Stora Enso pidättäytyy Kukuljärvellä hakkuista lisäselvityksen ajaksi

Report this content

Stora Enso on hankkinut Tornator Oy:ltä Kukuljärven luoteispuolelta Ruotsinpyhtäältä hakkuuoikeuden 16 hehtaarin metsäalueeseen, joka sisältää harvennettuja uudistuskypsiä kuusikoita ja jossa esiintyy kaarnakuoriaisten tuhoja. Kaarnakuoriainen vioittaa kuusia niin, että ne lopulta kuolevat. Metsänomistajana Tornatorilla on vastuu siitä, ettei kaarnakuorianen leviä muihin metsiin. Ympäristöjärjestöt vastustavat hakkuita.

Ympäristöjärjestöjen mielestä alue pitäisi jättää hakkaamatta sen luontoarvojen takia. Metsänomistaja Tornator Oy on esittänyt aluetta Etelä-Suomen luonnontilaisten metsien suojeluohjelmaan METSOon. Uudenmaan ELY-keskus on tutkinut alueen ympäristöarvot kahteen kertaan maanomistajan pyynnöstä. Silloin katsottiin, että alue ei ole METSO-rahoituskelpoinen. Alueelta on Tornatorin toimesta rajattu hakkuun ulkopuolelle mm. edustavimmat mäntyvaltaiset kallionlakialueet. Metsänomistajan ja viranomaisen välillä on kuitenkin sovittu, että viranomaiset tarkastavat alueen uudelleen ja antavat linjauksensa siitä lähiviikkoina.

Tuemme Stora Ensossa METSO-ohjelmaa ja autamme myös metsänomistajia ilmoittamaan sopivia kohteitaan siihen. Haluamme kuitenkin korostaa sen vapaaehtoisuutta. Kannustamme Tornatoria selvittämään alueen METSO-kelpoisuuden uudestaan yhdessä viranomaisten kanssa. Stora Ensolle ei tule puuta sellaisilta kohteilta, jotka ovat ympäristöjärjestöjen rajausalueilla ja täyttävät METSO 1-luokan suojelukriteerit. Tälläkin kohteella Stora Enso kuuntelee sidosryhmiä ja pidättäytyy hakkuista lisäselvityksen ajaksi.

Lisätietoja:

Pasi Lehtosaari, Yritysvastuupäällikkö, Stora Enso Metsä, puh. 0400 644 643
Anna-Liisa Myllynen, Asiakastukipäällikkö, Yritysvastuu, Stora Enso Metsä, puh. 040 577 1421

Stora Enso on paperi, biomateriaali-, puutuote- ja pakkausteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä – rethinker. Kyseenalaistamme toimintaamme ja ajatteluamme ja haemme jatkuvasti uutta tarjotaksemme asiakkaillemme innovatiivisia, uusiutuviin materiaaleihin perustuvia ratkaisuja. Stora Enson palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 30 000 ihmistä, ja sen liikevaihto vuonna 2011 oli 11,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille sellu- ja paperitehtaille sekä sahoille puuraaka-ainetta. Tavoitteena on taata häiriöttömät puutoimitukset tehtaille ympäristötietoisesti kestäviä menetelmiä käyttäen. Lisäksi Stora Enso Metsä hankkii metsästä bioenergiaa, tekee metsänhoitotöitä ja tarjoaa metsänomistajille metsäomaisuudenhallinnan palveluita. Stora Enso Metsän palveluksessa on noin 650 henkilöä.

STORA ENSO OYJ

www.storaenso.com
www.storaensometsa.fi

Avainsanat: