Casa Humana -apurahat suunnataan tänä vuonna energiatehokkuuden tutkimukseen

Report this content

Hakuaika päättyy 14.3.2008

Suomen Asuntomessujen myöntämät Casa Humana -apurahat ovat jälleen haettavana. Tänä vuonna apurahat suunnataan asumisen energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävään tutkimukseen, kokeiluun ja kehittämiseen. Apurahat julkistetaan toukokuussa ja ne ovat enintään yhteensä 25 000 euroa.

Suomen Asuntomessut on myöntänyt vuodesta 1981 lähtien asuntomessurahastosta apurahoja, tutkimusmäärärahoja ja tunnustuspalkintoja asuntoasioihin kohdistuvaan soveltavaan tutkimukseen ja kokeilevaan toimintaan. Apurahoilla ja palkinnoilla on tuettu muun muassa lapsen asemaa asumisessa, asumisen terveyttä ja ekologista asumista edistäviä tutkimuksia.

Ilmastonmuutos on asumisessakin ajankohtainen ja tärkeä kysymys. Asumisen osuus kasvihuonepäästöistä on suuri, ja asumisen energiatekniikkaa kehittämällä saadaan aikaan mittavia säästöjä. Suomen Asuntomessut haluaakin tänä vuonna myöntää apurahoja tähän tärkeään ja tulevaisuuteen luotaavaan tutkimukseen.

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitukselle osoitteella Pasilankatu 2, 00240 Helsinki tai toimisto@asuntomessut.fi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 14.3.2008. Hakemuksissa tulee olla huolellisesti laadittu kustannusarvio sekä luettelo hakijan saamista viimeisen kolmen vuoden apurahoista. Samoin on mainittava, onko tätä tarkoitusta varten haettu määrä-rahaa muualta.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 020 743 7701.