Toni Kankareesta SRV:n uusi kaupan alan asiakkuusjohtaja

Report this content

Sijoittajauutinen 2.2.2012

DI Toni Kankare on nimitetty SRV:n uudeksi asiakkuusjohtajaksi 23.1.2012 alkaen. Tehtävässään Kankare keskittyy erityisesti suurten kaupan alan asiakkuuksien ja SRV:n kaupan alan konseptien kehittämiseen. Tehtävässään Toni Kankare raportoi hankekehityksestä vastaavalle varatoimitusjohtaja Timo Niemiselle.

”Kaupan kiinteistöhankkeet edellyttävät monipuolista kokemusta. Menestyminen niissä vaatii meiltäkin parhaiden osaajien laittamista likoon. Vahvistamme nyt tiimiämme yhdellä raskaansarjan tekijällä. Kaupan hankkeet ovat keskeisessä roolissa liiketoiminnassamme tulevina vuosina”, Timo Nieminen sanoo.

Kankare on taustaltaan kaupan ja kiinteistöalan kokenut ammattilainen. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa TK Developmentilla kiinteistökehityksessä ja viimeksi Lidl Suomen kiinteistöosaston osastonjohtajana.

”SRV:llä on kaupan alalla pitkät asiakkuussuhteet ja vankka toimialatuntemus. Niillä varmistamme, että olemme alan toimijoille ykkösvaihtoehto kaikissa liikepaikkaan liittyvissä kysymyksissä. SRV:llä on tuoreita menestystarinoita kaupan hankkeissa, kuten esimerkiksi Lahden kauppakeskus Karisma, joka valmistui sopivasti joulusesonkiin”, Toni Kankare sanoo.

SRV Yhtiöt Oyj
Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi  

Tilaa