Metsä 2020 -sovelluskilpailun sadosta uusia ajatuksia metsäisiin sovelluksiin

Report this content

Uusiutuvien materiaalien yhtiö Stora Enso ja sähköisen liiketoiminnan asiantuntijatalo Sofokus järjestivät sovelluskilpailun metsän ja modernin verkko- ja mobiilitekniikan yhteen liittämiseksi. Kehitetyt sovellukset ja konsepti-ideat liittyvät tavalla tai toisella metsään. Kilpailun finaali- ja palkintojenjakotilaisuuteen kutsuttiin viiden parhaan sovelluksen ja konsepti-idean kehittäjät. Voittajat julkistettiin 14.3.2017 Stora Enson pääkonttorissa Helsingissä.

”On helpompi lähteä New Yorkiin viikoksi kuin metsään lähelle kotia. Tiedon määrä on niin erilainen”, kuvaili kisaan osallistunut Kasimir Karanka ihmisten suhdetta metsään, ja moni sovelluksista vastasikin juuri siihen haasteeseen.

Kaikkiaan kilpailuun osallistui 13 sovellusta ja 24 sovelluskonseptia. Konsepti-ideasarjassa voittajaksi selviytyivät Johannes Koponen, Mikael Koponen ja Samuel Rönkä Kantarellit kartalla -konseptillaan. Sovellusidean tarkoitus on lisätä metsien virkistyskäyttöarvoa tarjoamalla todennäköisyystietoa kantarellien kasvupaikoista.

Valmiiden sovellusten sarjassa voiton veivät Teemu Kinnunen, Joonas Ylläsjärvi ja Riku Nieminen Polku-nimisellä sovelluksellaan. Polku-sovellus pelillistää metsän terveysvaikutukset ja kannustaa liikkumaan metsässä. Polku mittaa metsässä kuljettua matkaa ja näyttää tietoja kuljetusta reitistä. Siinä virtuaalinen metsä kasvaa sitä mukaa, kun kävelymetrejä kertyy. Sovellus jakaa vinkkejä metsässä liikkumiseen ja tuo esiin metsän terveysvaikutuksia: esimerkiksi kaksi metsässä vietettyä tuntia parantaa elimistön puolustuskykyä.

”Aika hyvältä tuntuu nyt, yllätyttiin voitosta”, kertoo voittajajoukkueen edustaja Teemu Kinnunen Joonas Ylläsjärven nyökytellessä vieressä. ”Ei osattu odottaa voittoa. Voittorahoilla on tarkoitus pistää pystyyn ohjelmisto- ja markkinointialan yritys”, Teemu jatkaa.

”Saimme yllättävän paljon osallistujia ja kaikki loppukilpailuun päässeet olivat selvästi nähneet vaivaa töidensä eteen. Mukana oli kohtuullisen ilmeisiä metsiin liittyviä aiheita, kuten sienestykseen ja retkeilyyn liittyviä sovelluksia, ja toisaalta myös hyvin erityyppisiä aiheita, esimerkiksi runogeneraattori. Tämän päivän teknologiat olivat kisassa vahvasti esillä: esimerkiksi koneoppimista, avoimia rajapintoja, kuvan tunnistusta ja pelillistämistä oli hyödynnetty”, kehuu Sofokuksen toimitusjohtaja Teemu Malinen.

”Metsä 2020 -kisalla haettiin ennakkoluulottomia ajatuksia metsästä ja metsän hyödyntämisestä käyttötavasta riippumatta. Oli ilo huomata, että osallistujat ajattelivat asioita todella erilaisista näkökulmista terveysvaikutuksista aina big dataan ja paikkatietojen hyödyntämiseen”, summaa Stora Enso Metsän digitaalisten kanavien päällikkö Marko Kari.

Kuvatekstit

Kilpailun finalistit: Kilpailun sovellus- ja konseptisarjoista kutsuttiin Stora Enson Innovation Centerissä järjestettyyn finaaliin viisi joukkuetta.

Kilpailun voittajat: Polku-voittajasovelluksen taustatiimin Teemu Kinnunen ja Joonas Ylläsjärvi hymyilevät vierellään Samuel Rönkä Kanttarellit kartalla-voittajakonseptin kehittäneestä joukkueesta.

Lisätietoja:

Teemu Malinen, Sofokus, toimitusjohtaja, 040 5318012, teemu.malinen@sofokus.com

Marko Kari, Stora Enso Oyj Metsä, digitaalisten kanavien päällikkö, 040 3505591, marko.kari@storaenso.com

metsa2020.fi

storaensometsa.fi

storaenso.com

sofokus.com 

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Konsernin palveluksessa on noin 25 000 henkilöä yli 35 maassa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 9,8 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Helsingin ja Tukholman arvopaperipörsseissä. storaenso.com.

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille sellu- ja paperitehtaille sekä sahoille puuraaka-ainetta. Tavoitteena on taata häiriöttömät puutoimitukset tehtaille ympäristötietoisesti kestäviä menetelmiä käyttäen. Lisäksi Stora Enso Metsä hankkii metsästä bioenergiaa, tekee metsänhoitotöitä ja tarjoaa metsänomistajille metsäomaisuudenhallinnan palveluita.

STORA ENSO OYJ

Sofokus on vuonna 2000 perustettu sähköisen liiketoiminnan asiantuntijakonserni. Uskomme, että digitalisoituminen luo huomisen voittajia. Konseptoimme, toteutamme ja ylläpidämme kauniita verkkopalveluita, jotka tuottavat asiakkaillemme mitattavaa arvoa. Sofokus on Deloitte Fast 50 2016 listattu kasvuyritys. Helsingin ja Turun toimipisteissä työskentelee 40 sähköisen liiketoiminnan ammattilaista.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia