Stora Enso: Lukuisia toimenpiteitä käynnistetty Hukkajoen tapahtumien johdosta

Report this content

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 26.8.2024 klo 9.00

Stora Enson korjuutyömaalla Kainuussa havaittiin torstaina 15. elokuuta ympäristövahinko, jota tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström kertoo yhtiön ryhtyneen välittömiin toimiin heti tapahtuneesta kuultuaan: ”On tärkeää, että Hukkajoella tapahtunut piittaamattomuus tuli esiin. Paraskin sääntö ja tärkeinkin periaate on arvoton, jos se ei käytännössä toteudu. Olemme jo käynnistäneet lukuisia muutoksia, joiden tavoitteena on varmistaa, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström. 

Stora Enso on pysäyttänyt hakkuut koko Suomessa kaikissa sellaisissa kohteissa, joissa on vesilaki-, metsälaki- tai luonnonsuojelulakiliitännäisiä rajoituksia. Hakkuut on keskeytetty, kunnes näihin kohteisiin liittyvät toimintaohjeet, hakkuusuunnitelmat ja riskit on saatu uudelleenarvoitua. Kaikki mahdollisesti paljastuvat sääntöjenvastaisuudet arvioidaan yhteistyössä viranomaisten kanssa.

”Stora Enson uskottavuus on saanut vakavan kolhun. Olimme jo saavuttaneet edelläkävijän maineen vastuullisuudessa, ja nyt luottamus meihin on kovalla koetuksella. Stora Ensolle on ensiarvoisen tärkeää olla vastuullinen ja luotettava toimija. Teen kaikkeni, jotta luottamus Stora Ensoon palautuu.”

Stora Enso on lisäksi aloittanut aiemman, jo valmiiksi kattavan koulutuksensa lisäksi työntekijöidensä, urakoitsijoidensa ja alihankkijoidensa lisäkoulutuksen ympäristöpolitiikasta ja -ohjeista. Koulutuksiin osallistuvat kaikki yhtiön puunhankinnan arvoketjuun kuuluvat henkilöt. Heti käynnistyneissä koulutuksissa keskitytään ympäristöohjeiden noudattamiseen.

“Luonnon kunnioittaminen ja sen monimuotoisuuden vaaliminen ovat meidän ja koko metsäteollisuuden elinehto. Sääntöjen ja ohjeiden on oltava tiedossa ja niitä on noudatettava eri arvoketjuissamme riippumatta siitä, onko kyse omasta vai kumppanimme työntekijästä”, toteaa Hans Sohlström.

Jo päätettyihin toimenpiteisiin sisältyy lisäksi kattava sekä Stora Enson että kolmannen osapuolen suorittama kaikkia puunhankinnan suunnittelu-, toteutus- ja valvontaprosesseja koskeva tarkastus. Tämänkin tavoitteena on varmistaa prosessien kitkattomuus sekä sääntöjen ja määräysten että Stora Enson arvojen noudattaminen.

Viranomaistutkinnan lisäksi Stora Enso on käynnistänyt oman sisäisen tutkintansa Hukkajoen tapahtumista. Tällä hetkellä Hukkajoella on Metsähallituksen johdolla käynnissä ennallistamistyö raakkujen ja niiden elinympäristön pelastamiseksi. Ennallistamistyöhön osallistuu Metsähallituksen ammattilaisten ja tutkijoiden lisäksi myös kymmeniä storaensolaisia. “Stora Enso kantaa vastuunsa niin taloudellisesti kuin ympäristöllisesti. On selvää, että maksamme käynnissä olevan ennallistamisen kustannukset. Kiitos Metsähallitukselle ja tutkijoille jo nyt siitä työstä, mitä joella on tehty”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.


Stora Enso on pakkaus, biomateriaali ja puutuoteteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista.  Stora Enso työllistää noin 20 000 henkilöä. Vuonna 2023 Stora Enson liikevaihto oli 9,4 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADRtodistuksilla ja osakkeilla (SEOAY, SEOFF, SEOJF) käydään kauppaa OTCQX-markkinalla Yhdysvalloissa. storaenso.com 

 

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja medialle:  
Ingrid Peura
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet  
puh. 050 307 0026 

Carl Norell
SVP Corporate Communications
puh. +46 72 241 0349

Sijoittajatiedustelut:  
Anna-Lena Åström  
sijoittajasuhdejohtaja  
puh. +46 70 210 7691  

Tilaa