Wood Cityn arkkitehtuurikilpailun voitto kansainvälisen tason puuarkkitehtuurin taidonnäytteelle

Report this content

Lehdistötiedote
29.11.2012

Helsingin Jätkäsaareen yhteistyössä Stora Enson ja SRV:n kanssa toteutettavan maailmanluokan puukaupunkikorttelin Wood Cityn arkkitehtuurikilpailun voittajaksi on valittu Anttinen Oiva Arkkitehtien ehdotus ”Stories”. Kutsukilpailuna kotimaisille arkkitehdeille suunnatun kilpailun kautta etsittiin kaupunkikuvallisesti vaativaan Wood City -kohteeseen ainutlaatuista ja ekologisesti kestävää kokonaisratkaisua, joka valmistuttuaan edustaa urbaania puurakentamista sekä uusinta suomalaisen ympäristöystävällisen rakentamisen teknologiaa.

”Wood Cityllä on Stories-työn ansiosta kaikki mahdollisuudet kohota kilpailun tavoitteen mukaisesti kansainvälisesti kiinnostavaksi puuarkkitehtuurikohteeksi. Palkintolautakuntaa miellytti voittajatyössä yksinkertaisiin, toistuviin ja elinkaaritaloudellisiin ratkaisuihin perustuva yksilöllinen ja paikkaan räätälöity kokonaisuus. Puu näyttäytyy hyvin osana kaupunkikuvaa, ja erityiskiitoksen tuomaristo antoi ilmeikkäästä katutason hyödyntämisestä. Maantasolle sijoittuva mieleenpainuva, aaltoileva puukatto jatkuu julkisivussa omaperäisellä tavalla”, palkintolautakunnan puheenjohtaja ja Stora Enso Building and Living -liiketoiminta-alueen vetäjä Hannu Kasurinen perustelee päätöstä.

Arvosteluperusteissa kiinnitettiin huomiota muun muassa uudenlaiseen arkkitehtoniseen ilmaisuun, ratkaisujen toiminnallisuuteen ja teolliseen monistettavuuteen sekä puurakennejärjestelmän innovatiiviseen soveltamiseen. Myös ratkaisujen hiilidioksidipäästöt arvioitiin. Palkintolautakunnan mukaan kaikki ehdotukset toivat esille monipuolisesti korttelin ratkaisumahdollisuuksia. Työt olivat korkeatasoisia, ja tekijät olivat perehtyneet hyvin tehtävään.

”Suunnittelukilpailun tuloksena pääsemme toteuttamaan Jätkäsaareen Suomessa ennennäkemättömän kokonaisuuden. Puuratkaisut eivät ole enää pelkästään erikoiskohteita varten. Määräysten kehittyminen mahdollistaa puun käytön aiempaa joustavammin erilaisissa monikerroksisissa asumisen, kaupan ja toimistokohteissa. Meillä on mahdollisuus suunnitella ja rakentaa elämisen ympäristöjä uudella, kestävällä tavalla”, SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen sanoo.

Voittajatyön suunnitellut Anttinen Oiva Arkkitehdit tulee toimimaan Wood Cityn toimisto- ja hotellitontin arkkitehtisuunnittelijana sekä maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana pääsuunnittelijana. Kortteliin tulevista asuinrakennuksista järjestää Helsingin Asuntotuotantotoimisto erikseen suunnittelun ja rakentamisen yhteiskilpailutuksen arkkitehtuurikilpailun pohjalta laaditun asemakaavan mukaan.

Wood City -kortteli sijoittuu Jätkäsaaren koilliskulmaan sisääntulon yhteyteen. Puurakenteissa käytetään Stora Enson CLT-massiivipuulevyihin ja elementteihin perustuvaa Urban MultiStorey™ -runkojärjestelmää, jota on kehitetty edelleen yhteistyössä korttelin rakentamisesta vastaavan SRV:n kanssa. Lajissaan Suomen tähän asti laajin puukaupunkikortteli koostuu niin toimisto-, asuin-, hotelli- kuin liikerakennuksista. Rakennusten laajuus on yhteensä 28 000 kerrosneliötä. Rakennusten suunnittelussa ja rakentamisessa kiinnitetään erityishuomiota energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin. Korttelin ympäristötavoitteet saavutetaan muun muassa puun käytöllä rakennusten runkomateriaalina ja koko kohteen käytön aikaisella energiatehokkuudella.

Wood Cityn toteuttaminen aloitetaan suunnitelmien mukaan vuoden 2014 alkupuolella. Ensin rakennetaan asuinrakennus ja pysäköintilaitos, jotka valmistuvat arvion mukaan loppuvuonna 2015. Toimisto- ja hotelliosan on tavoitteena valmistua vuoden 2016 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Hannu Kasurinen, johtaja, Stora Enso Building and Living -liiketoiminta-alue, p. 02046 21222
Matti Mikkola, johtaja, Rakentamisen ratkaisut, Stora Enso Building and Living, p. 02046 21710
Timo Nieminen, varatoimitusjohtaja, SRV, p. 0201 455 244
Päivi Kauhanen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Stora Enso Building and Living, p. 02046 21292
Taneli Hassinen, viestintä- ja markkinointijohtaja, SRV, p. 0201 455 200

Kilpailuehdotusten kuvat ja esittely:
http://media2.digtator.fi/digtator//public/992a1600fa9a485bdab6f5c72ee0f41e/view?folder_id=1005113
www.woodcity.fi


www.storaenso.com
www.storaenso.com/buildingandliving
www.srv.fi

Wood Cityn arkkitehtuurikilpailu

Stora Enso ja SRV järjestivät yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa 16.2.–14.8.2012 arkkitehtuurikilpailun korttelin suunnittelusta. Kutsukilpailuun valittiin kuusi kotimaista suunnittelutoimistoa: Arkkitehtitoimisto SARC, Arkkitehtityöhuone Artto-Palo-Rossi-Tikka, Arkkitehtitoimisto Lahdelma-Mahlamäki, Anttinen Oiva Arkkitehdit, Verstas Arkkitehdit ja JKMM Arkkitehdit.

Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat Aalto-yliopiston professori Pekka Heikkinen, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta virastopäällikkö Tuomas Rajajärvi ja projektipäällikkö Matti Kaijansinkko, Helsingin Asuntotuotantotoimiston toimitusjohtaja Sisko Marjamaa, kilpailijoiden nimeämä puolueeton asiantuntija, arkkitehti SAFA Jyrki Tasa sekä järjestäjäyritysten edustajat Stora Enso Building and Living -liiketoiminta-alueen johtaja Hannu Kasurinen ja Rakentamisen ratkaisut -yksikön johtaja Matti Mikkola sekä SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen ja hankekehitysjohtaja Juha Toimela.


SRV on rakennushankkeiden innovatiivinen kokonaistoteuttaja. Se vastaa asiakaslähtöisesti hankkeiden kehittämisestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. SRV:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (SRV1V). SRV:n palveluksessa on 1 000 henkeä, ja sen liikevaihto vuonna 2011 oli 672 miljoonaa euroa.

Stora Enso on paperi, biomateriaali-, puutuote- ja pakkausteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä – rethinker. Kyseenalaistamme toimintaamme ja ajatteluamme ja haemme jatkuvasti uutta tarjotaksemme asiakkaillemme innovatiivisia, uusiutuviin materiaaleihin perustuvia ratkaisuja. Stora Enson palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 30 000 ihmistä, ja sen liikevaihto vuonna 2011 oli 11,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.

STORA ENSO OYJ
SRV YHTIÖT OYJ

Tilaa