Ylöjärven kauppakeskus Eloon avattiin 21.4.2012 SUBWAY® -ketjun tuorein ravintola

Report this content

SUBWAY® -ravintolat lisääntyvät jälleen vauhdilla, kun Ylöjärvi sai toisen SUBWAY® -ravintolansa. Ketjun uusin ravintola sijaitsee kauppakeskus Elossa, osoitteessa Elotie 1. Kauppakeskus Elo sijaitsee Elovainion kaupunginosassa hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Kyseessä on yrittäjä Pia Yli-Kivistön toinen SUBWAY® -ravintola, omistaahan Yli-Kivistö myös ketjun ensimmäisen ravintolan Ylöjärvellä. ”Uudelle ravintolalle kauppakeskus Eloon tuntui olevan tilausta, niin paljon ihmiset kyselivät sitä, miksi Elossa ei ole SUBWAY® -ravintolaa. Odotukset siis ravintolalle ja sijainnille kauppakeskus Elossa ovat hyvät. Elovainion alue Ylöjärvellä on kasvanut kovasti viime vuosina ja tarjonta alueella ihmisten päivittäiseen elämään on lisääntynyt kiitettävästi. Kun mahdollisuus avautui lähteä mukaan kauppakeskuksen toimintaan, siihen oli tartuttava. Olen tästä aivan innoissani”, Pia Yli-Kivistö iloitsee. ”Ja niin, tietenkään Liikekulmien SUBWAY® -ravintola ei ole lähtemässä minnekään, vaan palvelemme asiakkaitamme entiseen malliin. Tervetuloa tutustumaan molempiin liikkeisiimme”, Yli-Kivistö lisää.

SUBWAY® -ravintoloiden suosio perustuu raikkaisiin raaka-aineisiin sekä vastapaistettuun leipään. Ketjun tärkeimpänä toiminta-ajatuksena on valinnanvapaus, jossa asiakas voi itse valita leipään mieleisensä täytteet. Maailman tunnetuinta täytettyä leipää kutsutaankin nykyään Suomessa nimellä subi™. SUBWAY® -ravintolat Suomessa ovat osa kansainvälistä franchising-ketjua. Ketju avasi Suomessa ensimmäisen ravintolansa Helsinkiin vuonna 2000. Tämän jälkeen kasvuvauhti on ollut nopeaa: uusia ravintoloita on avattu ympäri Suomea ja tällä hetkellä SUBWAY® -ravintoloita on maassamme jo 95. SUBWAY® -ketju on maailman suurin ravintolaketju myymälöiden määrällä mitattuna. Tällä hetkellä SUBWAY® -ravintoloita on ympäri maailmaa yli 36 000.

Lisätiedot:

Petteri Lehtimäki, maajohtaja
sähköposti: petteri.lehtimaki@subway.fi

Pia Yli-Kivistö, yrittäjä
sähköposti: pia.yli-kivisto
@subway.fi

Liitteet & linkit