Suomen ensimmäinen Harvesting Partner -korjuukumppani aloitti Stora Enson puunhankinnassa

Report this content

STORA ENSO METSÄN LEHDISTÖTIEDOTE 28.11.2023 KLO 12.00

Stora Enson yrittäjäverkosto täydentyi uudella puunkorjuukumppanilla, kun Metsäpalvelu Nygård Oy aloitti työt yhtiön Länsi-Suomen puunhankinnassa marraskuussa. Uusi korjuuyrittäjä on Stora Enson ensimmäinen Harvesting Partner -kumppani Suomessa.

”Työt Stora Enson hakkuutyömailla ovat alkaneet suunnitellusti Etelä-Pohjanmaalla Järviseudun alueella. Harvesting Partner -malli mahdollisti yritykselleni uuden konekaluston hankkimisen sekä ryhtymisen ison puunhankkijan yhteistyökumppaniksi. Samalla avautui mahdollisuus kasvattaa yhden miehen yrityksestä perheyritys”, sanoo yrittäjä Arto Nygård.

Uusi Harvesting Partner -konsepti täydentää Stora Enson perinteistä korjuuyrittäjäverkostoa. Konseptin merkittävin hyöty on, että uuden yrittäjän ei tarvitse hankkia rahoitusta isoihin koneinvestointeihin vaan voi keskittyä ydinliiketoimintaansa eli puunkorjuuseen. Stora Enson tavoitteena on tukea puunkorjuun ammattilaisia pysymään alalla, mutta myös helpottaa esimerkiksi metsäalalta muille toimialoille siirtyneiden yrittäjien ja kuljettajien palaamista takaisin puunkorjuun pariin.

”Ensimmäisellä Harvesting Partner -kumppanillamme on hieno kasvutarina jo nyt. Olemme hyvässä vauhdissa, hakkuut ovat käynnissä ja vähitellen pääsemme myös kehittämään korjuutoimintaa yhdessä. Tästä on hyvä lähteä vahvistamaan Länsi-Suomen kasvavaa puunhankintaa Metsäpalvelu Nygård Oy:n sekä muiden alueella toimivien korjuuyrittäjien kanssa”, sanoo operaatiojohtaja Elina Hopponen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Harvesting Partner -konsepti on jo käytössä Stora Enson Ruotsin puunhankinnassa, ja malli on todettu siellä toimivaksi. Ruotsin ensimmäiset uudet korjuukumppanit ovat aloittaneet toimintansa.

”Suomessa julkaisimme uuden Harvesting Partner -konseptin keväällä 2023. Kiinnostus korjuukumppanuutta kohtaan oli heti todella suurta, ja kävimme paljon keskusteluita potentiaalisten yrittäjäkumppaneiden kanssa. Nyt pääsimme vauhtiin Länsi-Suomessa, ja seuraavaksi haemme Harvesting Partneria Itä-Suomeen”, Elina Hopponen sanoo.

Lisätietoja medialle:
Markus Haapamäki
viestintäjohtaja
Stora Enso Metsä
puh. 045 235 7124

Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille kartonki-, biomateriaali- ja puutuotetehtaille puuraaka-ainetta vuosittain noin 20 miljoonaa kuutiometriä. Hankimme puita vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Tarjoamme lisäksi metsänomistajille asiantuntemusta ja apua metsäasioihin metsän koko elinkaaren ajan. Stora Enson Suomen puunhankinnan palveluksessa on 500 henkilöä sekä 80 korjuu- ja kuljetusyrittäjää alihankkijoina. Suomen puunhankinta on osa Stora Enson Forest-divisioonaa. www.storaensometsa.fi

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali- ja puuteollisuuden uusiutuvien tuotteiden toimittaja osana globaalia biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Ensolla on noin 21 000 työntekijää. www.storaenso.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia