Stora Enso tarjoaa satoja kesätyöpaikkoja ympäri Suomea

Report this content

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 17.12.2020 KLO 07.00

Stora Enson kesätyöpaikkojen haku kesäksi 2021 on avautunut ja viimeisetkin paikat tulevat haettavaksi tammikuun alussa. Kesätyöpaikkoja on tarjolla lähes 700 ympäri Suomen. Hakuaika kesätyöpaikkoihin päättyy haettavasta paikasta riippuen helmikuun aikana. Aikaisempien vuosien kesätyöntekijät ovat arvostaneet Stora Ensossa erityisesti työtehtävien monipuolisuutta ja mielekkyyttä.

Stora Enso tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan sadoille opiskelijoille tai vastavalmistuneille eri puolilla Suomea.

”Kesätyö on hyvä tapa aloittaa ura yhtiössämme. Tarjoamme palkitsevia uramahdollisuuksia sekä tilaisuuden edistää uusiutuvaa ja vastuullista tulevaisuutta – tehdä työtä paremman ilmaston puolesta. Parhaimmillaan kesätyö vie urapolulle yhtiössämme, joka innostaa ja motivoi”, sanoo Tero Pesu, Stora Enson Suomen henkilöstöjohtaja.

Kesätyöntekijät työskentelevät tyypillisimmin uusiutuvien materiaalien tuotannon prosessityöntekijöinä tai esimiestehtävissä, logistiikan tehtävissä, laboratoriossa, myynnissä, puunhankinnassa ja kunnossapidossa.

Stora Enson vuoden 2020 kesätyöntekijöilleen toteuttaman kyselyn mukaan suurin osa (98 %) harkitsee tai hakee kesätöitä yhtiöstä myös ensi kesänä.

”Suurin osa kesätyöntekijöistämme antoi meille kiitettävän arvosanan ja olivat valmiita suosittelemaan meitä työnantajana. Tämä on meille erittäin tärkeää. Tarjoamme mielellämme jatkossakin vastuullisen sekä motivoivan kesätyön uusiutuvien materiaalien parissa”, Pesu jatkaa.

Hyvä työyhteisön tuki ja avuliaat työkaverit

Stora Enson kesätyöntekijöilleen teettämän kyselyn mukaan kehitysmahdollisuudet ja työyhteisön tuki yhtiössä koetaan hyviksi. Kesätyökyselyssä kiitosta saivat myös työkaverit, vuorotyö, työilmapiiri ja palkkaus. Kaiken kaikkiaan 96 % Stora Enson kesän 2020 kesätyöntekijöistä on kyselyn mukaan kokenut työkokemuksen vastaavan melko tai erittäin hyvin odotuksia.

”Työnantajana iso ja vakaa organisaatio. Hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Yrityksenä monessa asiassa, varsinkin turvallisuudessa ja vastuullisuudessa vahva edelläkävijä sekä suunnannäyttäjä. Yksittäisistä työntekijöistä pidetään hyvää huolta ja työpanosta arvostetaan”, sanoo kyselyyn vastannut kesätyöntekijä.

”Toimintaympäristö, työkaverit, työajat, työn monipuolisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa asioihin ovat niitä asioita, joiden takia suosittelisin Stora Ensoa kaikille”, toinen kesätyöntekijä kertoo kyselyssä.

Lisätietoja Stora Enson kesätöihin liittyen ja kaikki avoimet kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta www.storaensolle.fi

Vuonna 2020 Stora Enson kesätyöpaikkoihin tuli lähes 12 000 hakemusta. Stora Ensolla on Suomessa noin 6 500 työntekijää ja tuotantoa 11 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti konsernin palveluksessa on noin 25 000 henkilöä yli 30 maassa.

Lisätietoja:

Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Työllistämme noin 25 000 henkilöä yli 30 maassa. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssä (STE A, STE R). Kuitupohjaiset materiaalimme ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja fossiilittomia. Ratkaisumme tarjoavat vähähiilisen vaihtoehdon rajallisiin luonnonvaroihin perustuville tuotteille. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. storaenso.com

Satu Härkönen
viestintäjohtaja
Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Tilaa

Multimedia

Multimedia