Asuntomessuilla Porissa etsitään avaimia onnelliseen ja helppoon elämään

Report this content

Asuntomessuilla 2018 ratkotaan arjen ongelmia ja esitellään älykkäitä asumisratkaisuja porilaisella asenteella ja periksiantamattomuudella. Asuntomessuilla etsitään erityisesti avaimia onnelliseen elämään ja helppoon arkeen. 

- Suomessa ollaan asumistyytyväisyyden osalta Euroopan kärkisijalla. Tulevien Asuntomessujen osalta nostamme esille miten asuminen vaikuttaa hyvinvointiin eri elämänvaiheissa. Asuntomessuilla Porissa pureudutaan asumiseen läpi ihmiselämän: erityisesti pohdimme, miten voimme vaikuttaa asumisen ilmapiiriin ja asukkaiden sosiaalisiin suhteisiin, jotka eivät Suomessa ole erityisen korkealla tasolla, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Asuntomessuilla Porissa on esillä yhteensä 34 messukohdetta, joista 28 on uusia pientaloja. Messualueelle rakentuu myös palveluja: päiväkoti 100 lapselle ja senioreiden palvelutalo. Lisäksi nähtävänä on muun muassa korjausrakentamisen kohde ja yksi rivitalokohde.

- Haluamme näyttää Porissa, että yhteisöllisempi elämä ja naapuriapu on mahdollista toteuttaa anteeksipyytelemättömälläkin luonteenlaadulla. Kokemäenjoen rannalla, Karjarannan kaupunginosassa, yhdistyy tiiviissä asumisessa oma rauha ja turvallisuus siihen, että kukaan ei jää kotipiirissään yksin, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoo.  

Porin Karjarantaan rakentuva täysin uusi kaupunginosa on persoonallinen ja kaavoitukseltaan tiivis kokonaisuus.

- Kokemäenjoen rannalla sijaitseva uusi asuinalue on aivan kaupunkikeskustan palvelujen vieressä ja Kirjurinluodon ulkoilumahdollisuuksien ja tapahtuma-areenan vastarannalla. Messut itsessään ovat ympäristöteko, sillä Karjarannan vanha teollisuusalue saa uuden elämän ilmeikkäänä asuinalueena jokimaisemassa. Äkillisen hulluuskohtauksen iskiessä asukkaiden yhteiseltä laiturilta pääsee vesiteitse Tukholmaan tai tarvittaessa paljon kauemmaksi. Toisaalta alueen läheiset palvelut takaavat, että arjessa kotoa ei tarvitse koskaan lähteä kovin pitkälle, Asuntomessut Porissa -projektipäällikkö Kari-Matti Haapala kertoo.  

Asuntomessut Porissa esittelee uuden suomalaisen asuinalueen, jossa asunnot eivät ole samasta muotista veistetyt. Luvassa on muun muassa upeita kattoterasseja, tehokkaasti käytettyjä pieniä pihoja, esteettömyyttä ja älykkäitä ratkaisuja kodin seinien sisällä sekä itse messutapahtumassa.

- Porissa tullaan näkemään ennätysmäärä puheenaiheita, tehtävää ja nähtävää. Messuilla tulee olemaan osallistavaa ohjelma, taidetta, pelejä, aitoa todellisuutta ja keinotodellisuutta sekä paikallisia herkkuja tarjoava julkinen ruokapuisto, Haapala lisää.  

Asuntomessujen neljän teemaviikon aikana laitetaan järjestykseen onnellisuus, elämän helppous, eri elämänvaiheet ja elämykset. Asuntomessut Porissa järjestetään 6.7.-5.8.2018.  

Lisätiedot: 

Harri Tuomaala, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 040 032 2602

Aino-Maija Luukkonen, Porin kaupunginjohtaja, p.  044 701 1010

Kari-Matti Haapala, projektipäällikkö, Asuntomessut Porissa 2018, p. 044 701 9174 

Asuntomessut.fi/Pori 

Facebook: Facebook.com/asuntomessut 

Instagram: @asuntomessut_official 

Twitter: @Asuntomessut 

#asuntomessut2018 

Kuva: Tomi Glad

Leena Honkajuuri
Viestintäpäällikkö
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
puh. 040 195 5943
leena.honkajuuri@asuntomessut.fi

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tehtävänä on ollut vuodesta 1966 synnyttää ja vaalia tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin. Meille asukkaan näkökulma on se tärkein, olipa kyse sitten rakentamisesta, asumisen kustannuksista, palveluista tai liikkumisesta. Katseemme on vankasti tulevaisuudessa: pohdimme, miten suuret megatrendit, kuten kaupungistuminen tai teknologinen kehitys muuttavat asumista. Haluamme ymmärtää, miten ihmiset haluavat asua ja hyödyntää tätä tietoa luodessamme uusia asuinalueita yhdessä kumppaneidemme kanssa. 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia