Metsänomistajat haluavat olla osa uusiutuvaa tulevaisuutta

Report this content

Suomalaiset metsänomistajat arvostavat puukauppakumppanin kehitystyötä, kotimaista jatkojalostusta sekä puun hyödyntämistä mahdollisimman tarkasti, selviää metsänomistajien puukauppapäätökseen vaikuttavia tekijöitä selvittävästä kyselystä. Metsänomistajat kokevat uusiutuvan raaka-aineen tuottamisen metsäteollisuudelle tärkeäksi.

Vuoden 2019 alussa tehdyssä kyselyssä selvisi, että yli 95 prosenttia metsänomistajista on tietoisia uusiutuvista, puupohjaisista tuotteista, jotka korvaavat esimerkiksi uusiutumattomista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Heistä yli 80 prosenttia kiinnostaa uusiutuvat tuotteet. Kyselyn tuloksia hyödynnetään pro gradu -tutkimuksessa, jossa selvitetään uusiutuvien tuotteiden ja ympäristövastuuasioiden merkitystä metsänomistajille puukaupassa. Kyselyyn vastasi noin 1 500 suomalaista metsänomistajaa.

– Perinteiset tekijät, kuten metsän tuotto ja korjuujälki, nousevat kyselyssä esille tärkeinä tekijöinä puukauppakumppania valittaessa, mutta myös uusiutuvat tuotteet sekä ympäristövastuu koetaan merkityksellisinä. Yllättävä huomio on, että kiinnostus uusiutuvia tuotteita ja ympäristövastuuta kohtaan nousee merkittävästi vastaajan iän myötä, kertoo aihetta pro gradu -tutkimuksessaan käsittelevä Sara Anttila.

Puulla halutaan korvata fossiilisia materiaaleja

Kyselyn mukaan yli 70 prosenttia metsänomistajasta pitää tärkeänä, että puukauppakumppani kehittää jatkuvasti uusia tuotteita ja palveluita. Metsänomistajista reilulle kahdelle kolmasosalle on tärkeää, että yritys valmistaa ostamastaan puusta uusiutuvia, puupohjaisia tuotteita, joilla korvataan muovia.

Metsänomistajat toivovat kasvattamansa puun päätyvän ensisijaisesti perinteisiksi puutuotteiksi rakentamiseen ja sisustamiseen. Kyselyn mukaan metsänomistajat arvostavat myös puun hyödyntämistä pakkauskartonkina erilaisiin kuljetuspakkauksiin korvaamassa esimerkiksi styroksia, puurakentamisessa korvaamassa terästä ja betonia sekä tekstiiliteollisuudessa korvaamassa keinokuituja.

– On hienoa, että metsänomistajat haluavat olla mukana ratkaisemassa globaaleja haasteita uusiutuvien materiaalien avulla. Meille Stora Ensossa on tärkeää, että metsistä pidetään hyvää huolta ja niissä kasvaa myös jatkossa raaka-ainetta uusiutuvan tulevaisuuden ratkaisuihin, sanoo Stora Enso Metsän osto- ja asiakkuusjohtaja Sami Honkanen.

Mikä metsänomistajaa kiinnostaa? Viisi faktaa:

  1. Jatkojalostuksen kotimaisuus: Lähes 90 prosenttia metsänomistajista kokee puunmyyntipäätöksiä tehdessä tärkeäksi, että puu jalostetaan Suomessa mahdollisimman pitkälle.
  2. Metsänomistajat haluavat olla osa uusiutuvien materiaalien tulevaisuutta: Metsänomistajista 80 prosenttia kokee tärkeäksi, että voi tuottaa metsissään uusiutuvaa puuraaka-ainetta metsäteollisuudelle.
  3. Uusiutuvat tuotteet ovat tuttuja, mutta myös kiinnostavat: Metsänomistajista 80 prosenttia on kiinnostuneita uusiutuvista tuotteista.
  4. Puukauppakumppanin tuoteinnovaatiot: Metsänomistajista yli 70 prosenttia kokee puukaupassa tärkeäksi, että yritys kehittää jatkuvasti uusia tuotteita ja palveluita. 70 prosenttia pitää myös tärkeänä, että yritys valmistaa ostamastaan puusta uusiutuvia, puupohjaisia tuotteita, jotka korvaavat muovin käyttöä.
  5. Materiaalitehokkuutta arvostetaan: Metsänomistajista 70 prosentille on tärkeää, että yritys pyrkii tekemään vähemmästä materiaalista enemmän tuotteita.

Metsänomistajien puukauppaan vaikuttavia tekijöitä selvitettiin 21.1.–10.2.2019 välisenä aikana toteutetulla internetkyselyllä. Kyselyyn vastasi 1 500 suomalaista metsänomistajaa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Sara Anttilan Lappeenrannan-Lahden teknilliseen yliopistoon laadittavassa pro gradu -tutkielmassa. Tutkielmaa ja siihen liittyvä kysely on tehty yhteistyössä Stora Enso Metsän kanssa.

Lisätietoja:
Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Stora Enso Metsä, puh. 040 832 7458

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa.

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille kartonki-, biomateriaali-, puutuote- ja paperitehtaille puuraaka-ainetta vuosittain yli 22 miljoonaa kuutiometriä. Stora Enso Metsä hankkii puita vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Stora Enso Metsä tarjoaa lisäksi metsänomistajille asiantuntemusta ja apua metsäasioihin koko metsän elinkaaren ajan. Stora Enso Metsän palveluksessa on 500 henkilöä ja yli 85 korjuu-, kuljetus- ja metsäpalveluyrittäjää alihankkijoina.

Stora Enso Oyj

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille kartonki-, biomateriaali-, puutuote- ja paperitehtaille puuraaka-ainetta, joka hankitaan vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Stora Enso Metsä tarjoaa lisäksi metsänomistajille asiantuntemusta ja apua metsäasioihin koko metsän elinkaaren ajan.