Stora Ensolle menestystä Nordic Climate Disclosure Leadership -indeksissä

Report this content

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.11.2015 klo 9.00

Stora Enso on valittu jälleen Pohjoismaiden johtavien yritysten joukkoon sijoittajille ja muille sidosryhmille suunnatun, ilmastonmuutosta koskevan raportoinnin osalta. Tunnustuksen antoi kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö CDP, joka pyrkii edistämään vastuullista taloudellista toimintaa. CDP:n vuosittainen globaali ilmastonmuutosraportti antaa Stora Ensolle korkeat pisteet (99/100) Nordic Climate Disclosure Leadership -indeksissä (CDLI).

”Stora Ensolla on ainutlaatuiset mahdollisuudet kontrolloida hiilidioksidipäästöjensä tasoa, sillä ydinliiketoimintamme perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin”, sanoo Stora Enson yritysvastuujohtaja Noel Morrin. ”Ilmaston lämpenemisen torjuminen on Stora Ensolle erittäin tärkeää, ja sitä koskeva avoin raportointi auttaa meitä tekemään oikeita päätöksiä, joilla saamme aikaan muutosta.”

Stora Enson listaus indeksissä perustuu CDP:n riippumattomaan arviointiin yhtiön ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä. CDLI-indeksiin listatut yhtiöt kuuluvat myös Pohjoismaiden 10 % kärkijoukkoon.

”Maailman kohdistaessa katseensa jo Pariisin ilmastoneuvottelujen yli kohti matalahiilistä tulevaisuutta on yhä arvokkaampaa, että yritykset antavat luotettavaa tietoa siitä kuinka ne vastaavat tähän muutokseen. Onnittelemme yrityksiä, jotka ovat saavuttaneet paikan CDP:n Climate Disclosure Leadership -indeksissä”, sanoo CDP:n hallituksen puheenjohtaja Paul Dickinson.

Tuhannet yritykset luovuttavat vuosittain ilmastonmuutosta koskevia tietojaan CDP:lle. Tietoja hyödyntävät 822 sijoittajaa, joiden yhteenlaskettu sijoituspääoma on 86 biljoonaa euroa. Korkea pistemäärä on sijoittajille osoitus yhtiön luotettavuudesta sekä valmiudesta vastata kysynnän ja päästörajoitusten aiheuttamiin muutoksiin.

Lisätietoja:

Noel Morrin, yritysvastuujohtaja, puh. +46 7307 68898
Ulrika Lilja,
viestintäjohtaja, puh. +46 1046 71668

www.storaenso.com/investors
www.storaenso.com/globalresponsibility

CDP (aiemmin Carbon Disclosure Project) on kansainvälinen voittoa tavoittelematon organisaatio, joka tarjoaa yrityksille ja kaupungeille ainutlaatuisen globaalin järjestelmän keskeisten ympäristötietojensa mittaamiseen, raportointiin, hallitsemiseen ja jakamiseen. CDP toimii yhteistyössä muun muassa 822 yhteisösijoittajan kanssa, joiden yhteenlaskettu sijoituspääoma on 86 biljoonaa euroa, tavoitteenaan motivoida yrityksiä julkaisemaan tietoa vaikutuksistaan ympäristöön ja luonnonvaroihin sekä toimimaan haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Vuonna 2015 yli 5 500 yritystä luovutti ympäristötietojaan CDP:lle. CDP:lla on nyt maailman laajimmat tiedot erityisesti ilmastonmuutoksesta sekä veden ja metsien hyödykeriskeistä. CDP saattaa nämä tiedot strategisen liiketoiminnan, investointien ja poliittisen päätöksenteon tueksi. www.cdp.net
https://www.cdp.net/CDPResults/CDP-Nordic-climate-change-report-2015.pdf

Stora Enso on johtava maailmanlaajuinen uusiutuvien pakkaus-, biomateriaali-, puu- ja paperiratkaisujen tuottaja. Tavoitteemme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin. Työllistämme noin 27 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 10,2 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Noel Morrin, yritysvastuujohtaja, puh. +46 7307 68898
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, puh. +46 1046 71668

Tilaa