutoin
kuin Arvopaperimarkkinalain edellyttämissä tilanteissa. Mikäli alustavaa
hintaväliä muutetaan tai mikäli merkintähinta eroaa alustavasta hintavälistä,
siitä ilmoitetaan pörssitiedotteella. Kyseisessä pörssitiedotteessa ilmoitetaan
myös sijoittajien merkintäsitoumuksen tai merkintätarjouksen
peruuttamisoikeudesta. Mikäli alustavaa hintaväliä muutetaan tai mikäli
merkintähinta eroaa alustavasta hintavälistä, merkintäsitoumuksen ennen
alustavan hintavälin muuttamista tehneellä sijoittajalla on oikeus peruuttaa
tehty merkintäsitoumus tai merkintätarjous kahden pankkipäivän ajan uuden
hintavälin tai alustavasta hintavälistä eroavan merkintähinnan julkistamisesta.
Mikäli merkintäsitoumusta ei peruuteta, sijoittajan antaman merkintäsitoumuksen
osakemäärä lasketaan uudelleen uuden enimmäishinnan mukaan. Merkintäsitoumuksen
peruutusta ei voi tehdä OP-ryhmän Internet-palvelun kautta, vaan se tulee tehdä
muussa merkintäpaikassa.
Arvopaperimarkkinalain mukaan listalleottoesitettä tulee täydentää tietyissä
tilanteissa, kuten sellaisten uusien tekijöiden tai virheiden tai puutteiden
johdosta, jotka liittyvät listalleottoesitteessä esitettyyn tietoon ja joilla
saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle. Jos listalleottoesitettä
täydennetään, on sijoittajille, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään
arvopapereita ennen täydennyksen julkistamista, annettava oikeus peruuttaa
merkintänsä kahden pankkipäivän tai Rahoitustarkastuksen erityisestä syystä
päättämän pidemmän ajan, kuitenkin enintään neljän pankkipäivän, kuluessa siitä,
kun täydennys on julkistettu. Mahdollinen peruutus koskee peruutettavalla
merkintäsitoumuksella tai merkintätarjouksella tehtyjä merkintöjä
kokonaisuudessaan. Mikäli listalleottoesitettä täydennetään, siitä ilmoitetaan
pörssitiedotteella. Kyseisessä pörssitiedotteessa ilmoitetaan myös sijoittajien
merkintäsitoumuksen tai merkintätarjouksen peruuttamisoikeudesta.
Jos merkitsijä haluaa peruuttaa merkintänsä, merkintäsitoumuksen tai
merkintätarjouksen peruuttamisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti sille
merkintäpaikalle, jossa merkintäsitoumus tai merkintätarjous on tehty, kahden
pankkipäivän sisällä täydennetyn listalleottoesitteen julkistamisesta.
Merkintäsitoumuksen tai merkintätarjouksen peruutusta ei voi tehdä OP-ryhmän
Internet-palvelun kautta, vaan se tulee tehdä muussa merkintäpaikassa.
Peruuttamisoikeus alkaa täydennyksen julkistamisen jälkeen ja päättyy kahden
pankkipäivän, tai Rahoitustarkastuksen erityisestä syystä päättämän pidemmän
ajan, kuitenkin enintään neljän pankkipäivän jälkeen peruuttamisoikeuden
alkamisesta. Jos merkintäsitoumus peruutetaan, merkintähinta palautetaan
merkintäpaikan toimesta osakkeenomistajan merkintäsitoumuksen yhteydessä
ilmoittamalle pankkitilille. Varat palautetaan mahdollisimman pian peruuttamisen
jälkeen, arviolta kolmen päivän sisällä merkintäpaikalle annetusta
peruuttamisilmoituksesta. Mikäli merkitsijän pankkitili on eri rahalaitoksessa
kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille
rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään
kaksi pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Yhtiön osakkeiden määrä
SRV:n osakkeiden lukumäärä välittömästi ennen Osakeantia oli 26 064 000
osaketta. SRV:n osakkeiden lukumäärä välittömästi Osakeannin toteuttamisen
jälkeen on 37 564 000 osaketta, mikäli kaikki Osakeannissa tarjottavat osakkeet
merkitään. Mikäli SEB Enskilda käyttää lisäosake-eränsä täysimääräisesti, SRV:n
osakkeiden lukumäärä välittömästi Osakeannin toteuttamisen jälkeen on 39 064
000.
Oikeus peruuttaa Osakeanti
Yhtiön hallituksella on oikeus peruuttaa Osakeanti koska tahansa ennen sen
toteuttamista markkinatilanteen tai Yhtiön taloudellisen aseman tai Yhtiön
liiketoiminnan olennaisen muutoksen johdosta. Mikäli hallitus päättää peruuttaa
Osakeannin, osakkeista maksettu merkintävarausmaksu maksetaan takaisin merkinnän
tehneille tahoille arviolta kolmen (3) pankkipäivän kuluttua hallituksen
päätöksestä. Mikäli merkitsijän pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin
merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille
rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään
kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Muut seikat
Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja käytännön toimenpiteistä päättää
Yhtiön hallitus ja järjestäjät voivat tarvittaessa antaa tarkempia lisäohjeita
sijoittajille osakkeiden merkintää koskien.
Sovellettava laki
Osakeantiin sovelletaan Suomen lakia ja kaikki Osakeantia koskevat riidat
ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
INSTITUUTIOANNIN ERITYISET EHDOT
Tarjottavat osakkeet
Yhtiö tarjoaa alustavasti 10 500 000 osaketta suomalaisille ja kansainvälisille
institutionaalisille sijoittajille. Osakkeita tarjotaan Instituutioannissa (i)
Yhdysvaltojen ulkopuolella institutionaalisille sijoittajille Yhdysvaltain
arvopaperilain nojalla annetun Regulation S -säännöksen mukaisesti ja (ii)
Yhdysvalloissa Yhdysvaltain arvopaperilain nojalla annetun Rule 144A -säännöksen
mukaisesti hyväksytyille institutionaalisille sijoittajille (”qualified
institutional buyers”). Instituutioannissa tarjottava osakkeiden lukumäärä on
alustava ja lopullinen lukumäärä voi poiketa tästä lukumäärästä. Osakkeita
voidaan siirtää Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin välillä riippuen muun
muassa osakkeiden kysynnän jakautumisesta Yleisö-, Henkilöstö- ja
Instituutioannin välillä.
Lisäosake-erä
Osakeannissa Yhtiö on sitoutunut laskemaan liikkeelle suunnatusti
merkintähintaan SEB Enskildalle 1 500 000 osaketta yksinomaan mahdollisten
ylikysyntätilanteiden kattamiseksi. Yhtiö on sitoutunut ostamaan takaisin
korkeintaan vastaavan määrän kyseisiä osakkeita SEB Enskildalta, ja SEB Enskilda
on puolestaan sitoutunut myymään näin ostettavat osakkeet samaan
merkintähintaan.
Osallistumisoikeus
Instituutioannissa merkintätarjouksen tulee käsittää vähintään 20 000 osaketta.
Institutionaalisella sijoittajalla tarkoitetaan tällaista vähintään 20 000
osakkeen merkintätarjouksen antanutta sijoittajaa. Luonnolliset henkilöt ja
kuolinpesät eivät voi merkitä osakkeita Instituutioannissa, lukuun ottamatta
omaisuudenhoitajan kautta ja toimesta Rahoitustarkastuksen sijoituspalvelun
tarjoamisessa noudatettavista menettelytavoista antaman ohjeen numero 201.7
(diaarinumero 11/268/98) kohdassa 5.2 tarkoitetun täyden valtakirjan
omaisuudenhoidon nojalla merkintätarjouksen tekeviä luonnollisia henkilöitä tai
kuolinpesiä.
Järjestäjillä on oikeus hylätä merkintä osittain tai kokonaan, ellei sitä ole
tehty näiden ehtojen mukaisesti.
Merkintäaika
Instituutioannin merkintäaika alkaa 28.5.2007 klo 9.00 ja päättyy arviolta
11.6.2007 klo 12.00. Yhtiön hallituksella on oikeus Instituutioannin
keskeyttämiseen mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Instituutioanti voidaan
keskeyttää aikaisintaan 5.6.2007 klo 16.30. Instituutioanti voidaan keskeyttää
Yleisö- ja Henkilöstöannista riippumatta.
Merkintähinta
Merkintähinta määräytyy tarjousmyynnillä eli book-building -menettelyllä, jossa
Yhtiö päättää merkintähinnan institutionaalisten sijoittajien osakkeiden
markkinointivaiheen aikana antamien merkintätarjousten perusteella. Alustava
hintaväli on 8,00 - 9,75 euroa osakkeelta. Merkintähinta päätetään ja
tiedotetaan pörssitiedotteella arviolta 11.6.2007. Osakkeiden merkintähinta voi
olla alustavan hintavälin ylä- tai alapuolella. Merkintähinta on sama kaikille
Yleisö- ja Instituutioantiin osallistuville sijoittajille.
Merkintäpaikat
Instituutioannissa institutionaalisten sijoittajien merkintätarjouksia ottavat
vastaan SEB Enskilda ja OKO Pankki Oyj Pankkiiriliike.
Osakkeiden maksaminen
Institutionaaliset sijoittajat maksavat hyväksyttyä merkintätarjousta vastaavat
osakkeet Järjestäjien antamien ohjeiden mukaan viimeistään arviolta 15.6.2007.
Järjestäjällä on arvopaperinvälittäjän huolellisuusvelvollisuuden mukainen
oikeus tarvittaessa vaatia merkintätarjousta annettaessa tai ennen
merkintätarjouksen hyväksymistä tarjouksen antajalta selvitys tämän kyvystä
maksaa tarjousta vastaavat osakkeet tai tarjousta vastaavaa määrää
suoritettavaksi etukäteen. Maksettava määrä on tällöin alustavan hintavälin
mukainen 9,75 euron enimmäismerkintähinta kerrottuna merkintätarjouksen
mukaisella osakkeiden määrällä. Mikäli alustavaa hintaväliä muutetaan,
sovelletaan tämän jälkeen annettuihin merkintätarjouksiin uuden hintavälin
mukaista osakekohtaista enimmäishintaa. Ennen tällaista alustavan hintavälin
muutosta annettujen merkintätarjousten osalta sijoittajan antaman
merkintäsitoumuksen osakemäärä lasketaan uudelleen uuden enimmäishinnan mukaan,
ellei merkintätarjousta peruuteta. Mahdollisesti palautettaville erille ei
makseta korkoa. Mahdolliset maksujen palautukset tapahtuvat kolmantena
pankkipäivänä osakkeiden allokoinnin jälkeen, arviolta 15.6.2007.
Vahvistusilmoitukset
Hyväksytyistä merkintätarjouksista toimitetaan vahvistusilmoitus tai niistä
ilmoitetaan sijoittajille muulla tavalla niin pian kuin käytännössä on
mahdollista osakkeiden allokoimisen jälkeen, arviolta 12.6.2007.
Osakkeiden selvitys
Osakkeet selvitetään maksua vastaan arviolta 15.6.2007 alkaen Suomen
arvo-osuusjärjestelmän, Euroclear-järjestelmää hallinnoivan Euroclear Bank
S.A./N.V.:n tai Clearstream Banking S.A.:n kautta. Instituutioannissa merkityt
osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi Suomen arvo-osuusjärjestelmän kautta
arviolta 12.6.2007.
YLEISÖANNIN ERITYISET EHDOT
Tarjottavat osakkeet
Yleisöannissa tarjotaan alustavasti 700 000 osaketta yksityishenkilöiden ja
yhteisöjen merkittäväksi Suomessa. Yleisöannissa tarjottava osakkeiden lukumäärä
on alustava ja lopullinen lukumäärä voi poiketa tästä lukumäärästä. Osakkeita
voidaan siirtää Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin välillä riippuen muun
muassa osakkeiden kysynnän jakautumisesta Yleisö-, Henkilöstö- ja
Instituutioannin välillä. Yleisöannissa tarjottavien osakkeiden vähimmäismäärä
on kuitenkin 700 000 osaketta tai, jos merkintäsitoumuksia tehdään tätä
vähemmän, merkintäsitoumusten kokonaismäärä.
Osallistumisoikeus
Yleisöannissa osakkeet tarjotaan yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi
Suomessa. Yleisöantiin voivat osallistua sijoittajat, joiden pysyvä osoite tai
kotipaikka on Euroopan talousalueella (ETA) ja jotka antavat
merkintäsitoumuksensa Suomessa. Järjestäjillä on oikeus hylätä merkintäsitoumus
osittain tai kokonaan, ellei sitä ole tehty ja maksettu näiden ehtojen tai
merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
Merkintäsitoumuksen vähimmäis- ja enimmäismäärät
Yleisöannissa merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 200 osaketta ja
enintään 20 000 osaketta. Merkintäsitoumuksen mukaisen osakkeiden määrän tulee
olla 100:lla jaollinen. Saman sijoittajan yhdessä tai useammassa
merkintäpaikassa antamat merkintäsitoumukset yhdistetään yhdeksi
merkintäsitoumukseksi, johon sovelletaan edellä mainittua enimmäismäärää.
Merkintäaika
Yleisöannin merkintäaika alkaa 29.5.2007 kello 9:30 ja päättyy arviolta 7.6.2007
kello 16:30. Yhtiön hallituksella on oikeus Osakeannin keskeyttämiseen
mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Osakeantia ei voida keskeyttää kesken
pankkipäivän eli kello 9.30 - 16.30 välisenä aikana. Yleisöanti voidaan
keskeyttää aikaisintaan 5.6.2007 kello 16:30. Yhtiön hallitus voi keskeyttää
Instituutio-, Yleisö- tai Henkilöstöannin toisistaan riippumatta.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Osakeannin merkintäaikaa. Mahdollinen
merkintäajan pidennys julkistetaan pörssitiedotteella, josta ilmenee Osakeannin
merkintäajan uusi päättymisajankohta. Osakeannin merkintäaika kuitenkin päättyy
viimeistään 18.6.2007 kello 16:30. Yhtiön hallitus voi pidentää tai olla
pidentämättä Instituutioannin, Yleisöannin tai Henkilöstöannin merkintäaikoja
toisistaan riippumatta. Yleisöannin merkintäajan pidentämistä koskeva
pörssitiedote on annettava viimeistään Yleisöannin merkintäajan yllä esitettynä
arvioituna päättymispäivänä.
Merkintähinta
Merkintähinta määräytyy tarjousmyynnillä eli book-building -menettelyllä, jossa
Yhtiö päättää merkintähinnan institutionaalisten sijoittajien osakkeiden
markkinointivaiheen aikana antamien merkintätarjousten perusteella. Alustava
hintaväli on 8,00 - 9,75 euroa osakkeelta. Merkintähinta päätetään ja
tiedotetaan pörssitiedotteella arviolta 11.6.2007. Osakkeiden merkintähinta voi
olla alustavan hintavälin ylä- tai alapuolella. Merkintähinta on sama kaikille
Yleisö- ja Instituutioantiin osallistuville sijoittajille.
Merkintäpaikat
Yleisöannissa merkintäsitoumuksia ottavat vastaan seuraavat merkintäpaikat:
-OP-ryhmään kuuluvien osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n
arvopaperikonttorit konttoreiden aukioloaikoina.
-OP 0100 0500 Puhelinpalvelu (suomeksi). Merkintäsitoumuksen voi tehdä
puhelimitse, kun asiakkaalla on henkilökohtainen OP-ryhmän verkkopalvelusopimus
ja verkkopalvelutunnukset, joita tarvitaan myös puhelinpalveluun
tunnistautumisen yhteydessä.
-OP-ryhmän Internet-palvelu www.op.fi/merkinta. Internetin kautta
merkintäsitoumuksen tekevillä tulee olla OP-ryhmän verkkopalvelutunnukset tai
Nordean verkkopankkitunnukset. Merkintäsitoumuksen antajan on tarkistettava oma
päivälimiittinsä tilipankistaan. Maksun ylittäessä päivälimiitin
Internet-merkintäsitoumusta ei voi tehdä. Merkintävaraus-maksu on maksettava
tililtä, joka on merkintäsitoumuksen tekijän nimissä.
Merkintäsitoumusta tehtäessä on otettava huomioon mahdolliset merkintäpaikan
antamat tarkemmat ohjeet.
Yleisöannissa annettu merkintäsitoumus on sitova, eikä sitä voida peruuttaa eikä
muuttaa muutoin kuin Osakeannin yleisissä ehdoissa kuvatuissa tilanteissa.
Osakkeiden maksaminen
Osakkeet maksetaan merkintäsitoumusta annettaessa suorittamalla
merkintävarausmaksu. Merkintävarausmaksu on 9,75 euroa osakkeelta eli alustavan
hintavälin mukainen korkein merkintähinta. Mikäli alustavaa hintaväliä muutetaan
eikä merkintäsitoumusta tällöin peruuteta, sijoittajan antaman
merkintäsitoumuksen osakemäärä lasketaan uudelleen uuden enimmäishinnan mukaan.
Osuuspankin ja Helsingin OP Pankin arvopaperikonttorissa tehdyn
merkintäsitoumuksen osalta maksu veloitetaan suoraan sijoittajan OP-ryhmässä
olevalta tililtä tai sijoittaja suorittaa maksun käteisellä. OP 0100 0500
Puhelinpalvelun kautta merkintäsitoumusta vastaava tiliveloitus tapahtuu
OP-ryhmässä olevalta tililtä. Internetin merkintäpaikan kautta tehdyn
merkintäsitoumuksen maksu suoritetaan joko OP-ryhmän Internetpalvelun tai
Nordean verkkopankin kautta käyttäen tarvittavia verkkopalvelutunnuksia.
Merkintävarausmaksun palauttaminen
Mikäli merkintäsitoumus hylätään kokonaan tai hyväksytään vain osittain ja/tai
mikäli osakkeiden lopullinen merkintähinta Yleisöannissa on alempi kuin
merkintävarausmaksu, maksettu merkintävarausmaksu tai sen osa palautetaan
merkintäsitoumuksen antajalle hänen merkintäsitoumuksen antamisen yhteydessä
ilmoittamalle pankkitilille Suomessa arviolta 15.6.2007. Mahdollisesti
palautettavalle määrälle ei makseta korkoa.
Vahvistusilmoitukset
Hyväksytyistä merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitus merkintäsitoumuksen
antaneille sijoittajille arviolta 18.6.2007. Merkintäsitoumus on
vahvistusilmoituksesta ja sen vastaanottamisesta riippumatta merkintäsitoumuksen
antajaa sitova.
Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille
Yleisöannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut osakkeet kirjataan sijoittajien
arvo-osuustileille arviolta 12.6.2007.
HENKILÖSTÖANNIN ERITYISET EHDOT
Tarjottavat osakkeet
Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti 300 000 osaketta. Henkilöstöannissa
tarjottavien osakkeiden lukumäärä on alustava ja lopullinen lukumäärä voi
poiketa tästä lukumäärästä. Osakkeita voidaan siirtää Yleisö-, Henkilöstö- ja
Instituutioannin välillä riippuen muun muassa osakkeiden kysynnän jakautumisesta
Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin välillä. Henkilöstöannissa tarjottavien
osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 300 000 osaketta, tai jos
merkintäsitoumuksia tehdään tätä vähemmän, merkintäsitoumusten kokonaismäärä.
Osallistumisoikeus
Oikeus osakkeiden merkintään Henkilöstöannissa on SRV-konsernin suomalaisten
yhtiöiden i) hallitusten jäsenillä, toimitusjohtajilla ja toistaiseksi voimassa
olevassa työsuhteessa 30.4.2007 olleilla työntekijöillä, joiden työsuhde tai
palvelussuhde jatkuu merkintäaikana sekä ii) sellaisessa määräaikaisessa
työsuhteessa 30.4.2007 olleilla työntekijöillä, joiden työsuhteen päättymispäivä
on aikaisintaan yhden vuoden kuluttua kyseisestä päivämäärästä, ja joiden
työsuhde jatkuu merkintäaikana.
Oikeus osallistua Henkilöstöantiin on henkilökohtainen eikä se ole
siirrettävissä. Merkintään oikeutettu voi kuitenkin tehdä merkinnän valtuutetun
välityksellä. Henkilöstöantiin osallistuva voi halutessaan osallistua myös
Yleisöantiin ja Instituutioantiin (kyseisen osallistumisoikeuden täyttyessä).
Merkintäsitoumuksen vähimmäismäärä
Henkilöstöannissa merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 200 osaketta.
Merkintäsitoumuksen mukaisen osakkeiden määrän tulee olla 100:lla jaollinen.
Henkilöstöannissa sijoittaja voi antaa vain yhden merkintäsitoumuksen.
Merkintäaika
Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 29.5.2007 kello 9:30 ja päättyy arviolta
7.6.2007 kello 16:30. Yhtiön hallituksella on oikeus Osakeannin keskeyttämiseen
mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Osakeantia ei voida keskeyttää kesken
pankkipäivän eli kello 9.30 - 16.30 välisenä aikana. Henkilöstöanti voidaan
keskeyttää aikaisintaan 5.6.2007 kello 16:30. Yhtiön hallitus voi keskeyttää
Instituutio-, Yleisö- tai Henkilöstöannin toisistaan riippumatta.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Osakeannin merkintäaikaa. Mahdollinen
merkintäajan pidennys julkistetaan pörssitiedotteella, josta ilmenee Osakeannin
merkintäajan uusi päättymisajankohta. Osakeannin merkintäaika kuitenkin päättyy
viimeistään 18.6.2007 kello 16:30. Yhtiön hallitus voi pidentää tai olla
pidentämättä Instituutioannin, Yleisöannin tai Henkilöstöannin merkintäaikoja
toisistaan riippumatta. Henkilöstöannin merkintäajan pidentämistä koskeva
pörssitiedote on annettava viimeistään Henkilöstöannin merkintäajan yllä
esitettynä arvioituna päättymispäivänä.
Merkintähinta
Osakkeiden lopullinen osakekohtainen merkintähinta Henkilöstöannissa on
merkintähinta vähennettynä 10 prosentilla, alustavasti enintään 8,78 euroa.
Henkilöstöannissa tarjottavien osakkeiden lopullinen osakekohtainen
merkintähinta päätetään ja tiedotetaan pörssitiedotteella arviolta 11.6.2007.
Henkilöstöannissa tarjottavien osakkeiden lopullinen osakekohtainen
merkintähinta voi olla alustavan hintavälin ylä- tai alapuolella.
Merkintäpaikat
Henkilöstöannissa merkintäsitoumuksia ottavat vastaan OP-ryhmään kuuluvien
osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n arvopaperikonttorit konttoreiden
aukioloaikoina. Lisäksi Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Niittytaival 13, 02200
Espoo toimii 31.5.2007 Helsingin OP Pankki Oyj:n ylläpitämä merkintäpaikka,
jossa merkintäsitoumuksen voivat antaa ne henkilöt, joilla on oikeus osallistua
Henkilöstöantiin.
Merkintäsitoumusta tehtäessä on otettava huomioon mahdolliset merkintäpaikan
antamat tarkemmat ohjeet.
Henkilöstöannissa annettu merkintäsitoumus on sitova, eikä sitä voida peruuttaa
eikä muuttaa muutoin kuin Osakeannin yleisissä ehdoissa kuvatuissa tilanteissa.
Luovutusrajoitus
Yhtiön hallitukseen ja henkilöstöön kuuluvien henkilöiden osalta koskien heidän
Henkilöstöannissa merkitsemiä osakkeita edellytyksenä on, että he eivät tietyin
poikkeuksin ilman SEB Enskildan antamaa etukäteistä kirjallista suostumusta
(jota ei saa kohtuuttomasti evätä) 1.1.2008 asti tietyin poikkeuksin myy, myy
lyhyeksi, panttaa tai muutoin luovuta suoraan tai välillisesti Yhtiön osakkeita
tai ostamiseen oikeuttavia optioita tai warrantteja tai muita Yhtiön osakkeiksi
muunnettavia tai vaihdettavia arvopapereita, jotka he omistavat tai hankkivat
Osakeannissa tai joiden luovuttamiseen heillä on valtuudet.
Osakkeiden maksaminen
Osakkeet maksetaan merkintäsitoumusta annettaessa suorittamalla
merkintävarausmaksu. Merkintävarausmaksu on 8,78 euroa osakkeelta eli alustavan
hintavälin mukainen korkein osakekohtainen merkintähinta Henkilöstöannissa.
Maksu veloitetaan suoraan sijoittajan OP-ryhmässä olevalta tililtä tai
sijoittaja suorittaa maksun käteisellä.
Mikäli alustavaa hintaväliä muutetaan, myös Henkilöstöannin lopullinen
osakekohtainen merkintähinta muuttuu vastaavalla tavalla. Mikäli alustavaa
hintaväliä muutetaan eikä merkintäsitoumusta peruuteta, sijoittajan antaman
merkintäsitoumuksen osakemäärä lasketaan uudelleen uuden Henkilöstöannin
enimmäishinnan mukaan.
Merkintävarausmaksun palauttaminen
Mikäli merkintäsitoumus hylätään kokonaan tai hyväksytään vain osittain ja/tai
mikäli osakkeiden lopullinen osakekohtainen merkintähinta Henkilöstöannissa on
alempi kuin merkintävarausmaksu, maksetaan merkintävarausmaksu tai sen vastaava
osa merkintäsitoumuksen antajalle tämän merkintäsitoumuksen antamisen yhteydessä
ilmoittamalle pankkitilille Suomessa arviolta 15.6.2007. Mahdollisesti
palautettavalle määrälle ei makseta korkoa.
Vahvistusilmoitukset
Hyväksytyistä merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitus merkintäsitoumuksen
antaneille sijoittajille arviolta 18.6.2007. Merkintäsitoumus on
vahvistusilmoituksesta ja sen vastaanottamisesta riippumatta merkintäsitoumuksen
antajaa sitova.
Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille
Henkilöstöannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut osakkeet kirjataan
sijoittajien arvo-osuustileille arviolta 12.6.2007.
Liite B: Lyhyt kuvaus SRV Yhtiöt Oyj:n liiketoiminnasta
SRV:n liiketoiminta
SRV on Yhtiön arvion mukaan yksi johtavista projektinjohtourakoitsijoista ja
kiinteistöhankkeiden kehittäjistä Suomessa. Yhtiö on lisäksi toiminut pitkään
Venäjällä ja Baltian markkinoilla ja tulee jatkossa yhä enemmän keskittymään
erityisesti Venäjän markkinoihin. SRV:n palveluihin kuuluvat hanke- ja
kiinteistökehitys, investointisuunnittelu sekä rakentamisen suunnittelu ja
toteuttaminen. SRV:n liikevaihto oli 479,5 miljoonaa euroa tilikaudella 2006 ja
121,4 miljoonaa euroa 31.3.2007 päättyneen kolmen kuukauden jakson aikana. Noin
91 prosenttia SRV:n liikevaihdosta muodostui Suomessa ja noin 9 prosenttia
Venäjällä ja Baltian maissa tilikaudella 2006. Yhtiön palveluksessa oli
31.3.2007 yhteensä 701 henkeä.
Perustamisestaan vuodesta 1987 lähtien SRV on kehittänyt omaa
projektinjohtomalliaan (SRV Malli), jonka mukaisesti Yhtiö voi vastata tänä
päivänä koko kiinteistösijoitus- ja kiinteistökehityshankkeista niiden
kehitysvaiheesta rakennusvaiheen loppuun saakka. Yhtiöllä on laaja kokemus
suurten ja monipuolisten rakennushankkeiden kehittämisestä ja toteuttamisesta,
kuten Kampin keskuksesta Helsingin keskustassa. Kampin keskus on eräs
suurimmista yksittäisistä Suomessa toteutetuista yksityisistä
rakennushankkeista, kokonaisarvoltaan noin 500 miljoonaa euroa.
SRV:n kilpailuetu perustuu sekä hankkeiden tehokkaaseen toteuttamiseen SRV
Mallin avulla että vahvaan hankekehitysosaamiseen. SRV Malli mahdollistaa Yhtiön
asiakkaille tehokkaan, taloudellisen ja joustavan tavan toteuttaa
kiinteistöhankkeen kehittäminen, suunnittelu ja rakentaminen lyhyemmässä
läpimenoajassa. SRV jakaa rakennustyön toteutuksen useisiin johtamiinsa
aliurakoihin, mikä mahdollistaa aliurakoiden kustannustehokkaan kilpailuttamisen
ja tarjoaa samalla hankkeen koon mukaan joustavaa rakentamiskapasiteettia.
SRV:n asema johtavana rakennusalan projektinjohtourakoitsijana ja
kiinteistöhankkeiden kehittäjänä perustuu seuraaviin keskeisiin vahvuuksiin:
-Kokemus ja menestys laajojen ja monimuotoisten hankkeiden toteuttamisessa
asiakkaille
-Hyväksi todistettu liiketoimintamalli
-Innovatiiviset hankekehitysvalmiudet
-Pitkä kokemus Venäjän ja Baltian markkinoilta
-Yrittäjyyskulttuuri
SRV:n tärkein strateginen tavoite on kasvaa kannattavasti vahvistamalla
asemaansa kotimarkkinoilla ja keskittämällä voimavaroja kansainväliseen
toimintaan erityisesti Venäjällä. Yhtiöllä on osana normaalia hankekehitystään
valmisteilla hankkeita, jotka saattavat toteutuessaan olla merkittäviä
kokonaisarvoltaan. Yhtiön näkemyksen mukaan SRV kykenee saavuttamaan kannattavan
kasvun tavoitteensa seuraavien strategiansa avainkohtien avulla:
-Toimitilaliiketoiminnan vahvan aseman säilyttäminen ja kannattavuuden
parantaminen
-Asuntotuotannon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen omaperusteisia
hankkeita lisäämällä
-Kansainvälisen liiketoiminnan osuuden kasvattaminen
-Operatiivisen tehokkuuden parantaminen
Liite C: Kuvaus yhtiön taloudellisesta asemasta ja liiketoiminnan tuloksesta
Alla esitetyt yhteenvedot tuloslaskelmasta, taseesta, rahavirtalaskelmasta ja
tunnusluvuista, jotka on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaan (”FAS”)
on johdettu Yhtiön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä tilikausilta
1.1.-31.12.2004 ja 1.1.-31.12.2005. Yhtiö siirtyi vuodelta 2006 raportoimaan
konsernitilinpäätöksensä Euroopan unionin hyväksymien kansainvälisten
tilinpäätösstandardien (”IFRS”) mukaisesti. IFRS-raportoinnin siirtymäpäivä oli
1.1.2005. Tilintarkastettu konsernitilinpäätös tilikaudelle, joka päättyi
31.12.2006, sekä tilintarkastamattomat vertailutiedot tilikaudelle, joka päättyi
31.12.2005, on laadittu IFRS:n mukaisesti. Yhteenveto IFRS:n mukaisista
tilinpäätöstiedoista on johdettu IFRS:n mukaisesta konsernitilinpäätöksestä,
eikä se ole vertailukelpoinen FAS:n mukaisen yhteenvedon kanssa.
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2004(1) | 2005(1) | 2005(1) | 2006(1) | 2006(6) | 2007(6) |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31 |
| | .12. | .12. | .12. | .12. | .3. | .3. |
--------------------------------------------------------------------------------
| Miljoonaa euroa | FAS | FAS | IFRS | IFRS | IFRS | IFRS |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-t |
| | arkas-t | arkas-t | arkas-t | arkas-t | arkas-t | arkas-t |
| | ettu | ettu | amaton | ettu | amaton | amaton |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloslaskelmatie | | | | | | |
| dot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 403,2 | 431,8 | 422,0 | 479,5 | 63,5 | 121,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | 0,1 | 0,0 | 1,4 | 3,7 | 0,9 | 0,3 |
| muut tuotot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja | -15,5 | -21,9 | -5,4 | 27,2 | 7,1 | 7,1 |
| keskeneräisten | | | | | | |
| varastojen | | | | | | |
| muutos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineiden ja | -312,4 | -329,1 | -351,9 | -434,0 | -72,0 | -112,0 |
| palvelujen | | | | | | |
| käyttö | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksi | -28,7 | -31,9 | -31,9 | -36,8 | -7,9 | -9,6 |
| sta aiheutuneet | | | | | | |
| kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | -27,3 | -26,5 | -10,7 | -12,8 | -2,5 | -3,2 |
| muut kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserniliikearv | -0,4 | -0,4 | | | | |
| on-poistot, | | | | | | |
| FAS(2) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | -1,7 | -1,7 | -1,7 | -2,0 | -0,4 | -0,4 |
| arvonalentumiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 17,2 | 20,4 | 21,8 | 24,6 | -11,2 | 3,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot- | -1,0 | -0,2 | -0,1 | -4,0 | -0,5 | -0,6 |
| ja kulut, | | | | | | |
| yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen | 16,2 | 20,3 | 21,7 | 20,7 | -11,7 | 3,0 |
| veroja | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -4,3 | -5,6 | -7,0 | -5,4 | 1,9 | -1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistön | -0,3 | -1,9 | -2,0 | -0,8 | 0,2 | -0,6 |
| osuus | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | 11,6 | 12,8 | 12,6 | 14,5 | -9,9 | 1,9 |
| omistajien osuus | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtalaskelm | | | | | | |
| a-tiedot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | 52,5 | -47,9 | -76,4 | 48,5 | -30,0 | 12,6 |
| nettorahavirta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien | -2,9 | -2,6 | -2,6 | -0,9 | -0,4 | -0,5 |
| nettorahavirta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen | -47,2 | 48,5 | 77,5 | -56,2 | 22,0 | -10,3 |
| nettorahavirta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen | 2,4 | -2,1 | -1,6 | -8,6 | -8,4 | 1,8 |
| muutos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tasetiedot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset | 59,2 | 36,3 | 37,8 | 15,2 | 41,5 | 17,0 |
| varat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset | 121,7 | 193,7 | 202,4 | 201,4 | 230,3 | 214,9 |
| varat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 25,0 | 23,0 | 23,5 | 14,9 | 15,0 | 16,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä | 205,9 | 253,0 | 263,7 | 231,4 | 286,7 | 248,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | 37,4 | 49,1 | 45,9 | 57,9 | 36,1 | 59,7 |
| omistajille | | | | | | |
| kuuluva oma | | | | | | |
| pääoma(5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistön | 2,2 | 3,8 | 3,9 | 4,2 | 4,2 | 3,6 |
| osuus(3) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 39,6 | 52,9 | 49,8 | 62,2 | 40,3 | 63,3 |
| yhteensä(3) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset | 41,4 | 67,5 | 83,1 | 48,3 | 97,2 | 52,9 |
| korolliset | | | | | | |
| velat(4),(5),(7) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset | 1,6 | 2,1 | 5,3 | 5,9 | 5,0 | 6,4 |
| korottomat | | | | | | |
| velat(4) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset | 0,9 | 21,3 | 49,3 | 31,2 | 72,3 | 16,3 |
| korolliset | | | | | | |
| velat(4),(7) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset | 122,5 | 109,2 | 76,1 | 83,9 | 71,9 | 109,6 |
| korottomat | | | | | | |
| velat(4),(7) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja | 205,9 | 253,0 | 263,7 | 231,4 | 286,7 | 248,5 |
| velat, yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
(1)Luvut on johdettu Yhtiön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä ellei
toisin mainita.
(2)Liikearvopoistot: FAS:n mukaan liikearvosta tehdään suunnitelman mukaiset
poistot, kun taas IFRS:n mukaan liikearvo testataan vuosittain ja mahdolliset
arvonalentumistappiot esitetään omalla Arvonalentumistappiot -rivillään.
(3)Oma pääoma yhteensä ja vähemmistön osuus: FAS:n mukaan vähemmistön osuus
esitetään erän oman pääoma yhteensä jälkeen omalla rivillään, kun taas IFRS:n
mukaan vähemmistön osuus esitetään osana erää oma pääoma yhteensä. Yllä olevassa
taulukossa vähemmistön osuus FAS 2004 ja FAS 2005 tilinpäätösten osalta
siirretty osaksi erää oma pääoma yhteensä.
(4)Luvut (sekä FAS että IFRS) on johdettu Yhtiön laskentajärjestelmästä ja luvut
ovat tilintarkastamattomia.
(5)FAS:n mukaisesti konsernitilinpäätöksessä oman pääoman eränä esitetyt
pääomalainat on siirretty pitkäaikaisiin korollisiin velkoihin.
(6)Luvut johdettu Yhtiön tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta ellei
toisin mainita.
(7)FAS:n mukaisessa raportoinnissa pitkäaikaishankkeisiin liittyviä asunto- ja
kiinteistöyhtiöitä ei ollut yhdistelty konsernitilinpäätökseen. IFRS:n
mukaisessa raportoinnissa näiden yhtiöiden varat ja velat ovat yhdistelty
konsernitilinpäätökseen. Vastaavasti IFRS:n mukaisessa raportoinnissa konsernin
saamiset ja velat näiltä yhtiöiltä ovat eliminoitu. Tämä laatimisperiaatteen
muutos on vähentänyt lyhytaikaista korotonta vierasta pääomaa, kun keskinäiset
lyhytaikaiset velat on eliminoitu, ja lisännyt korollista vierasta, kun asunto-
ja kiinteistöyhtiöiden pitkäaikaiset korolliset rahoituslaitoslainat ovat
yhdistelty myymättömien osakkeiden osuudelta yhtiölainoina.
SRV:n tunnuslukuja
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2004(1) | 2005(1) | 2005(1) | 2006(1) | 2006(6) | 2007(6) |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31 | 1.1.-31. | 1.1.-31. | 1.1.-31. |
| | .12. | .12. | .12. | 12. | 3. | 3. |
--------------------------------------------------------------------------------
| Miljoonaa | FAS | FAS | IFRS | IFRS | IFRS | IFRS |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-t | Tilin-ta | Tilin-ta | Tilin-ta |
| | arkas-t | arkas-t | arkas-t | rkas-tet | rkas-tam | rkas-tam |
| | ettu | ettu | amaton | tu | aton | aton |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 403,2 | 431,8 | 422,0 | 479,5 | 63,5 | 121,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 17,2 | 20,4 | 21,8 | 24,6 | -11,2 | 3,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, | 4,3 | 4,7 | 5,2 | 5,1 | -17,6 | 2,9 |
| (%) | | | | | | |
| liikevaihdost | | | | | | |
| a | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | 11,6 | 12,8 | 12,6 | 14,5 | -9,9 | 1,9 |
| omistajille | | | | | | |
| kuuluva tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman | 35,3 | 31,7 | 34,0 | 27,3 | -86,3 | 8,2 |
| tuotto,(%) | | | | | | |
| (5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | 2,2 | 65,8 | 108,9 | 64,6 | 154,4 | 52,5 |
| nettovelat(2) | | | | | | |
| , (5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusa | 22,6 | 24,4 | 19,8 | 31,7 | 15,8 | 33,2 |
| ste,(%) (5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkaantumisa | 43,5 | 124,8 | 218,7 | 104,0 | 383,3 | 82,9 |
| ste,(%) | | | | | | |
| (2),(5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitettu | 81,9 | 136,9 | 182,5 | 141,6 | 209,8 | 132,6 |
| pääoma(2) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun | 26,2 | 22,7 | 19,1 | 15,9 | -21,3 | 11,7 |
| pääoman | | | | | | |
| tuotto, (%) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuu | 2,0 | 2,9 | 2,7 | 3,3 | 0,4 | 0,7 |
| sinvestoinnit | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuu | 0,5 | 0,7 | 0,6 | 0,7 | 0,6 | 0,6 |
| sinvestoinnit | | | | | | |
| ,(%) | | | | | | |
| liikevaihdost | | | | | | |
| a | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta(3 | 345,9 | 190,8 | 251,8 | 453,7 | 320,2 | 507,0 |
| ) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö | 603 | 671 | 671 | 668 | 593 | 704 |
| keskimäärin | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtaine | 0,44 | 0,49 | 0,48 | 0,56 | -0,38 | 0,07 |
| n tulos, | | | | | | |
| euroa(4) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko / | 0,03 | 0,04 | 0,04 | 0,08 | - | - |
| osake, | | | | | | |
| euroa(4) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma / | 1,44 | 1,88 | 1,76 | 2,22 | 1,38 | 2,29 |
| osake, | | | | | | |
| euroa(5) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden | 26,064 | 26,064 | 26,064 | 26,064 | 26,064 | 26,064 |
| lukumäärä, | | | | | | |
| tuhatta(4) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
(1)Luvut on johdettu Yhtiön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä ellei
toisin mainita.
(2)Luvut (sekä FAS että IFRS) on johdettu Yhtiön laskentajärjestelmästä ja luvut
ovat tilintarkastamattomia.
(3)SRV sisällyttää rakennushankkeen tilauskantaansa siinä vaiheessa, kun
hanketta koskeva sopimus rakentamisesta on allekirjoitettu tai rakentamisen
aloituspäätös on tehty omaperusteisissa hankkeissa. IFRS:n mukaisessa
raportoinnissa on Yhtiö esittänyt tilauskantana hankkeiden (mukaan lukien
tontin) tulouttamattoman osan. FAS:n mukaisena tilauskantana on esitetty
konsernitilinpäätöksien mukainen Tuotoksi kirjaamatta oleva määrä. Raportoitujen
tilauskantojen erot johtuvat pitkäaikaishankkeiden tulouttamiskäytäntöjen erosta
FAS:n ja IFRS:n välillä.
(4)Osakekohtaiset tunnusluvut tilinpäätösten FAS 2004, FAS 2005, IFRS 2005 ja
IFRS 2006 osalta on oikaistu vastaamaan huhtikuun 2. päivänä 2007 pidetyn
ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä osakkeiden määrän lisäyksestä suhteessa
1:20 korottamatta osakepääomaa (split).
(5)FAS:n mukaisten tunnuslukujen laskennassa on huomioitu
konsernitilinpäätöksessä oman pääoman eränä esitetyt pääomalainat vieraan
pääomat eränä.
(6)Luvut johdettu Yhtiön tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta ellei
toisin mainita.
Segmenttitiedot(1)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2005(2) | 2006(2) | 2006(3) | 2007(3) |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1.1.-31.1 | 1.1.-31.1 | 1.1.-31.3. | 1.1.-31. |
| | 2. | 2. | | 3. |
--------------------------------------------------------------------------------
| Miljoonaa euroa | IFRS | IFRS | IFRS | IFRS |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Tilin-tar | Tilin-tar | Tilin-tark | Tilin-ta |
| | kas-tamat | kas-tettu | as-tamaton | rkas-tam |
| | on | | | aton |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimitilaliiketoiminta | 244,0 | 297,0 | 37,8 | 69,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asunto- ja alueliiketoiminta | 148,9 | 138,1 | 23,3 | 40,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kansainvälinen liiketoiminta | 36,2 | 44,6 | 5,8 | 11,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 8,8 | 6,0 | 1,6 | 1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit | -16,0 | -6,2 | -4,9 | -1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, yhteensä | 422,0 | 479,5 | 63,5 | 121,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimitilaliiketoiminta | 11,9 | 25,0 | -8,2 | 2,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asunto- ja alueliiketoiminta | 10,5 | 5,1 | -0,8 | 2,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kansainvälinen liiketoiminta | 1,4 | -3,6 | -0,7 | -0,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | -0,7 | -4,4 | -0,8 | -0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit | -1,3 | 2,5 | -0,7 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, yhteensä | 21,8 | 24,6 | -11,2 | 3,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimitilaliiketoiminta | 163,4 | 287,7 | 153,7 | 326,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asunto- ja alueliiketoiminta | 70,8 | 154,4 | 147,3 | 143,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kansainvälinen liiketoiminta | 17,6 | 11,6 | 19,2 | 38,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta, yhteensä | 251,8 | 453,7 | 320,2 | 507,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
(1)FAS:n mukaisesti laadituissa tilinpäätöksissä vuosilta 2004 ja 2005 ei ole
olemassa segmentti-informaatiota.
(2)Luvut on johdettu Yhtiön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä ellei
toisin mainita.
(3)Luvut on johdettu Yhtiön tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta ellei
toisin mainita.