SUBWAY® -RAVINTOLAKETJULTA KANSAINVÄLISTÄ TUNNUSTUSTA JOENSUULAISELLE YRITTÄJÄLLE

Report this content

 

Maailman suurin ravintolaketju SUBWAY® -ketju, on palkinnut suomalaisen yrittäjän San Franciscossa pidetyssä SUBWAY® Conventionissa. Joensuulainen SUBWAY® -yrittäjä Lassi Ikonen palkittiin Yhdysvalloissa parhaasta kannattavuuden kasvusta koko Pohjois-Euroopan alueella. SUBWAY® -ketjun palkitsema Ikonen palkittiin ketjun yli 4000 kansainvälisen franchise-yrittäjän joukosta. SUBWAY® yrittäjänä Ikonen on toiminut esimerkillisesti kasvattaen myyntejä sekä ravintolan kannattavuutta.

Ikonen on toiminut SUBWAY® -yrittäjänä vuodesta 2008 saakka. Tänä päivänä hän omistaa kaksi ravintolaa, jotka tarjoavat työpaikkoja ja uramahdollisuuksia 24 henkilökunnan jäsenelle. Vuotuisessa Suomen Franchising Yhdistyksen gaalassa Ikonen palkittiin SUBWAY® -ravintoloiden 2011 Franny-palkinnon saajana. Lassi Ikonen kuuluu myös Suomen SUBWAY® -yrittäjien yhdistyksen, SSY:n hallitukseen.

”Osaamisesta ja ammattitaidosta kertoo osaltaan se, että jo vuonna 2010 hänen liikevaihtonsa kasvoi nopeimmin koko Suomessa. Ja nyt siis parhaiten koko Pohjois-Euroopassa. Lassi on osoittanut aktiivisuutta ja hyvää yhteishenkeä toiminnassaan ketjun sisällä mm. yrittäjäkokouksissa ja muissa tapahtumissa tuomalla esiin omia kokemuksiaan - huumoria unohtamatta. Lassi myös tuo positiivisesti franchise ajatusta esille esim. erilaisissa haastatteluissa ja tapahtumissa”, kommentoi maajohtaja Erkki Lempiäinen voittajaa.

Lassi Ikosen tapa toimia yrittäjänä näkyy myös Joensuun katukuvassa. ”Yrityksemme tukee Joensuun alueella mm. edustus- sekä junioritoimintaa urheilussa, tuemme esim. Katajan koripalloedustusjoukkuetta sekä Jokipoikien edustusjoukkuetta. Haluamme myös näkyä kaupungin kannalta isoissa ja merkittävissä tapahtumissa, esim. Ilosaari Rockissa”, Ikonen kertoo.

Yli 35000 toimipistettä 98 maassa, mukaan lukien 89 ravintolaa ympäri Suomea, tekee SUBWAY® -ravintolaketjusta maailman suurimman. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Milfordissa, Connecticutissa, sekä aluetoimistot Amsterdamissa, Beirutissa, Brisbanessa, Miamissa ja Singaporessa. SUBWAY® -ketjun perustivat vuonna Fred DeLuca ja Dr. Peter Buck. Kumppanuus, joka jatkuu edelleen, merkitsi alkua merkittävälle matkalle - matkalle joka on mahdollistanut tuhansien yksilöiden menestymisen omassa liiketoiminnassaan.

Lisätietoja:

http://www.subway.fija www.subway.com

facebook.com/ subway.suomi

SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.

Erkki Lempiäinen, maajohtaja
sähköposti: erkki.lempiainen@subway.fi

Lassi Ikonen, yrittäjä
sähköposti: lassi.ikonen@subway.fi

 

 

Avainsanat:

Liitteet & linkit