Stora Enson yli 800 kesätyöntekijää työskentelee lähes 50:ssä eri tehtävässä

Report this content

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 1.6.2021 KLO 8.00

Stora Enson Suomen tehtailla työskentelee tänä kesänä yli 800 kesätyöntekijää uusiutuvien materiaalien parissa. Kesätyöntekijät työskentelevät lähes 50:ssä eri tehtävässä paremman ilmaston puolesta, tehtaiden eri osastoilta puunhankintaan, laboratoriosta viestintään ja talouslaskentaan. Aikaisempien vuosien kesätyöntekijät ovat arvostaneet Stora Ensossa erityisesti mielenkiintoisia työtehtäviä ja kilpailukykyistä palkkaa. Nuoret myös pitävät Stora Ensoa hyvänä referenssinä tulevaisuuden uraa ajatellen.

Stora Enso tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan sadoille opiskelijoille tai vastavalmistuneille eri puolilla Suomea.

”Tänäkään kesänä koronapandemia ei ole vaikuttanut huomattavasti kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Yhtiössämme työskenteleekin kesällä yli 800 kesätyöntekijää eri tehtävissä. Kesätyö toimii monelle polkuna kansainväliseen uraan yhtiössämme sekä tilaisuutena työskennellä uusiutuvien ja vastuullisten materiaalien parissa”, sanoo Tero Pesu, Stora Enson Suomen henkilöstöjohtaja.

Kesätyöntekijät työskentelevät eri puolilla Suomea niin tehtailla, puunhankinnassa kuin keskushallinnossakin. Työtehtävät ovat monipuolisia ja kesätyöntekijöitä tapaa esimerkiksi tuotannon prosessityöntekijöinä, metsäasiantuntijoina, turvallisuustehtävissä, IT-tehtävissä, tiiminvetäjinä, markkinoinnissa ja viestinnässä, logistiikan tehtävissä, laboratoriossa, myynnissä ja tehtaiden kunnossapidossa.

Lähes 13 000 hakijaa

Kesän 2021 kesätyöpaikkoihin tuli lähes 13 000 hakemusta. Aikaisempien kesien kokemuksen perusteella Stora Ensolle haetaan usein uudelleen kesätöihin.

”Palautteet ovat olleet erittäin hyviä ja meillä viihdytään. Kesätyöntekijämme arvostavat erityisesti mielenkiintoisia työtehtäviä, kilpailukykyistä palkkaa ja pitävät työtä yhtiössämme hyvänä referenssinä tulevaisuuden uraa ajatellen”, Pesu jatkaa.

Stora Enso työllistää tänä kesänä taas nuoria kahden viikon ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluohjelman kautta. Viime kesänä ohjelma ei toteutunut koronan takia.

”On hienoa, että tänä kesänä pystymme taas työllistämään nuoria myös ”Tutustu työelämään ja tienaa” -ohjelman kautta”, Pesu kertoo.

”Kesätyöntekijämme noudattavat myös tänä kesänä tarkkoja ohjeita, joilla varmistamme koko henkilöstömme terveyden ja turvallisuuden näinä poikkeuksellisina aikoina. Esimerkiksi kaikki kesätyöt ja koulutukset, jotka pystytään järjestämään etänä, järjestetään virtuaalisesti. Etätöitä tehdään mahdollisuuksien mukaan”, sanoo Pesu.

Lisätietoja:

Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Työllistämme noin 23 000 henkilöä ja meillä on myyntiä yli 50 maahan. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssä (STE A, STE R). Kuitupohjaiset materiaalimme ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja fossiilittomia. Ratkaisumme tarjoavat vähähiilisen vaihtoehdon rajallisiin luonnonvaroihin perustuville tuotteille. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. storaenso.com

STORA ENSO OYJ

Satu Härkönen,
viestintäjohtaja,
Suomen mediasuhteet,
puh. 040 832 7458

Tilaa

Multimedia

Multimedia