Sulake vahvassa kasvussa – yhtiö teki historiansa parhaan taloudellisen tuloksen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Report this content

Maailman suurimman teinien virtuaaliyhteisön, Habbo Hotelin, kehittäjä Sulake teki alkuvuonna historiansa parhaan vuosineljänneksen. Tammi-maaliskuussa 2010 yhtiön liikevaihto kasvoi yli 25 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden, ollen nyt 14,7 miljoonaa euroa. Vahva liikevaihdon kasvu yhdistettynä vuoden 2009 lopulla tehtyihin toiminnan tehostamisiin ja kustannussäästöihin kasvattivat myös yhtiön tulosta merkittävästi. Sulakkeen EBITDA ajanjaksolta oli 2,3 miljoonaa euroa eli 15 prosenttia liikevaihdosta.

 

Sulakkeen liikevaihto tulee tällä hetkellä  32 eri maasta, joissa Habbo Hotel on avoinna 11 eri kieliversiona. Habbo Hotelissa vierailee kuukausitasolla yli 15 miljoonaa kävijää, jotka käyttävät yhteensä noin 45 miljoonaa tuntia palvelussa.

 

”Habbo Hotelin alkuvuoden vahva kasvu on seurausta palveluun jatkuvasti tehtävistä tuoteparannuksista, mukaansatempaavista kampanjoista sekä virtuaalitavaroiden myyntiin liittyvän mallin uudistuksista”, kommentoi Sulakkeen toimitusjohtaja Timo Soininen. ”Näiden uudistusten myötä parantunut Habbon käyttökokemus kasvattaa luonnollisesti myös käyttäjien suositteluja ja näin ollen myös käyttäjämäärät ovat lisääntyneet. Lisäksi aktiivisuutemme sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa sekä muut asiakashankintakumppanuudet ovat edesauttaneet kasvuamme. Mainosmarkkinoiden kansainvälinen elpyminen on myös vahvistanut mainosmyyntiämme, joka on niin ikään alkuvuoden aikana kasvanut suotuisasti”, Soininen jatkaa.

 

Sulakkeen 10 vuoden kokemus jatkuvasta online-palvelun kehittämisestä, yhteisöjen ylläpitämisestä sekä virtuaalitavaroihin perustuvan liiketoimintamallin ja maksujärjestelmien rakentamisesta kansainvälisesti kantaa nyt hedelmää.

 

Aikana jolloin monet nettipalvelut vielä etsivät kestäviä liiketoimintamalleja, Sulakkeen näkymät vuodelle 2010 ovat erittäin lupaavat. Yhtiö odottaakin liikevaihdon ja tuloksen kasvun jatkuvan vuoden ensimmäisen neljänneksen tahdissa. Kasvua odotetaan sekä käyttäjämyynnin että mainosmyynnin puolelta.   

 

Vuonna 2009 Sulakkeen liikevaihto pysytteli vuoden 2008 tasolla (49 miljoonaa euroa), haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Edellisvuoden taloudellisissa luvuissa näkyi myös yhtiön historian suurin tekninen muutos, kun Habbo Hotel siirrettiin aikaisemmalta Shockwave-alustalta Flashiin. Myös operatiivisen toiminnan uudelleenjärjestelyyn liittyneet kustannukset vaikuttivat koko vuoden tulokseen.

 

Lisätietoja antavat:

Outi Henriksson, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 545 5810, outi.henriksson@sulake.com.

 

Juhani Lassila, viestintäjohtaja, puh. 040 541 2365,

press@sulake.com

 

Sulakkeen lehdistökuvia löytyy osoitteesta: www.sulake.com/press/image_bank.

Sulake:

Sulake on internetin yhteisöllisiin palveluihin keskittynyt yhtiö. Sulakkeen päätuote on Habbo Hotel, maailman suurin teinien virtuaaliyhteisö. Habbo-yhteisöjä on tällä hetkellä 32 maassa, kuudella mantereella. Habbo Hotelissa vierailee kuukausittain yli 15 miljoonaa yksittäistä kävijää (lähde: Quantcast) ja kaikkiaan rekisteröityjä hahmoja on yli 172 miljoonaa. Sulakkeen tuotteisiin kuuluvat myös nuorten nettiyhteisö IRC-Galleria ja mobiiliyhteisö Bobba Bar.

 

Sulakkeella on toimistot 12 maassa, pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tällä hetkellä yhtiöllä on maailmanlaajuisesti noin 270 työntekijää.

www.sulake.com

www.habbo.fi

www.irc-galleria.net

www.bobba.com

Liitteet & linkit