Toimitusjohtaja Per Thelin jättää Stockmannin

Report this content

STOCKMANN Oyj Abp, Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus 4.4.2016 klo 9:30 EET

Per Thelin ja Stockmann Oyj Abp:n hallitus ovat yhdessä sopineet, että Per Thelin jättää tehtävänsä Stockmannin toimitusjohtajana 4.4.2016. Thelin on ollut Stockmannin toimitusjohtaja marraskuusta 2014 lähtien.

Hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Stockmannin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty talousjohtaja Lauri Veijalainen.

”Stockmannin uusi strategia hyväksyttiin joulukuussa 2014. Tämän jälkeen sovitut strategiset toimenpiteet – erityisesti Venäjän tavaratalojen ja Seppälän myynnit – on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Stockmann Retail, Real Estate ja Lindex -liiketoimintayksiköistä muodostuva yhtiörakenne on otettu käyttöön, ja kaikkia kolmea yksikköä kehitetään eteenpäin. Koko hallituksen puolesta haluan kiittää Per Theliniä hänen tärkeästä panoksestaan strategian toteuttamisessa ja hyvän perustan rakentamisesta Stockmannin tulevaisuuden menestykselle”, hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

“Olemme saaneet aikaiseksi merkittävän muutoksen Stockmannin toiminnassa loppuvuodesta 2014 alkaen. Tämä on ollut tiimityötä, jossa koko johto ja henkilöstömme on työskennellyt yhdessä kohti yhteistä tavoitetta: Stockmannin kääntämistä uudelleen kannattavaksi. Muutokset mahdollistavat, että Stockmann voi edetä strategiassaan seuraavaan vaiheeseen, joka keskittyy uusiin kasvumahdollisuuksiin ja monikanavaiseen asiakaskokemukseen”, Per Thelin sanoo.

Lisätietoja:
Jukka Hienonen, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 388 9670
Nora Malin, viestintäjohtaja, puh. 0400 612 414

www.stockmanngroup.com

STOCKMANN Oyj Abp

Jukka Hienonen
hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa