Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Stora Enso Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2022

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.1.2022 klo 10.30

Stora Enson varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaan asetettu osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää 15.3.2022 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan yhdeksän (9) jäsentä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka nykyisistä jäsenistä Håkan Buskhe, Elisabeth Fleuriot, Hock Goh, Helena Hedblom, Christiane Kuehne, Antti Mäkinen, Richard Nilsson ja Hans Sohlström, ja että Kari Jordan valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi vastaavalle toimikaudelle.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että Antti Mäkinen valitaan hallituksen puheenjohtajaksi ja Håkan Buskhe hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Mikko Helander on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

”Mikko Helander on toimikautensa aikana vuodesta 2019 ollut arvostettu jäsen Stora Enson hallituksessa. Haluan kiittää häntä lämpimästi arvokkaasta työstä Stora Enson hyväksi. Olemme myös varmoja, että ehdotettu uusi hallituksen jäsen Kari Jordan tuo hallitukselle merkittävää teollisen, taloudellisen ja johtamisen osaamista ja kokemusta”, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen Antti Mäkinen.

Kari Jordan, KTM, ekonomi, vuorineuvos, s. 1956, Suomen kansalainen. Hänellä on vahva tausta metsäteollisuudesta sekä rahoitussektorilta ja hän on toiminut useissa johto- ja hallitustehtävissä. Hän on toiminut Metsä Groupin pääjohtajana (20062018) ja Metsäliitto Osuuskunnan toimitusjohtajana (20042017). Hänen aiempi työkokemuksensa sisältää erilaisia hallitus- ja johtotehtäviä Nordea Groupissa (19982004), Merita Pankissa (19952000) ja OKOBANK:issa (19871994) sekä muita johtotehtäviä rahoitussektorilla. Jordan on Outokumpu Oyj:n hallituksen puheenjohtaja ja Nordea Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja. Lisäksi hänellä on useita luottamustoimia säätiöissä ja yhdistyksissä. Hän on riippumaton yhtiöstä ja sen osakkeenomistajista. Jordan ei tällä hetkellä omista Stora Enson osakkeita.

Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta osakkeenomistajien nimitystoimikunta suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena. Tämä suositus perustuu siihen, että Stora Ensossa on hyvän pohjoismaisen hallintomallin mukainen hallituksen ulkopuolinen osakkeenomistajien nimitystoimikunta. Nimitystoimikunnan tehtävänä on varmistaa, että hallituksen yksittäisten jäsenehdokkaiden pätevyyden lisäksi myös ehdotettavalla hallituksella kokonaisuutena on yhtiön kannalta paras mahdollinen osaaminen ja kokemus ja että hallituksen kokoonpano täyttää myös muut hallinnointikoodin pörssiyhtiölle asettamat vaatimukset.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen muiden jäsenten vuosipalkkioita korotetaan noin 2,54 prosenttia ja ne olisivat siten seuraavat:

Hallitus

Puheenjohtaja 203 000 euroa (2021: 197 000)
Varapuheenjohtaja 115 000 euroa (2021: 112 000)
Jäsenet 79 000 euroa (2021: 76 000)

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää myös, että hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla vuosipalkkiosta hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun Stora Enson R-osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan, ja loput vuosipalkkiosta maksetaan rahana. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus kaudelta 1.1.2022–31.3.2022 on julkistettu tai ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvan lainsäädännön mukaan on mahdollista. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta.

Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että hallituksen talous- ja tarkastusvaliokunnan, palkitsemisvaliokunnan ja vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunnan jäsenten vuosipalkkioita korotetaan noin 34 prosenttia ja ne olisivat siten seuraavat:

Talous- ja tarkastusvaliokunta

Puheenjohtaja 22 000 euroa (2021: 21 200)
Jäsenet 15 400 euroa (2021: 14 800)

Palkitsemisvaliokunta

Puheenjohtaja 11 000 euroa (2021: 10 600)
Jäsenet 6 600 euroa (2021: 6 400)

Vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunta

Puheenjohtaja 11 000 euroa (2021: 10 600)
Jäsenet 6 600 euroa (2021: 6 400)

Osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan kuului neljä jäsentä vuosina 2021: Antti Mäkinen (hallituksen puheenjohtaja), Håkan Buskhe (hallituksen varapuheenjohtaja) ja kahden suurimman osakkeenomistajan nimittämät jäsenet, Harri Sailas (Solidium Oy) ja Marcus Wallenberg (FAM AB). Marcus Wallenberg valittiin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi.

Toimikunnan päätehtävänä oli valmistella vuoden 2022 varsinaiselle yhtiökokoukselle esitys hallituksen jäsenistä ja heidän palkkioistaan. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta kokoontui viisi (5) kertaa toimikaudellaan 2021 ja jokainen jäsen osallistui kaikkiin kokouksiin.

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
s
ijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 2107691

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 23 000 henkilöä ja vuonna 2020 liikevaihtomme oli 8,6 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com


STORA ENSO OYJ


Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
s
ijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 2107691

Tilaa

Multimedia

Multimedia