Kemissä avattiin 13.1.2011 SUBWAY® -ketjun tuorein ravintola

Report this content

SUBWAY® -ravintolat lisääntyvät jälleen vauhdilla, kun Kemi sai oman SUBWAY® -ravintolansa. Herkulliset, uunituoreet täytetyt leivät valtasivat jälleen palan Suomea, onhan kyseessä jo Suomen 82. SUBWAY® -ravintola. Kemin ensimmäinen SUBWAY® -ketjun ravintola sijaitsee osoitteessa Keskuspuistokatu 1, entisessä Euromarketin kiinteistössä. Uudistusten jälkeen kiinteistössä sijaitsevat jo toiminnassa olevat S-market ja Yliopiston Apteekki sekä myöhemmin avattava Kemin pääposti.Hyvien pysäköintipaikkojen ja keskeisen sijainnin ansioista Kemin SUBWAY® -ravintola uskoo tavoittavansa etenkin lounasasiakkaita, lapsiperheitä sekä kouluistaan palaavia koululaisia ja opiskelijoita. ”S-marketin yhteyteen kasvanut asiointikokonaisuus on varmasti mukava lisä Kemin palveluihin”, sanoo yrittäjä Markku Jyrkiäinen. Ravintolassa aloittaa työskentelyn yhdeksän työntekijää.

SUBWAY® on kansainvälinen franchising-ketju, joka avasi ensimmäisen Suomen ravintolansa Helsingin Annankadulle vuoden 2000 heinäkuussa. Tämän jälkeen kasvuvauhti on ollut nopeaa: SUBWAY® on avannut uusia ravintoloita ympäri Suomea ja joulukuussa 2010 ravintoloita oli yli 80. Vuosittain SUBWAY® avaa ympäri maailmaa yli 2000 uutta ravintolaa. Taloustutkimus Oy:n tutkimuksen mukaan SUBWAY® -ketju oli Suomen paras pikaruokaketju vastaajien antamilla kokonaisarvosanoilla mitattuna myös vuonna 2010. SUBWAY® tarjoaa terveellisen vastaiskun perinteisille pikaruokapaikoille. Suosio perustuu raikkaisiin ja tuoreisiin raaka-aineisiin sekä uunituoreeseen leipään, johon asiakas voi itse valita mieleisensä täytteet. Maailman tunnetuinta täytettyä leipää kutsutaankin nykyään nimellä subi.

Lisätietoja:

Petteri Lehtimäki

 sähköposti: petteri.lehtimaki@subway.fi 

Markku Jyrkiäinen

sähköposti: markku.jyrkiainen@subway.fi 

Liitteet & linkit