Suomalainen rahapelimarkkina on kokemassa myllerryksen

Report this content

Tänä vuonna Suomen eduskunnassa kansanedustajat ovat parhaillaan sorvaamassa uutta rahapelilakia. Lain eri versioiden osia on vilahdellut mediassa, ja niistä on jo saanut alustavia arviossa sen, minkälaista sääntelyä maahan kaavaillaan ensi vuodelle.

Sekä Suomessa että muualla Euroopassa rahapeliala on jännityksellä toivonut, että Suomi muuttaisi tutun monopolimallinsa suuntaviivoja viimeistään nyt. Mallipohjia on siksi aiheellista etsiä, sillä niin Tanska, Ruotsi kuin jopa Viro ovat jo astuneet tutulle radalle - lisenssimalliin.

Mitä uusi laki tarkoittaa

Suomen uusi rahapelilaki on tuomassa Suomeen rahapelilisenssit, mikä tarkoittaa

-          kansainväliset rahapeliyhtiöt saavat hakea lisenssiä

-          suomalaisten rahapelien pelaajien viralliset mahdollisuudet pelata laajentuvat

-          suomalaiseen rahapelaamiseen tulee ensimmäistä kertaa suomalaiset markkinat

Tähän asti suomalaisille on virallisesti ollut tarjolla valtiollinen monopoli. Sen lisäksi suomalaiset ovat voineet pelata myös muiden maiden rahapelilisenssin alaisilla nettikasinoiden pelejä, kuten NetBet nettikasino pelejä tietyin raja-arvoin.

-          ennen uutta lakia nettikasinot eivät ole saaneet markkinoida Suomessa

-          ennen uutta lakia asenteet ovat olleet kansainvälisen pelaamisen kannalta vähintäänkin vaihtelevat

Nyt ensi vuoden alusta kansainväliset operaattorit voivat hakea rahapelilisenssiä ja aloittaa pelien tarjoamisen vuoden 2027 alusta. Näin ainakin on oletusarvoisesti ajateltu, vaikka itse laki on vielä viimeistä pilkkua ja pistettä vailla käsittelyssä.

Miksi nyt eikä jo vuosia sitten

Suomi on eurooppalaisista vertailukohteista usein digipalvelujen kärjessä, ja tämä näkyy myös pelaamisessa. Erityisesti rahapelit ovat siirtyneet verkkoon täällä jo 1990-luvulta.

Tuoreimmat muutossuunnitelmat lähtivät liikenteeseen Orpon hallituksen hallitusohjelmasta, ja nyt laki päivitetään käytännössä hallituksen johdolla. Uuden lain taustalla on yksinkertainen ajatus: kaikki verkkopelaaminen, ja pelaamisen verot, ja lisenssitulot on saatava Suomen budjettiin.

-          ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia haittoja

-          parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta

-          mahdollistaa kansainväliset toimiluvat ja toiminnan aloittamisen 1.1.2027

Lain ensimmäinen esitys annettiin eduskunnalle 20.3.2025.

Rahapeliuudistuksen aika oli nyt, koska eri lähteet ovat kertoneet nykypelaamisen ohittavan Suomen valtion verojärjestelmän suurelta osalta, eli valtio ei saa verotuloja:

-          KKV arvio, että pelimäärät ovat noin 520–590 miljoonaa euroa vuodessa (2021)

-          Poliisihallitus arvio saman luvun olevan vajaat 300 miljoonaa

-          Konsulttiyhtiö H2GG laski pelaamisen olevan 450 miljoonaa

-          Suomen sisäministeriön työryhmä arvioi pelaamisen olevan 500–550 miljoonan tasolla (2023)

Rahapelaamiseen liittyy aina veroja maksettavaksi jonnekin. Suomen valtio haluaa niitä itselleen. Myös uudet lisenssitulot ovat tervetulleita. Uusi laki tuo kaivattua rahaa Suomen valtion kassaan.

Suomi ei ole kooltaan valtava markkina-alue, mutta kansainvälisesti kiinnostava,

-          noin 70 % aikuisista suomalaista pelaa vähintäänkin satunnaisesti jotain rahapeliä

-          suuri osa pelaamisesta tapahtuu digitaalisesti

-          yli 50% aikuisista pelaa aktiivisesti jotain digipeliä jo nyt

-          uusien pelien tuominen markkinoille on Suomessa edullista

Mitä muutoksia uusi laki tuo tullessaan

Uuden lain myötä kansainväliset operaattorit voivat lähteä sponsoroimaan suomalaisia tapahtumia, urheilijoita, mainostamaan televisiossa, radiossa, mediassa – aivan kuten tapahtui Ruotsissa 2019. Suomen lain arvellaan kuitenkin olevan monelta osaltaan tiukempi kuin naapurimme Ruotsin tai Tanskan.

-          uudet kasinot aloittavat mainontansa

-          kasinoiden tarjoukset tulevat olemaan maltilliset, kiitos uuden tulevan lain

-          kilpailu ja tarjonta lisääntyy

-          suomalainen urheilu saa mahdollisuuden päästä samoille rahoille kuin muu Eurooppa

Suomalainen lisenssi tulee näkymään nettikasinoiden etusivulla samalla tavalla kuin tällä hetkellä niillä näkyy esimerkiksi Maltan, Viron tai Ruotsin lisenssit.

Jatkossakin pelaajan kannattaa aina katsoa tämä ensin:

-          onko nettikasinolla rahapelilisenssi

Tätä kaikkea valvomaan avataan Suomeen uusi virasto: valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Tämä virasto huolehtii, että uudet toimiluvanhakijat ovat:

-          luotettavia

-          sopivia harjoittamaan rahapelitoimintaa

-          varmistaa että toimiluvanhaltijoiden pelijärjestelmät ovat luotettavia ja tulokset satunnaisia

-          virasto valvoisi myös markkinointisäännösten noudattamista

Suomalainen pelaaja

Suomalaiset pelaajat pääsevät kohta pelaamaan uuden markkinan tuomalla kentällä, ja sitä kautta ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn muutoksesta.

-          pelaajat haluavat pelata uusia pelejä

-          pelaajat haluavat uusia kokemuksia

-          pelaajat haluavat kilpailuttaa pelialustansa

Tämä kaikki tapahtuu uuden lainvalvojien alaisuudessa entistä turvallisempana niin pelaajan rahojen, yksityisyyden kuin pelaamisen perusperiaatteiden kannalta:

-          pelaaminen on kaikille yhtäläistä

-          pelaajilla on samat mahdollisuudet voittaa

-          pelaajat on tunnistettu yli 18-vuotiaiksi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit