Summa Defence Oyj on sopinut siltarahoituslainan muuntamisesta vaihtovelkakirjalainaksi
Summa Defence Oyj Yhtiötiedote 3.7.2026 kello 12.40
Summa Defence Oyj ("Yhtiö") on tänään sopinut Yhtiön 5.6.2026 tiedottaman 8,0 miljoonan euron siltarahoituslainan muuttamisesta vaihtovelkakirjalainaksi. Yhtiö on allekirjoittanut Largus Holding AB:n kanssa muutetun lainasopimuksen, jonka myötä siltarahoituslaina muutetaan vaihtovelkakirjalainaksi.
Vaihtovelkakirjalainan pääoma on noin 8,6 miljoonaa euroa, vastaten siltarahoituslainan alkuperäistä 8,0 miljoonan euron pääomaa, johon on lisätty ennen vaihtovelkakirjalainaksi muuttamista kertynyt maksamaton korko sekä kuuden prosentin järjestelypalkkio. Vaihtovelkakirjalainalle maksetaan 14 prosentin vuotuista korkoa, ja laina erääntyy takaisinmaksettavaksi 31.3.2027.
Yhtiön hallitus on 24.6.2026 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla päättänyt antaa Largus Holding AB:lle osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia vaihtovelkakirjalainan konversio-oikeuden toteuttamiseksi. Largus Holding AB:llä on oikeus muuntaa vaihtovelkakirjalainan pääoma sekä kertynyt korko Yhtiön uusiksi osakkeiksi 0,20 euron osakekohtaisella merkintähinnalla.
Yhtiöllä on oikeus maksaa laina takaisin ennenaikaisesti Largus Holding AB:n suostumuksella, jolloin ennenaikaisesti takaisinmaksetusta pääomasta peritään 10 prosentin ennakkomaksupalkkio. Lainan vakuutena on tietyt Summa Holding Oy:n ja Nordic Yards Oy:n antamat osakepanttaukset sekä Yhtiön yrityskiinnitykset.
Lisätietoja:
Robert Blumberg, toimitusjohtaja
Puhelin: +358 40 839 7408
Sähköposti: robert.blumberg@summadefence.com
Summa Defence lyhyesti
Summa Defence Oyj on suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni, joka tukee alan kasvua ja vahvistaa teollista tuotantokapasiteettia geopoliittisessa murroksessa. Summa Defence tavoittelee sekä orgaanista että epäorgaanista kasvua kolmella painopistealueella: meriteknologiat, maateknologiat ja uudet teknologiat. Yhtiön visiona on olla kokonaisturvallisuusalan edelläkävijä. Summa Defence Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla Ruotsissa (SUMMAS) ja Suomessa (SUMMA). www.summadefence.fi
Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 2255.