Asuntomessuvieraat viihtyivät Tampereella

Report this content

Elokuussa päättyneiden Asuntomessujen kävijätutkimuksen tulokset julkaistiin tänään. Suomen Asuntomessujen teettämän kävijätutkimuksen mukaan 90 prosenttia antoi messuille arvosanan hyvä tai erinomainen. Samassa tutkimuksessa käy ilmi, että 80 prosenttia messuvieraista suosittelisi Tamperetta ystävilleen. Tänään julkaistuun tutkimukseen osallistui 17 065 kävijäperhettä, eli noin 25 prosenttia messuilla käyneistä perheistä.

Tutkimuksen mukaan Tampere on tuttu paikka messuilla käyneille vieraille. 42 prosenttia käy useammin kuin pari kertaa vuodessa Tampereella ja loput 58 prosenttia käy ainakin vuosittain kaupungissa. Kävijöistä suurin osa tuli messuille Pirkanmaan elinkeinoalueelta. Heidän osuutensa messuvieraista oli 37 prosenttia. 19 prosenttia messuvieraista tuli Uudeltamaalta. Tamperetta piti kiinnostavana asuinpaikkana yhteensä 33 prosenttia messuvieraista ja 77 prosentin mielestä Vuoreksen asuntomessualueen kaltainen alue olisi omalta kannaltaan hyvä tai erittäin hyvä alue. Messuvierailta kysyttiin lisäksi asuinpaikan kolme tärkeintä ominaisuutta. Useimmin mainittiin turvallisuus ja rauhallisuus, luonnonläheisyys ja hyvät liikenneyhteydet.

Lähes puolet messuvieraista kävi messuvierailun yhteydessä myös muualla Tampereella. Yhteensä 44 prosenttia viipyi Tampereen alueella useamman päivän. Noin 30 prosenttia kävi ostoksilla ja 11 prosenttia yhdisti vierailun Särkänniemessä messumatkaansa. Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemän kävijätutkimuksen arvion mukaan messuvieraat käyttivät Tampereella noin 5,5 miljoonaa euroa ja messualueella 5,3 miljoonaa euroa, yhteensä messuvieraat käyttivät rahaa messumatkan yhteydessä 10,8 miljoonaa euroa. Eniten rahaa käytettiin messupaikkakunnalla ravintola-, polttoaine-, ja ruokaostoksiin. Rahan kulutus on arvioitu eri palveluiden käyttäjämäärien ja perheiden ilmoittamien summien perusteella.

Asuntomessuja pidetään mielenkiintoisena ajanvietteenä

Asuntomessuilla Tampereella oli esillä 39 kohdetta. Messujen kävijätutkimuksen mukaan messuvieraat olivat tyytyväisiä näyttelykohteiden laatuun, 95 prosenttia piti laatua erinomaisena tai hyvänä. 84 prosenttia antoi näyttelykohteiden monipuolisuudelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä. Kysyttäessä mikä sai lähtemään messuille, eniten vastauksia keräsi vaihtoehto ”mielenkiintoinen ajanviete”. Messuilla viihdyttiin keskimäärin 4,2 tuntia.

Kiinnostavimmista tuotteista nousivat esille sisustustekstiilit, keittiökalusteet ja valaisimet, sekä saunaan ja pihaan liittyvät tuotteet. Keittiöremontti oli suunnitelmissa seuraavan vuoden sisällä lähes kymmenellätuhannella kävijällä.

- Keittiöiden lisäksi yleisimmät korjausaikomukset kohdistuvat kylpyhuoneeseen ja saunaan. Tutkimuksen mukaan yli puolet messuvieraista asuu omakotitalossa nyt ja 66 prosenttia aikovat asua omakotitalossa viiden vuoden päästä. Asuntomessut ovat hyvä paikka kerätä ideoita remontointiin ja rakentamiseen sekä sisustukseen. Lähes puolet messuvieraista kaipaisikin jotain nykyiseen asuntoon ja yleisimmin se oli sisustuksen ilmeen muuttaminen, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.

Vuores sai paljon positiivista huomiota

Tampereen kaupungin Asuntomessuille asettamat tavoitteet, kuten monipuolinen asuntorakenne ja näyttelytarjonta, täyttyivät. Omakotitalojen lisäksi Asuntomessuilla esiteltiin pari-, rivi- ja kerrostaloasuntoja sekä palveluasumista. Hallintamuodoista oli edustettuina omistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuminen. Asuntomessuilla esiteltiin uusia, erityisesti kestävän asumisen malleja, kuten nollaenergiataloja, uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä lämmitysratkaisuja, jätteiden putkikeräystä, luonnonmukaista hulevesien käsittelyä, katujen ja puistojen led-valaistusta, huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ja esteettömän asumisen ratkaisuja.

Vuoreksen projektijohtaja Pertti Tamminen kiittelee Vuoreksen kaupunginosan saamaa huomiota.

- Vuoreksen teemat, kuten ekologisuus, tulivat hyvin esille messujen toteutuksessa ja saivat paljon positiivista huomiota osakseen. Messuilla on ollut selvästi myönteinen vaikutus kaupunginosan kehitykseen, Tamminen toteaa.

Messujen projektipäällikkö Arto Vuorijärvi pitää messujärjestelyjä kaiken kaikkiaan onnistuneina.

- Näyttelykohteet ja messualue valmistuivat ajoissa, vaikka viimeistelytöitä tehtiinkin aivan messujen avajaisiin saakka. Liikenne, kuljetukset sekä varsinaisen messualueen yleisöpalvelut toimivat. Messutapahtuman aikana järjestelyihin tarvitut muutokset olivat varsin pieniä.

Levikintarkastuksen suorittaman tarkastuslaskennan jälkeen lopulliseksi kävijäluvuksi muodostui 145 510.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 848 6200

Vuoreksen projektijohtaja Pertti Tamminen, p. 0400 638 218

Messujen kävijätutkimus löytyy osoitteesta www.asuntomessut.fi/messututkimukset-3

ja messujen loppuraportti löytyy osoitteesta www.asuntomessut.fi