Stora Enso sai päätökseen tukkuriliiketoiminta Papyruksen myynnin Altorille

Report this content
STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.4.2008 klo 13.15                                

Stora Enso on saanut päätökseen tukkuriliiketoiminta Papyruksen myynnin Altor   
Fund II:lle, kuten yhtiö ilmoitti 6.3.2008.  Kaupan kokonaismarkkina-arvo oli   
noin 640 milj. euroa, josta noin 490 milj. euroa oli käteistä. Kaupasta ei      
kirjata materiaalista voittoa tai tappiota vuoden 2008 toiselle                 
vuosineljännekselle. Velkaantumisaste 31.3.2008 päivätyn taseen perusteella     
pienenee 0,51:stä 0,44:ään. Kaupan lopulliset taloudelliset vaikutukset         
julkaistaan Stora Enson vuoden 2008 toisen vuosineljänneksen tuloksen           
julkistamisen yhteydessä 24.7.2008.                                             

Stora Enso myi Papyruksen osana strategiaansa keskittää konsernin               
liiketoimintoja. Myynti sisältää pitkäaikaisen hankintasopimuksen Papyruksen    
kanssa. Sen avulla Stora Enso säilyttää vahvan liiketoimintasuhteen Papyruksen  
kanssa samalla, kun konserni saa toimia itsenäisesti kaikkien tärkeiden         
jakelukanaviensa kanssa.                                                        


Lisätietoja:                                                                    
Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 197                  
Keith B Russell, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +44 20 7121 0910                  
Ulla Paajanen-Sainio, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä,            
puh. +358 2046 21242                                                            

www.storaenso.com                                                               
www.storaenso.com/investors                                                     

Tietoa Papyruksesta:                                                            
Papyrus, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli 2 006 milj. euroa, on yksi Euroopan  
johtavista tukkureista. Se toimittaa 1,9 milj. tonnia paperia vuosittain.       
Papyruksella on tällä hetkellä toimintaa 22 Euroopan maassa ja sen palveluksessa
on 3 100 henkilöä. Sen pääkonttori on Mölndalissa, Ruotsissa.                   

Papyrus toimii paikallisesti oman tuotemerkin lisäksi myös Schneidersöhne,      
Sihl+Eika, Scaldia ja Classen-Papier tuotemerkeillä. Siitä huolimatta, että sen 
toimintaan kuuluu useita tuotemerkkejä, on Papyrus yhtenäisesti sitoutunut      
tarjoamaan asiakkailleen laadukkaita tuotteita ja korkeaa palvelutasoa sekä     
ensiluokkaisia logistiikan ratkaisuja.                                          

Tietoa Altorista:                                                               
Altor rahastot (Altor) ovat yksityisiä pääomarahastoja, joihin                  
kuuluu Altor 2003 Fund, jossa on sidottua pääomaa 650 milj. euroa, sekä Altor   
Fund II, jossa on sidottua pääomaa 1 150 milj. euroa. Altorin neuvonantaja on   
Altor Equity Partners. Altor sijoittaa keskikokoisiin yrityksiin Pohjoismaissa  
ja keskittyy arvon luomiseen kasvun, strategisen kehittämisen ja toiminnan      
kehittämisen kautta.                                                            


STORA ENSO OYJ                                                                  


p.p. 	Jussi Siitonen		Jukka Marttila

Tilaa