Muutos Stora Enson johtoryhmässä

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.4.2024 klo 9.00

Stora Enso nimittää Tuomas Hallenbergin Forest-divisioonan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän siirtyy Stora Enson palvelukseen vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä ja raportoi Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlströmille. Hallenberg seuraa tehtävässä Per Lyrvallia, joka jää eläkkeelle vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen lopussa.
 

Tuomas Hallenbergillä on pitkä ja monipuolinen kokemus metsäalan johtotehtävissä. Tällä hetkellä hän työskentelee kiinteistökehityksen johtajana Metsähallituksessa, joka hallinnoi yli 12 miljoonan hehtaarin suuruisia metsä- ja vesialueita. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä Metsähallituksessa vuodesta 2014 lähtien. Vuosina 1998–2014 hän työskenteli UPM:ssä erilaisissa johtotehtävissä pääasiassa puunhankinnassa ja metsätoiminnoissa. Hallenberg on koulutukseltaan metsätieteiden maisteri ja MBA. Hän korvaa tehtävässä Forest-divisioonan nykyisen johtajan Per Lyrvallin, joka jatkaa Ruotsin maajohtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä eläkkeelle siirtymiseensä asti.

”Olen iloinen voidessani toivottaa Tuomas Hallenbergin tervetulleeksi Stora Enson johtoryhmään. Tuomaksella on laaja kokemus puunhankinnasta ja metsien vastuullisesta hoidosta sekä menestyksekäs ura metsäomaisuuden arvon optimoinnissa. Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista, ja Tuomaksen kokemus on meille arvokasta tärkeän metsäomaisuutemme aktiivisessa ja vastuullisessa hallinnassa”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström. 

”Olen sekä iloinen että etuoikeutettu siirtyessäni Stora Ensoon – moderniin yhtiöön, jolla on merkittävä historia. Yhtiö katsoo rohkeasti tulevaisuuteen arvojensa ja vastuullisuuteen ja uusiutuviin materiaaleihin keskittyvän strategiansa pohjalta. Stora Enso kantaa ylpeänä perintöään yhdistämällä arvonsa ja strategiansa johtavaan asemaan metsäteollisuudessa”, Tuomas Hallenberg sanoo.  

 

Stora Enso on pakkaus, biomateriaali ja puutuoteteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Luomme arvoa vähähiilisillä ja kierrätettävillä kuitupohjaisilla tuotteillamme, joiden avulla tuemme asiakkaitamme vastaamaan uusiutuvien ja vastuullisten tuotteiden kysyntään. Stora Enso työllistää noin 20 000 henkilöä. Vuonna 2023 Stora Enson liikevaihto oli 9,4 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADRtodistuksilla ja osakkeilla (SEOAY, SEOFF, SEOJF) käydään kauppaa OTCQX-markkinalla Yhdysvalloissa. storaenso.com

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja medialle:
Ingrid Peura
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 050 307 0026

Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
sijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 210 7691

Tilaa

Multimedia

Multimedia