STOCKMANN-TAVARATALO KAUPPAKESKUS JUMBOON

Report this content

STOCKMANN Oyj Abp LEHDISTÖTIEDOTE 20.8.2002 klo 12.45 Polar Kiinteistöt Oyj Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia STOCKMANN-TAVARATALO KAUPPAKESKUS JUMBOON Stockmann sekä Polar Kiinteistöt Oyj ja Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke- Fennia ovat tehneet esisopimuksen tilojen vuokraamisesta Stockmann- tavaratalolle kauppakeskus Jumbon suunnitellusta laajennusosasta Vantaalla. Tavaratalon myyntipinta-ala olisi noin 11 000 neliömetriä, josta 2 000 neliömetriä on tarkoitettu Stockmann Herkulle. Esisopimus käynnistää hankkeen suunnittelun, mutta varsinainen investointipäätös tehdään keväällä 2003 hankkeen toteuttamisedellytysten varmistuttua. Hankkeen arvioidaan valmistuvan vuonna 2005. Valmiin asemakaavan mukaisesti koko Jumbon II-vaiheen pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä. Laajennushankkeen arvo on noin 70 miljoonaa euroa, josta Polar Kiinteistöjen osuus on 60 prosenttia ja Eläke-Fennian osuus 40 prosenttia. Laajennuksen valmistuttua kauppakeskuksen pinta-alaksi tulee noin 85 000 neliömetriä, ja siinä tulee olemaan 3 600 autopaikkaa. Kauppakeskus Jumbon ensimmäinen osa valmistui lokakuussa 1999. Se on 5,5 miljoonalla vuotuisella kävijällään ja yli 200 miljoonan euron myynnillään vakiinnuttanut nopeasti asemansa yhtenä pääkaupunkiseudun vahvimmista kauppakeskuksista. Stockmannin tavarataloverkostossa on pääkaupunkiseudun pohjoisosassa selvä aukko, jonka Jumboon sijoittuva tavaratalo täyttää. Myös alueen lapsiperhevaltainen rakenne sekä luontainen väestönkasvu tukevat tehtyä sijoittumispäätöstä. Valmistuttuaan tavaratalo tulee työllistämään noin 300 henkilöä. Sen myyntitavoitteeksi on asetettu 50 miljoonaa euroa vuodessa. Lisätietoja: tavarataloryhmän johtaja Jukka Hienonen, STOCKMANN, p. 050 388 9670 johtaja Pekka Komulainen, Polar Kiinteistöt Oyj, p. 050 62016 johtaja Timo Stenius, Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia, p. 0400 628 035 STOCKMANN Oyj Abp Polar Kiinteistöt Oyj Hannu Penttilä Pekka Komulainen toimitusjohtaja johtaja Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Timo Stenius johtaja JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/20/20020820BIT00460/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/20/20020820BIT00460/wkr0002.pdf