Muutos Stora Enson johtoryhmässä

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.6.2022 klo 13.00

Paper-divisioonan johtaja ja johtoryhmän jäsen Kati ter Horst jättää tehtävänsä Stora Ensossa 1.7.2022. Yhtiön palveluksessa yli 25 vuotta työskennellyt ter Horst jatkaa uraansa Stora Enson ulkopuolella.
 

Kati ter Horst aloitti Stora Ensossa vuonna 1996, ja hän on toiminut Paper-divisioonan johtajana vuodesta 2014 lähtien.
 

”Kati on ollut erittäin arvostettu johtoryhmämme jäsen, ja hänen panoksensa strategiatyöhömme on edistänyt merkittävästi Stora Enson muutosmatkaa uusiutuvien materiaalien yhtiöksi. Hän on ollut vahva johtaja ja keskeinen toimija paperiliiketoimintamme mittavassa uudelleenjärjestelyssä. Haluan kiittää Katia hänen merkittävästä työstään Stora Enson hyväksi ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky.

”Minulla on ollut hieno kansainvälinen ura Stora Ensossa, ja olen todella kiitollinen kaikesta oppimastani ja siitä, että olen saanut työskennellä upeiden ihmisten kanssa. Nyt on hyvä hetki lähteä kohti uutta”, sanoo Kati ter Horst.

Talousjohtaja Seppo Parvi ottaa muiden tehtäviensä ohella väliaikaisesti vastuulleen Paper-divisioonan johtajuuden.

Stora Enso ilmoitti maaliskuussa, suunnitelmastaan myydä neljä viidestä paperitehtaastaan. Prosessi on vielä kesken. Stora Enso on aloittanut Langerbruggen tehtaalla Belgiassa kannattavuusselvityksen toisen paperilinjan muuntamisesta keräyskuitupohjaisen aaltopahvin raaka-aineen valmistukseen suuressa mittakaavassa. Kannattavuusselvityksen on määrä valmistua vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla.

 

 

Lisätietoja medialle:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
sijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 210 7691

 

 

 

Stora Enso on pakkaus, biomateriaali, puutuote ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Enso työllistää noin 22 000 henkilöä. Vuonna 2021 Stora Enson liikevaihto oli 10,2 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com/investors


STORA ENSO OYJ

Lisätietoja medialle:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
sijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 210 7691

Tilaa