Stora Enso palkkasi Anjalankosken tehtaille 120 kesätyöntekijää

Report this content

STORA ENSO OYJ PAIKALLISTIEDOTE 10.05.2023 KLO 09.00

Lähes kaikki Stora Enson kesätyöntekijöistä on valittu ja valtaosa heistä on jo aloittanut tehtävissään. Uusiutuvien materiaalien parissa eri puolilla Suomea työskentelee tänä kesänä yli 700 kesätyöntekijää 150 eri tehtäväkokonaisuudessa. Anjalankosken tehtaille kesätyöntekijöitä palkattiin 120. Kesätyöntekijät arvostavat Stora Ensossa erityisesti mukavia työkavereita, mielenkiintoisia työtehtäviä ja kollegoiden tukea.

Stora Enso tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan sadoille opiskelijoille tai vastavalmistuneille 11 tehdaspaikkakunnalla ja yli 80 puunhankintatoimistolla eri puolilla Suomea.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme taas vastaanottaa satoja kesätyöntekijöitä yksiköihimme eri puolilla Suomea. He ovat meille myös tärkeitä tulevaisuuden työntekijöitä. Viime kesänä teettämämme kesätyökyselyn mukaan lähes 93 % kesätyöntekijöistä sanoo, että voisi hakea meille töihin myös tulevaisuudessa. Tämä kertoo, että ura uusiutuvien materiaalien ja innovaatioiden parissa kiinnostaa”, sanoo Tero Pesu, Stora Enson Suomen henkilöstöjohtaja.

Kesätyöntekijät työskentelevät tulevana kesänä pääosin tuotannon eri tehtävissä, laborantteina, käytöntarkkailijoina, logistiikan työnjohtotehtävissä, kunnossapidon tehtävissä, tietohallinnossa sekä puunhankinnan eri tehtävissä.
Valtaosa kesätyöntekijöistä on jo aloittanut tehtävissään.

“Ennen kesälomakautta on tärkeää antaa hyvä perehdytys tehtävään ja varmistaa, että työtehtävien lisäksi turvallisuusasiat sisäistetään huolellisesti. Siksi työtehtäviin opastukseen ennen lomakautta käytetään aikaa”, sanoo Anjalankosken tehtaiden henkilöstöpäällikkö Anne Ruohoniemi
.

Stora Enson 2022 kesätyökyselyn mukaan lähes kaikki kesätyöntekijät ilmoittivat, että kesätyö yhtiössä vastasi kokonaisuudessaan erittäin tai melko hyvin heidän odotuksiaan (99 %). ”On hienoa, että kesätyöntekijät viihtyvät meillä. Vastuullisena kesätyönantajana meille on tärkeää, että kesätyöntekijät pääsevät oppimaan uutta, kehittymään ja verkostoitumaan uusien kollegoiden kanssa”, sanoo Pesu.

Stora Enso on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jossa sitoudutaan kuuteen vastuullisen kesätyön periaatteeseen, joiden avulla rakennetaan parempia kesätyökokemuksia. Periaatteita ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Stora Enson kesätyöntekijöilleen teettämässä kyselyssä parhaimmiksi seikoiksi kesätyössä nostettiin avun ja tuen saaminen työtehtävissä, hyvin kohtelevat työkaverit, riittävä turvallisuusperehdytys, mielenkiintoiset työtehtävät sekä avoin ja vastaanottava ilmapiiri. Kesätyötä yhtiössä pidettiin myös hyvänä referenssinä tulevaisuuden uralle.

Stora Enso työllistää myös tänä kesänä nuoria kahden viikon ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluohjelman kautta.

Lisätietoja:
Johanna Harju
viestintäpäällikkö, Anjalankosken tehtaat
puh. 040 
5348 531

 

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali- ja puuteollisuuden uusiutuvien tuotteiden toimittaja osana globaalia biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Ensolla on noin 21 000 työntekijää, ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 11,7 miljardia euroa.


STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Johanna Harju
viestintäpäällikkö, Anjalankosken tehtaat
puh. 040 
5348 531

Tilaa

Multimedia

Multimedia