Stora Enso tekee mittavan lahjoituksen Alvar Aalto -säätiölle 150-juhlavuotensa kunniaksi

Report this content

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 13.12.2022 KLO 11.00

Stora Enso juhlii 150-vuotista historiaansa Suomessa tänä vuonna. Juhlavuoden kunniaksi yhtiö lahjoittaa entisen pääkonttorinsa arvokkaimpiin tiloihin suunnittelun irtaimiston Alvar Aalto -säätiölle.

Stora Enson pääkonttori sijaitsi Alvar Aallon suunnittelemassa Kanavaranta 1 -rakennuksessa vuoden 2021 loppuun saakka. Rakennus, joka alun perin suunniteltiin ja rakennettiin yhtiön pääkonttoriksi, toimi alkuperäisessä käytössään yhtämittaisesti 60 vuotta.

Stora Enson, entisen Enso-Gutzeitin, pääkonttori oli Alvar Aallon taidonnäyte, jossa Aallon arkkitehtuuri ulottuu siluetista ja rakennuksen massoittelusta aina pienimpiin yksityiskohtiin, kuten ovenkahvojen muotoon tai punahonkatasoisilla puuritilöillä naamioituihin lämpöpattereihin. Aalto suunnitteli Sokeripalanakin tunnettuun rakennukseen myös sen sisustuksen, huonekalut sekä valaisimet pääkonttorin arvokkaimpiin ja julkisiin tiloihin.

”Halusimme juhlavuotemme kunniaksi lahjoittaa meille tärkeän ja kulttuurihistoriallisesti uniikin irtaimiston Alvar Aalto -säätiölle. Rakennus ja sinne suunnitellut kalusteet ja valaisimet ovat erityinen kokonaisuus. Alvar Aalto -säätiö on juuri oikea omistaja yksilölliselle design-irtaimistolle”, sanoo Seppo Parvi, Stora Enson Suomen maajohtaja.

Stora Enso lahjoittaa Alvar Aalto -säätiölle yhteensä 121 esinettä entisestä pääkonttoristaan. Lahjoitus on osa Stora Enson 150-vuotisen taipaleen juhlintaa Suomessa.

”Olemme iloisia siitä, että Stora Ensossa ymmärretään Aallon arkkitehtuuria ja muotoilua ainutlaatuisella tavalla yhdistävän kokonaistaideteoksen arvo ja merkitys. Sekä lahjoittajan että vastaanottajan ensisijainen pyrkimys on säilyttää kalusteet käytössä alkuperäisessä kontekstissaan”, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Alvar Aalto liittyy monin tavoin yhtiöön Suomessa. Pääkonttorin lisäksi Alvar Aalto on suunnitellut esimerkiksi Stora Enson Anjalan paperitehtaan sekä sitä ympäröivän asuntoalueen ja koulun Kouvolaan. Alvar Aalto on myös suunnitellut Stora Enson Sunilan tehtaan sekä sitä ympäröivän asuinalueen Kotkassa.

Stora Enso muutti ”Sokeripalana” tunnetusta pääkonttorista väistötiloihin vuoden 2021 lopussa ja muuttaa uuteen Katajanokalle yhtiön massiivipuusta rakennettavaan pääkonttoriin kesällä 2024.


Lisätietoja:

Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458

Stora Enso on pakkaus‑, biomateriaali‑, puutuote‑ ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Enso työllistää noin 22 000 henkilöä. Vuonna 2021 Stora Enson liikevaihto oli 10,2 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR‑todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com


STORA ENSO OYJ

Satu Härkönen
Viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
040 832 7458

Tilaa

Multimedia

Multimedia