Stockmann ja Wolt yhteistyöhön – tavaratalosta ostokset kulkevat kätevästi kotiovelle noin puolessa tunnissa

Report this content

Stockmann ja teknologiayhtiö Wolt aloittavat yhteistyön: 4.5. alkaen asiakkaat voivat tilata kauneus- ja kodintuotteita kotiovelleen alle tunnissa Woltin sovelluksen tai verkkosivujen kautta. Tuotevalikoima laajenee kevään ja kesän aikana. Yhteistyö alkaa pilottikokeiluna ensiksi neljän kuukauden ajan Helsingin keskustan Stockmannilla. Pilotti tukee Stockmannin uutta asiakaskeskeistä strategiaa ja muutosta: asiakas valitsee, miten ja missä hän haluaa asioida.

Stockmann ja Wolt aloittavat yhteistyön ostosten kuljettamisesta kotiovelle. Stockmann on määrätietoisesti kehittänyt ja monipuolistanut palvelujaan entistäkin asiakaskeskeisempään suuntaan. Asiakkaita ja heidän toiveitaan kuuntelemalla laajennetaan aktiivisesti tuotevalikoimaa ja palveluja. Stockmann ja Wolt edustavat samantapaista asiakaskeskeistä ajattelua ja toimintatapaa: tavoitteena on saumaton asiakaskokemus. 

”Tämänlaista palvelua on jo maailmalla, että kuljetetaan muutakin kuin ruokaa, ja nyt haluamme tuoda saman mahdollisuuden myös Suomeen. On upeata aloittaa yhteistyö Woltin kanssa. Meillä valikoima koostuu laadukkaista, asiakkaidemme rakastamista maailmanluokan brändeistä, kuten Rituals, Armani, Alessi ja HAY, joiden tuotteet Woltin lähettikumppanit kuljettavat tavaratalostamme sujuvasti ja huippunopeasti asiakkaan kotiovelle, vaikka suoraan paketoituna äitienpäivälahjaksi”, iloitsee Stockmannin markkinointijohtaja Tia Rantanen.

"Asiakkaat toivovat tänä päivänä yhä useampia tuotteita kotiovelleen nopeasti. Stockmann on meille luonteva kumppani, sillä erinomainen asiakaskokemus on meille molemmille ensiarvoisen tärkeää ja nyt alkava pilotti on loistava laajennus Woltin kautta saatavilla olevaan valikoimaan. Olemme valtavan innoissamme ja toivomme, että voimme yhdessä helpottaa yhä useamman kiireistä arkea jatkossa", sanoo Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakoski.

Äitienpäiväksi ihania designtuotteita kotiovelle

Wolt-yhteistyö käynnistyy ajallisesti niin, että kuljetuspalvelua voi esimerkiksi hyödyntää kätevästi äitienpäivänä tilaamalla äidille lahjan kotiovelle.

”Kuratoimme tuotevalikoimaamme tarkasti kuuntelemalla asiakastamme. Tarjolla tulee olemaan upeita, laadukkaita ja suosittuja brändejä niin kotimaasta kuin maailmalta. Ja kun on kysymys Stockmannista, totta kai tarjolla on myös uniikkeja brändejä, mitä ei muualta saa. Valikoimasta löytyy sopivia lahjatuotteita ihan varmasti jokaiselle äidille”, vinkkaa Rantanen. 

Ensimmäisessä vaiheessa Wolt-yhteistyö käynnistyy kauneuden ja kodin suosikkituotteissa Helsingin keskustan Stockmannilla. Tuotevalikoimaa tullaan kasvattamaan pian pilotin alkamisen jälkeen. 4.–10.5. aikana kuljetuksista ei peritä erillistä kuljetusmaksua neljän kilometrin säteellä Helsingin keskustan tavaratalosta.

Stockmann tulee keräämään neljän kuukauden pilottikokeilusta asiakkaiden arvioita ja kokemuksia, joiden pohjalta lähdetään miettimään kuljetuspalvelun jatkoa niin ajallisesti, valikoimien kuin muidenkin tavaratalojen mukaan ottamisen osalta. 

Näin Wolt toimii

  • Asiakkaat voivat tehdä tilauksen Woltin sovelluksen kautta tai osoitteessa www.wolt.com.
  • Kotiinkuljetuksista huolehtivat Woltin kumppaneina toimivat lähetit, ja keskimääräinen toimitusaika on noin 30 minuuttia tilauksesta.
  • Kotiinkuljetustilausten toimitusmaksu on Woltin normaalihinnaston mukainen eli 1,90–7,90 euroa etäisyydestä riippuen.

Lisätietoja

Tia Rantanen, markkinointijohtaja, Stockmann, p 040 802 0878,
tia.rantanen@stockmann.com

Henrik Pankakoski, maajohtaja, Wolt, puh. 044 477 7498

Stockmann Media Desk, puh. 050 389 0011

Stockmann tarjoaa monipuolisen ja laadukkaan valikoiman muodin, kauneuden ja kodin tuotteita ihanan arjen ja juhlan rakentamiseen. Inspiroimme asiakkaitamme tekemään kestäviä ja vastuullisia valintoja. Stockmannilla on 8 tavarataloa Suomessa ja Baltiassa sekä verkkokauppa stockmann.com. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta stockmanngroup.com.

Wolt on suomalainen vuonna 2014 perustettu teknologiayritys, joka toimii tällä hetkellä 23 maassa ja yli 250 kaupungissa. Woltin asiakkaat voivat tilata ruokaa ja päivittäis- ja vähittäiskaupan tuotteita uskomattoman helposti Woltin mobiilisovelluksen tai verkkosivujen kautta. Woltilla on yli 6 000 työntekijää, ja se toimii yhdessä kymmenien tuhansien kauppiaiden ja yli 100 000 lähettikumppanin kanssa. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Miki Kuusi. Vuoden 2021 marraskuussa Wolt ja DoorDash ilmoittivat yhdistävänsä voimansa yrityskaupassa, jonka odotetaan vahvistuvan vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia