• news.cision.com/
  • SSAB/
  • SSAB korostaa yliopistoyhteistyön tärkeyttä - 100 000 euron lahjoitus Oulun yliopistolle

SSAB korostaa yliopistoyhteistyön tärkeyttä - 100 000 euron lahjoitus Oulun yliopistolle

Report this content

SSAB Europe osallistuu Oulun yliopiston meneillään olevaan varainhankintakampanjaan 100 000 euron lahjoituksella yliopiston tekniikan alan tutkimukseen. SSAB ja Oulun yliopisto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä 1980-luvulta saakka, ja SSAB on tällä hetkellä yksi yliopiston keskeisimpiä yhteistyökumppaneita. Tämän päivän yhteistyö liittyy erityisesti terästutkimukseen sekä uusien vaativien teräslaatujen kehitykseen sekä fossiilivapaaseen teräksenvalmistukseen.

Kuva: Oulun yliopiston kuva-arkisto, kuva Juha Sarkkinen

SSAB arvostaa pitkään jatkunutta tutkimusyhteistyötä, mutta korostaa lisäksi Oulun yliopiston roolia kouluttajana. ”Oulun yliopiston kanssa luomamme yhteistyömalli on toimiva ja on herättänyt laajemmaltikin kiinnostusta. Meille luonnollisesti keskeistä on erityisesti terästutkimus ja tätä tukeva koulutus”, toteaa SSAB Europen CTO johtaja Sakari Kallo.

Yhteistyöllä tähdätään suomalaisen metalliteollisuuden strategisen osaamisen kehittämiseen. ”Oulussa on monialaista osaamista, jota toimialamme pystyy hyödyntämään. Fossiilivapaa teräs on SSAB:n kehityskohde numero yksi. Digitalisaatio, prosessimetallurgia ja terästen muokkaustekniikka sekä myös kunnossapito ja muu liiketoimintaosaaminen ovat teräksenvalmistuksen ja tuotantoteknologian ohella meille tärkeitä osaamisalueita”, Kallo jatkaa.

”On hienoa, että SSAB on mukana yliopistolle lahjoittaneiden yhtiöiden joukossa. Yhteistyömme kautta olemme pystyneet luomaan kansainvälisesti korkeatasoisen terästutkimuskeskuksen. Tutkimukselle ja koulutukselle on nyt erityinen tarve, kun teräksen tuotanto on suurten muutosten edessä. Haluamme olla strategiamme mukaisesti tukemassa hiilivapaata tulevaisuutta”, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki sanoo.

Nyt tehty lahjoitus kohdentuu tekniikan alalle. Valtio tukee vastinrahoituksella yksityisten säätiöiden, yritysten ja henkilöiden yliopistoille tekemiä lahjoituksia. Lahjoittaja voi ohjata vähintään 10 000 euron lahjoituksen haluamansa koulutusalan kehittämiseen. Valtion vastinrahoituskausi jatkuu kesäkuun loppuun asti 2022.

Lisätietoja:
Sakari Kallo, CTO, SSAB Europe, puh. 020 592 8888, sakari.kallo@ssab.com

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. www.ssab.com.
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter ja YouTube.


 

Avainsanat: