Stora Enso myy Baienfurtin arkittamoliiketoiminnan

Report this content

STORA ENSO OYJ SIJOITTAJAUUTISET 22.11.2017 klo 15.00

Stora Enso on allekirjoittanut sopimuksen, jolla se myy Saksan Baienfurtissa sijaitsevan paperin ja kartongin arkittamoliiketoimintansa Pyroll Oy:lle. Arkittamon liiketoiminta käynnistyi huhtikuussa 2009 ja se on kokonaan Stora Enson omistuksessa

Kauppa tukee Stora Enson kasvustrategiaa kuluttajapakkauskartonkiliiketoiminnassa, jossa keskitytään tuottamaan arvoa asiakkaille olemalla kansainvälinen edelläkävijä korkealaatuisissa ensikuitukartonkiin perustuvissa ratkaisuissa. Arkittamoliiketoiminta ei kuulu Stora Enson ydinliiketoimintaan. Uudella omistajalla arkitus on keskeinen osa liiketoimintaa ja sillä on paremmat mahdollisuudet kehittää Baienfurtin arkittamoa. Stora Enso pysyy Baienfurtin avainasiakkaana.

Kauppa saataneen päätökseen vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä, eikä sillä odoteta olevan merkittävää vaikutusta Stora Enson nettovelkaan tai taloudellisiin lukuihin. Arkittamo työllistää noin 60 henkilöä pois lukien ulkoistettu henkilöstö, ja sen liikevaihto vuonna 2016 oli 15 milj. euroa.

Tietoja ostajasta
Pyroll on yksi Pohjoismaiden johtavia paperin, kartongin ja muovin jalostajia. Tällä hetkellä Pyroll työllistää lähes 600 henkilöä ja liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa. Konsernin liiketoiminta jakautuu kolmelle toimialalle: Pakkaukset, Paperitukku ja Sopimusjalostus.

Lisätietoja:
Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 763 8767

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 25 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 9,8 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com

STORA ENSO OYJ 

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen-Sainio
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Tilaa