JanLa Oy GreenCoat®-kumppaniksi

SSAB on nimittänyt JanLa Oy:n GreenCoat®-kumppaniksi Helsingissä 12. syyskuuta. Kumppanuus tarkoittaa, että JanLa Oy:llä on oikeus markkinoida GreenCoat®-tuotemerkkiä Suomen markkinoilla.

GreenCoat® on SSAB:n innovatiivinen ja ekologinen tuotemerkki maalipinnoitetuille teräsohutlevyille kattoihin, julkisivuihin ja sadevesijärjestelmiin. Ainutlaatuinen ja patentoitu järjestelmä perustuu pohjoismaiseen rapsiöljyyn, jolla on korvattu suuri osa maalin fossiilipohjaisista liuottimista.

”SSAB:n viralliseksi kumppaniksi nimittäminen tuntuu hienolta. Voimme nyt vahvistaa asemaamme Suomen markkinoilla ja jatkaa nopeaa, joustavaa ja entistä ympäristötietoisempaa toimintaamme”, JanLa Oy:n toimitusjohtaja Janne Lahtela kertoo.

”Kumppanuus on luonnollinen jatkumo pitkään jatkuneelle yhteistyöllemme SSAB:n kanssa. Olemme panostaneet Suomen markkinoihin voimakkaasti jo aiemmin ja GreenCoat®-tuotteilla pääsemme jälleen askeleen lähemmäs kuluttajia. Pystymme tarjoamaan heidän kaipaamiaan kestävästi tuotettuja kattoratkaisuja”, Lahtela jatkaa.

Kumppaneiden nimeäminen on tärkeä osa SSAB:n toimintaa. Kilpailu Pohjoismaiden ulkopuolella toimivien yritysten kanssa on kiristynyt, joten SSAB on valinnut luotettavia ja tehokkaita jakelijoita entistä tiiviimpään yhteistyöhön.

”JanLa Oy:n valinta tuntuu helpolta ja luonnolliselta. Pitkä yhteistyömme takaa, että asiakkaat ja kuluttajat saavat laadukkaita tuotteita, joka täyttävät kestävän kehityksen asettamat tiukat vaatimukset”, Suomen myyntijohtaja Lotta Ruottinen kertoo.

Vahvempi asema markkinoilla

JanLa Oy tunnetaan Suomessa markkinoinnistaan ja hyvästä toimituskyvystään. Yleisimmät värivaihtoehdot löytyvät suoraan varastosta, mikä on tehnyt JanLa Oy:stä ja heidän jakelukeskuksistaan luotetun tavarantoimittajan. Voimme myös tarjota asiakkaille lisää kilpailuetua GreenCoat®-tuotteiden sisältämällä patentoidulla biopohjaisella BT-pinnoitteella.

”Ainutlaatuiset, maailmanlaajuisesti patentoidut BT-pinnoitteet eivät ainoastaan tee tuotteista ekologisempia, vaan myös parantavat niiden suorituskykyä. Rapsiöljyn sekoittaminen maaliin tekee levyistä helpommin käsiteltäviä ja tasalaatuisia. Loppuasasiakkaat arvostavat kyseistä tekniikkaa, JanLa Oy:n Lahtela kertoo.

Ainutlaatuiset, patentoidut BT-pinnoitteet eivät ainoastaan tee tuotteista ekologisempia, vaan myös parantavat niiden suorituskykyä. Maalipinnoitettujen GreenCoat®-tuotteiden valikoima on markkinoiden ympäristötietoisin vaihtoehto kattoihin, julkisivuihin ja sadevesijärjestelmiin.

Lisätietoja:
Lotta Ruottinen, Suomen myyntijohtaja, SSAB Europe,
puh. +358 50 314 3415

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. www.ssab.com.
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter ja YouTube.


Avainsanat:

Yrityksestä

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoatarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena onvahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa jatuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq OMX NordicTukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq OMX Helsingissä. www.ssab.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia