Kotkaan avattiin 5.12.2016 kaupungin toinen Subway®-ketjun ravintola

Report this content

Subway®-ravintoloiden määrä maassamme kasvoi jälleen, kun Kotkaan avattiin ketjun toinen ravintola joulukuussa. Ravintolaketjun uusin ravintola sijaitsee Jumalniemessä Citymarketin yhteydessä, osoitteessa Jumalniementie 8. Kyseessä on yrittäjäpariskunta Jyri ja Mia Hannuksen neljäs Subway®-ravintola. Heidän omistuksessaan toimivat myös Kouvolan Manskin ja Veturin sekä Kotkan Pasaatin Subway®-ravintolat.

”Uutta tällä avattavalla ravintolalla on selkeästi se, että tämä on ison marketin yhteydessä. Aiemmin alueen ravintolatarjonta on painottunut puhtaasti kauppakeskuksiin. Ravintola sijoittuu Jumalniemen market-alueelle, josta löytyy paljon isoja kauppoja, mutta alueella ei ole aiemmin ollut lainkaan ravintolaa tai kahvilaa. Asiakkaiksi odotetaankin market-alueella työskenteleviä ja asioivia lounastajiksi. Uskomme kuitenkin, että vilkkaimmat tunnit painottuvat myöhemmälle iltapäivään sekä iltaan; aikaan kun alueen muissa liikkeissä ja Citymarketissa asioidaan. Odotamme, että avattava ravintola tulee palvelemaan lähialueella asuvia ja työskenteleviä, jotka eivät välttämättä lähde Subin perässä Kotkansaarelle ”, kertoo yrittäjä Jyri Hannus Kotkan uudesta Subway®-ravintolasta.

”Tämä meidän neljäs ravintolamme avattiin 5.12. joka on lähes tasan seitsemän vuotta myöhemmin, kuin meidän ensimmäinen ravintolamme Pasaatiin 4.12.2009. Vaikka takana onkin siis jo ravintolan avauksia, ovat avauspäivä ja ensimmäiset hetket aina yhtä innostavia. Koska kaiken toimivuus on tarkistettu ja testattu, eivät operatiiviset toiminnot jännitä, vaan kyseessä on täysin positiivinen odotus. Tiedän vuosien kokemuksesta, että franchising-yrittäjänä olemme hyvissä käsissä”, Hannus jatkaa.

Uuden ravintolan myötä Hannuksien yritys työllistää n. 40 henkilöä. Development Agent Petteri Lehtimäki haluaakin korostaa ketjun tarjoamaa työllistämismahdollisuutta; niin työntekijöiden, kuin yrittäjän itsensä. ”Franchising-yrittäminen ei ole vain yrittämistä, vaan myös keino työllistää itse itsensä. Toki ketjumme tarjoaa mahdollisuuden kasvuun esim. useamman ravintolan omistamisella, mutta pitää muistaa, että nykyaikana monelle ketjun tarjoama tuki ja avaimet yrittäjyyteen voi olla se avain omaan toimeentuloon. Vuonna 2000 ketjun perustaja Fred DeLuca kirjoitti kirjan Start Small Finish Big: Fifteen Key Lessons to Start and Run Your Own Successful Business. Kirjassa annetaan käytännön ohjeita ja innoitusta oman liiketoiminnan perustamisesta haaveileville ja yrityksen jo perustaneille. DeLuca kertoi kirjan olevan tavallisille ihmisille, jotka perustavat tavallisia pikkuyrityksiä. Siinä on siis tavallaan Subway®-ketjun yrittäjyysidea kiteytettynä", Lehtimäki kertoo.

Subway®-ravintoloiden suosio perustuu raikkaisiin raaka-aineisiin sekä vastapaistettuun leipään. Ketjun tärkeimpänä toiminta-ajatuksena on valinnanvapaus, jossa asiakas voi itse valita leipään mieleisensä täytteet. Maailman tunnetuinta täytettyä leipää kutsutaankin nykyään nimellä Subi®. Ketju avasi Suomessa ensimmäisen ravintolansa Helsinkiin vuonna 2000.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Petteri Lehtimäki, Development Agent
petteri.lehtimaki@subway.fi

Jyri Hannus, yrittäjä
sähköposti: jyri.hannus@subway.fi