Stora Enso nimittää Annica Breskyn konsernin toimitusjohtajaksi
STORA ENSO OYJ SISÄPIIRITIETO 25.9.2019 klo 8.00
Stora Enson hallitus on nimittänyt Annica Breskyn, 44, konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 1.12.2019 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström jatkaa toimessaan siihen asti. Annica Bresky on tällä hetkellä Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtaja.
”Toivotamme Annica Breskyn lämpimästi tervetulleeksi uuteen tehtäväänsä. Hän tuo mukanaan laajaa kokemusta alaltamme, ja hänellä on vahva tausta liike-elämässä. Hän sopii mielestämme parhaiten jatkamaan Stora Enson strategian ja liiketoimintojen kehittämistä. Annicalla on sekä vankkaa osaamista kasvun ja toiminnallisen erinomaisuuden edistämisestä että vahva painotus asiakkaisiin ja innovaatioihin. Hän soveltuu hyvin johtamaan vastuullisen uusiutuvien materiaalien yhtiömme muutosta”, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta.
”Tämä tehtävä on minulle suuri kunnia. Odotan innolla mahdollisuutta rakentaa Stora Enson tulevaisuutta yhdessä pätevien tiimiemme kanssa. Asemamme mahdollistaa kasvun yhdessä asiakkaidemme kanssa ja pystymme tukemaan heidän liiketoimintaansa kestävien ja innovatiivisten ratkaisujemme avulla. Vahvistamme edelläkävijän asemaamme ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä yhdessä kollegoidemme, asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa eri puolilla maailmaa”, kertoo nimitetty toimitusjohtaja Annica Bresky.
”Olen nauttinut työstäni Stora Ensolla suuresti. Luovutan tehtäväni mielelläni Annicalle ja toivotan hänelle onnea uudessa roolissaan. Keskityn viimeisten kuukausieni aikana tukemaan toimitusjohtajan vastuiden sujuvaa siirtoa seuraajalleni”, sanoo väistyvä toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström.
”Karl-Henrik on ollut kantava voima Stora Enson kehityksessä alansa johtavaksi yritykseksi vastuullisuudessa ja innovaatioissa. Hallitus arvostaa suuresti hänen vuosien aikana Stora Ensolle antamaansa arvokasta työpanosta”, Jorma Eloranta toteaa lopuksi.
LEHDISTÖTILAISUUS HELSINGISSÄ KLO 10.00
Hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta pitää tänään klo 10.00 lehdistötilaisuuden tulevan toimitusjohtajan Annica Breskyn, toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundströmin ja viestintäjohtaja Ulrika Liljan kanssa. Tilaisuus pidetään englanniksi ja kysymyksiä voi esittää myös suomeksi ja ruotsiksi. Tilaisuutta voi seurata webcastina osoitteessa https://storaenso.videosync.fi/2019-09-25-press-conference.
Paikka: Stora Enson pääkonttori, Kanavaranta 1, Helsinki.
CV – ANNICA BRESKY
Koulutus
2012–2015 Executive MBA (rahoitus, strategia ja johtajuus), M-gruppen
1995–2001 Diplomi-insinööri, vesi- ja ympäristötekniikka, Uppsalan teknillinen korkeakoulu, Ruotsi
Työkokemus
2017– johtaja, Stora Enson Consumer Board -divisioona
2013–2017 toimitusjohtaja, Iggesund Paperboard AB (Holmen AB:n tytäryhtiö)
2011–2013 tehtaanjohtaja, BillerudKorsnäs Karlsborg AB (BillerudKorsnäs AB:n tytäryhtiö)
2001–2010 tuotannon esimiestehtävät, Stora Enson Kvarnsvedenin tehdas
Luottamustoimet
2019– hallituksen jäsen, Fagerhult AB
2018– jäsen, Kungliga Ingenjörsvetenskapsakademien (IVA)
Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458
Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 10,5 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com
STORA ENSO OYJ
Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458
Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767