Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa

Report this content

STORA ENSO METSÄN LEHDISTÖTIEDOTE 14.2.2024 KLO 08.30

Stora Enson puunkorjuu on käynyt täydellä teholla hyvän pakkastalven ansiosta. Kotimaista puuta tarvitaan koko ajan enemmän uusiutuvien tuotteiden valmistamiseen yhtiön tehtailla ja sahoilla.

”Puunhankinnan tavoitteemme ovat korkealla joka puolella Suomea. Tällä hetkellä kysyntää on erityisesti kesäharvennuksille ja uudistushakkuille. Suotuisten korjuuolosuhteiden ansiosta ostamme joillakin paikkakunnilla leimikoita vielä tämän talven korjuuseen”, sanoo ostojohtaja Sami Honkanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Stora Enso on lisännyt myös energiapuun hankintaa. Energiapuukohteet ovat metsänkasvatuksellisesti ylitiheitä ja riukuuntuneita metsiä, jotka eivät kuitenkaan täytä varsinaisen harvennuksen kriteerejä ja joista kertyvä puu ei ole hyödynnettävissä jatkojalostettaviksi tuotteiksi. Yhtiö kasvattaa energiapuun hankintaa erityisesti Oulun, Varkauden ja Heinolan tehtaiden puunkorjuualueilla.

”Energiapuun hankinnassa siirrymme nyt isommalle vaihteelle. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa tavoitteenamme on hankkia kolminkertainen energiapuumäärä viime vuoteen verrattuna. Metsänomistajan kannalta se on hyvä mahdollisuus, kun energiapuuta korjaamalla hoitamattomat nuoret metsät saadaan kasvuun ja sitomaan hiiltä”, Sami Honkanen kertoo.

Pohjois-Suomessa puunhankinnan kasvu on yhteydessä Oulun tehtaan investointiin, joka valmistuu alkuvuonna 2025. Tuolloin tehtaalla otetaan tuotantoon toinenkin kartonkilinja.

Tehtaat ja puunhankinta luovat taloudellista hyvinvointia maakuntiin

Stora Enso tekee kuitupuusta uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita Oulussa, Varkaudessa, Imatralla, Joensuun Uimaharjussa, Heinolassa sekä Anjalankosken tehtailla Kouvolassa. Paksurunkoisempaa tukkipuuta taas hyödynnetään Stora Enson sahoilla Honkalahdessa, Uimaharjussa ja Veitsiluodossa sekä Varkauden sahalla ja LVL-tehtaalla puurakentamisen tuotteisiin. Lisäksi Stora Ensolla on aaltopahvipakkauksia valmistavat tehtaat Lahdessa ja Kristiinankaupungissa, joiden raaka-aineena on muiden tehtaiden valmistama kartonki.

”Tehtaiden puunhankinta ja aktiivinen metsätalous luovat maakuntiin taloudellista hyvinvointia eli rahavirtaa aluetalouteen niin puukauppatuloina metsänomistajille kuin korjuu- ja kuljetustuloina Stora Enson paikallisille kumppaniyrityksille”, Sami Honkanen sanoo.

Stora Enso hankkii puuta vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Yhtiö kannustaa metsänomistajia pitämään huolta metsänsä hyvinvoinnista ja puuston kasvusta oikea-aikaisilla metsänhoitotoimenpiteillä ja harvennuksilla.

”Yksi puuston kasvua vauhdittava tekijä on metsän lannoitus. Hyvin kasvava ja terve puusto sitoo hiiltä tehokkaasti ja on vastustuskykyisempi metsätuhoja vastaan. Lannoitus vaikuttaa metsän kasvuun vuosien ajan”, Sami Honkanen mainitsee.

”Nyt on hyvä hetki laittaa oma metsä kasvukuntoon. Puukaupassa hintataso on pysynyt tilastollisesti korkealla tasolla, ja metsänomistaja voi lisäksi hyödyntää puukauppatulojensa säilyttämiseen Tähtitiliä, jonka korko nousi viiteen prosenttiin”, Honkanen lisää.

Lisätietoja medialle:
Markus Haapamäki
viestintäjohtaja
Stora Enso Metsä
puh. 045 235 7124

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille kartonki-, biomateriaali- ja puutuotetehtaille puuraaka-ainetta vuosittain noin 20 miljoonaa kuutiometriä. Hankimme puita vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Tarjoamme lisäksi metsänomistajille asiantuntemusta ja apua metsäasioihin metsän koko elinkaaren ajan. Stora Enson Suomen puunhankinnan palveluksessa on 500 henkilöä sekä 80 korjuu- ja kuljetusyrittäjää alihankkijoina. Suomen puunhankinta on osa Stora Enson Forest-divisioonaa. www.storaensometsa.fi

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali- ja puuteollisuuden uusiutuvien tuotteiden toimittaja osana globaalia biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Ensolla on noin 20 000 työntekijää. www.storaenso.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia