SSAB:n maantiekuljetuksia digitalisoidaan eTransportin avulla

Report this content

Digitalisaatio on tänä päivänä mukana myös logistiikassa. Kehittyvät teknologiat mahdollistavat kuljetusten seurannan ja suunnittelun aikaisempaa tehokkaammin. Asiakkaiden vaatimukset kuljetusketjun läpinäkyvyydelle ja seurattavuudelle on tunnistettu myös SSAB:llä. Kuljetusketjun digitalisaatiossa tiedonsiirron sähköistäminen on ensimmäinen askel. Kun tieto on digitalisoitu sähköiseen muotoon, se on laajemmin käytettävissä lukuisiin eri tarkoituksiin digitaalisten palveluiden kehittyessä. 

SSAB:n maantiekuljetusten osalta sähköisen tiedonsiirron kehitystyötä on tehty järjestelmällisesti jo vuosia. Vuonna 2013 Suomen tehtaat aloittivat sähköisen tiedonsiirron kuljetusliikkeiden kanssa. Konsepti sai nimen eTransport. Tänä päivänä sama järjestelmä kuljetusten tilauksessa ja seurannassa on käytössä sekä Suomessa että Ruotsissa. eTransportin piirissä ovat kaikki Suomen tehtaat ja palvelukeskukset sekä Borlänge, Oxelösund ja Finspång Ruotsissa.

eTransportin käyttö maantiekuljetuksissa on lisääntynyt joka vuosi ja tällä hetkellä mukana on jo noin 60 kuljetusliikettä. Tämän digitaalisen palvelun kautta SSAB:n toimipaikka tilaa kuljetuksen sähköisesti kuljetusliikkeeltä. Sen jälkeen kuljetusliike vahvistaa kuljetustilauksen sähköisesti ja toimittaa samalla tehtaan edellyttämät lisätiedot, kuten auton rekisterinumeron ja noutoajan tehtaalta. Kun kuljetusliike noutaa kuorman toimipaikaltamme, noutoaika rekisteröityy eTransportiin. Toimituksen saapuessa perille kuljetusliike raportoi järjestelmään toteutuneen toimitusajan. Kuljetuksen aikana kuljetusliike voi myös raportoida poikkeamista tai muista kuljetukseen vaikuttavista tapahtumista eTransport-järjestelmän kautta.

”IT- teknisesti eTransport on yhdistelmä sanomapohjaista tiedonsiirtoa (EDI) ja modernia pilvipalvelua. Kaiken keskiössä on kuljetuksiin liittyvä data, jota välitetään harmonisoidun tiedonsiirron rajapinnan kautta. Yhdenmukainen data ja tekninen ratkaisu onkin helpottanut uusien kuljetusliikkeiden kytkemistä eTransportiin. Se tarjoaa myös raportointiin tietosisällöllisesti saman näkymän sekä SSAB:lle että kuljetusliikkeille”, kertoo eTransportissa projektipäällikkönä toiminut Juha Harju-Panula SSAB Europe –divisioonasta.

”Kun kuljetusliike on kerran kytketty eTransportiin, sähköinen asiointi on tämän jälkeen mahdollista kaikkien SSAB:n toimipaikkojen kanssa. Kuljetusliike voi myös valita itselleen sopivimman tavan kytkeytyä eTransportiin joko mobiililaitteella, nettiselaimella tai rakentamalla EDI-yhteyden suoraan omiin tietojärjestelmiinsä”, hän jatkaa.  


Juha Harju-Panula

eTransportin hyödyt

eTransport konsepti lisää maantiekuljetusten kustannustehokkuutta tietojen käsittelyn automatisoinnin kautta. Sähköiset kuljetustilaukset vähentävät manuaalista työtä ja inhimillisten virheiden mahdollisuutta.

SSAB:n toimipaikat pystyvät myös tarkemmin aikatauluttamaan kuljetusliikkeiden saapumisaikoja tehtaille ja valmistelemaan tulevia lastauksia jo ennen auton saapumista. Tällä tavoin voidaan lyhentää lastin noutamiseen kuluvaa aikaa, jolloin lastaaminen on sujuvaa ja tuotteet lähtevät asiakkaalle nopeammin.  

eTransport tukee toimitustäsmällisyystavoitteitamme lisäämällä kuljetusketjun läpinäkyvyyttä. Osaa maantiekuljetuksista voidaan jo nyt seurata reaaliaikaisesti, jolloin myös mahdollisista poikkeamatilanteista saadaan tieto sähköisesti eTransportista. Tulevaisuudessa kuljetusseurantatietoa on asiakkaiden saatavissa eTransportin lisäksi myös asiakasportaalin kautta.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia